Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Palokan Pelimannitaloa yhtöitetään – omistus yhdistykseltä leveämmille harteille

Palokan Pelimannitalo aiotaan yhtiöittää Jyväskylässä. Talon toistaiseksi omistavassa Jyväskylän Kansanmusiikkiyhdistyksessä on yhtiöhanketta mietitty jo pitkään. Yhdistys omistaa osakeannin osakkeista vähän yli puolet.

Palokan Pelimannitalo kuvattuna huhtikuussa 2016.
Kuva: Simo Pitkänen / Yle
Arvo Vuorela
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Vartiainen kertoo, että annilla tavoitellaan noin 200 000 euroa.

– Sehän ei tuotoltaan tietenkään ole samaa luokkaa, kuin mitä ammattisijoittajat edellyttävät, mutta on siinä ajatuksena saada lähivuosina pientä tuottoakin. Kyllä se on kuitenkin sijoitus kulttuuriin ja perinteisiin.

Yhdistys järjestää Pelimannitalolla maanantai-iltana kello 18 sijoitusillan, jossa esitellään hiljattain liikkeelle laskettua osakeantia yrityksille ja yksityishenkilöille. Osakeinfon lisäksi luvassa on musiikkia ja kansanedustaja Mauri Pekkarisen esitys Pelimannitalon syntyhistoriasta sekä merkityksestä keskisuomalaisessa musiikissa.

Yleisöllä on mahdollisuus merkitä vuoden loppuun asti yhteensä 1 200 osaketta kappalehintaan 177 euroa. Merkintä tapahtuu kymmenen osakkeen erissä.

Pelimannitalo tunnetaan Jyväskylän ainoana musiikkitalona ja siellä sijaitsee myös kantelemuseo, joka vaalii kansallissoitinperintöä. Talon pohjana on vanha viljamakasiini. Talosta löytyy 150 hengen sali, 40 hengen parvi, 25 hengen kahvio ja kymmenen hengen kabinetti

Osakeannilla on tarkoitus helpottaa 150-vuotiaan hirsisen Pelimannitalon lainarasitetta.

– Talo on toiminut vilkkaasti kymmenen vuotta. Nyt on tultu siihen vaiheeseen, että kun lainarasitetta on, niin halutaan saada talo leveämmille harteille. Parhaassa tapauksessa velattomaksi, mutta se rippuu osakeannin onnistumisesta ja siitä miten talo nähdään kulttuurikohteena, miettii Tuomo Vartiainen.

Palokan Pelimannitalo sisältä.
Pelimannitalon saliin ja parvelle mahtuu liki 200 henkilöä. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Suosittelemme