Jos liikkuu pyöräilyväylä Baanalla, Teollisuuskadulla tai Hakaniemenrannassa, törmää todennäköisesti Viva Granlundin taiteeseen.
Helsingin kulttuuripalkinto myönnettiinkin tänä vuonna Granlundille. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.
Granlundin taideprojektit käynnistyvät yleensä siten, että hän kävelee kaupungilla pälyillen teoksilleen sopivia seiniä. Usein ne löytyvät alikulkutunneleista. Löydettyään lupaavan tyhjän seinän Granlund selvittää, mikä taho hallinnoi sitä ja lähettää sinne teosehdotuksen.
Helsingissä eletään nyt varsinaista muraalibuumia, mutta Granlund toivoisi enemmän ymmärrystä erilaisille tavoille tuottaa julkista taidetta.
– Kaikki taide on aina tervetullutta. Olen pohtinut, että lähdetäänkö muraalihypetyksessä nyt liikaa brändäämään. Talonpäätymuraaleja maalaamaan on palkattu paljon ulkomaalaisia taiteilijoita, vaikka kotimaastakin löytyisi päteviä tekijöitä, Granlund toteaa.
Kantaaottavaa taidetta ilman uutiskuvia
Granlund haluaa ottaa kantaa käyttämättä uutiskuvia. Hän ei voisi kuvitella tekevänsä teosta esimerkiksi Donald Trumpin ympärille, koska tämän kaltaiset aiheet kuluvat nopeasti puhki. Laiton katutaide, kuten tarrat ja sabluunat, ovat hänen mielestään kaikkein poliittisimpia teoksia: iskeviä, suorasti kantaaottavia, joskus hauskojakin.
– Kuten vaikkapa se ilmastonmuutoksen yllättämä pingviini, joka seisoo saarella palmun vieressä. Voisi ajatella, ettei sellainen häiritse ketään. Mutta koska se on laiton, se pestään pois. Jos luvan kanssa tekisi vastaavanlaisen, en tiedä annettaisiinko sen olla, Granlund miettii.
Jos taideteos on tilaustyö, silloin ymmärrettävästi neuvotellaan ja tehdään kompromisseja. Mutta Granlundin mielestä taideteoksen sisältö pitäisi lähtökohtaisesti aina olla taiteilijan päätettävissä.
– Kyllähän taiteilijalla on arvostelukykyä ratkaista, mikä on soveliasta julkiselle teokselle, hän toteaa.
Vapaana taiteilijana Granlund hoitaa itse kaiken byrokratian ja yrittää houkutella firmoja sponsoreikseen. Hän kokeekin olevansa sillanrakentaja graffitaiteen suuntaan, sen arvostus kun on Suomessa muita maita jäljessä.
Kimuranttia byrokratiaa
Noin vuosi sitten Granlund kuuli Rakennusvirastosta, ettei maalauslupia voida vähään aikaan myöntää, koska on perustettu toimikunta, joka suunnittelee lupakäytäntöjen uudistamista. Mutta toimikunnasta ja sen tehtävistä ei ole ollut saatavilla selkeää informaatiota.
– En halua sanoa Rakennusvirastosta mitään negativista, koska yhteistyöni heidän kanssaan on sujunut tosi hyvin kymmenen vuoden ajan. Mutta uuden toimikunnan menettely on omituista, sillä joillekin lupia on kuitenkin myönnetty, hän ihmettelee.
Granlund on vakuuttunut, että monille tyhjille seinille löytyisi halukkaita ja kyvykkäitä tekijöitä, mutta byrokratia voi lannistaa. Hyvä esimerkki on Käpylä-seura, joka pyysi häntä ohjaamaan Tuusulantien alle suunnitellun muraalin tekoprosessia.
– Sanoin tulevani heti, kun ELY-keskus antaa luvan. Mutta eihän se mitään lupia myönnä, koska se ei edes käsittele lupa-anomuksia, Granlund puuskahtaa.
Vantaa toivotti tervetulleeksi
Viva Granlundin uusi työ sijaitsee Vantaan Kaivokselassa, koska Helsinki ei antanut sille lupaa. Tässä on oma ironiansa juuri nyt, kun Helsinki palkitsee taiteilijan. Alun perin Baanalle suunnitellun teoksen lupahakemus nimittäin lojui Rakennusvirastossa kuukausia, kunnes siitä tuli kielteinen päätös. Sitten Granlund muisti Vantaan, Myyrmäki-liikkeen ja Vantaan taidemuseo Artsin.
– Soitin Artsiin ja sieltä sanottiin, että tervetuloa Vantaalle. Sen jälkeen otin yhteyttä Myyrmäki-liikkeeseen, josta tuli ohje, että mene kattelemaan tunneleita, Granlund kertoo.
Sopiva tunneli löytyi Hämeenlinnantien väylän alta. Kun teos valmistui viime kesänä, Kaivokselan asukkaat järjestivät oma-aloitteisesti kyläjuhlat.
– Se oli heille niin ihana juttu, Granlund muistelee.
Helposti lähestyttävä taiteilija
Kun Viva Granlund maalaa, ihmiset tulevat herkästi juttelemaan, sillä hän sanoo olevansa helposti lähestyttävä tyyppi.
– Pyöräilijät ovat toisinaan törkeitä ja silloin pinnani saattaa kiristyä, mutta 99 prosenttia kohtaamisista on positiivisia. Kerron aina mielelläni ohikulkijoille teoksistani ja niiden sisällöstä. Vaikka byrokratia toisinaan turhauttaa, Helsingin kulttuuripalkinto on todiste siitä, että Granlundin taide on kaupungissa huomioitu ja että sitä arvostetaan.
– Helsingin kulttuurikeskus on aina tukenut minua ja antanut avustuksia. Ja olen tosi kiitollinen tästä kulttuuripalkinnosta, kyllä siellä tiedetään, mitä minä teen.
Granlund toivoo voivansa jatkaa työtään samalla tavalla kuin tähänkin asti, vapaana taiteilijana.
– Uskon, että tapani työskennellä avaa varmasti työmahdollisuuksia myös muille taiteilijoille. Eihän kaikilta taiteilijoilta tilata teoksia, ei minultakaan ole tilattu, kertoo Viva Granlund.