Entinen F1-pilotti johti sarjaa parinsa Kohei Hiraten kanssa jo ennen viimeistä osakilpailua, joka ajettiin sunnuntaina Twin Ring Motegissa.
Kovalainen ja Hirate huipensivat jännittävän Super GT 500-sarjakauden päätöskisan hienoon ykkössijaan ja jättivät loppupisteissä toiseksi sijoittuneet - Kazuya Oshiman ja Andrea Caldarellin - 13 pisteen päähän.
Ennen viimeistä osakilpailua kokonaispisteissä toisena olleet, mestaruudesta jopa haaveilleet Tsujio Matsudan ja Ronnie Quintarellian valahtivat seiskatilan takia lopputuloksissa vasta kolmansiksi.
Mestaruustitteli oli Kovalaiselle ensimmäinen sitten vuoden 2004 ja World Series Nissan-sarjan.
35-vuotias Kovalainen ajoi formula ykkösissä vuosina 2007–2013. Hän voitti uransa aikana kerran F1-osakilpailun, vuonna 2008 Unkarin Hungaroringilla.