Suomi perustaa kymmenen muun maan kanssa yhteisen hybridiuhkien osaamiskeskuksen Helsinkiin keväällä. Mukana ovat USA sekä EU-maista Saksa, Ranska, Espanja, Britannia, Ruotsi, Puola ja Baltian maat.
Maiden edustajat pitivät hybridiosaamiskeskuksen perustamiskokouksen Helsingissä viime torstaina. Osalla maista on kansallinen päätöksenteko keskuksen perustamisesta vielä kesken. Suomen hallitus tuo asiasta esityksen eduskuntaan ilmeisesti ensi keväänä.
EU-asioiden alivaltiosihteerin Jori Arvosen mukaan hybridiuhat ovat nousussa ja niiden luonne näyttää muuttuvan. Hybridiuhalla tarkoitetaan perinteistä sodankäyntiä lievempää häiriötoimintaa, jolla pyritään hyödyntämään kohdemaan heikkouksia ja kylvämään epävarmuutta.
Hybridivaikuttaminen voi olla valeinformaation levittämistä sosiaalisessa mediassa, tietoverkkohyökkäyksiä tai kuten Ukrainan tapauksessa, informaatiovaikuttamista ja tunnuksettomien joukkojen käyttöä.
Arvonen nimeää hybridivaikuttajiksi Suomessa viime aikoina käydyn keskustelun perusteella Venäjän ja Isisin.
Yhteistyössä EU:n ja Naton kanssa
Hybridiosaamiskeskuksen tarkoituksena on nostaa EU-maiden tietoisuutta ja vastustuskykyä hybridiuhkia vastaan, jotta niihin osataan varautua nykyistä paremmin ja tunnistaa toimijat niiden taustalla. Pyrkimyksenä on myös parantaa yhteistyötä Naton hybridiuhkien torjuntaan erikoistuneiden elimien kanssa.
Osaamiskeskus-hankkeen projektipäälliköksi on nimitetty Suojelupoliisin osastopäällikkö Matti Saarelainen. Keskukseen on tarkoitus palkata myöhemmin 4–6 työntekijää.
Verkostomainen organisaatio toimii tiiviissä yhteistyössä EU:n ulkoasiainhallinnon ja sotilasliitto Naton kanssa. Natolla on kymmeniä omia, erilaisiin uhkiin keskittyviä osaamiskeskuksia jäsenmaissa kuten arktinen osaamiskeskus Norjassa.
Perustettavan keskuksen vuosibudjetiksi on arvioitu kaksi miljoonaa euroa. Osallistuvat maat maksavat vuosittaisen jäsenmaksun, mutta Suomi on isäntämaana ollut valmis kattamaan budjetista merkittävän osan.
Lopullinen perustamissopimus hybridiosaamiskeskuksesta tehdään keväällä.
Tästä aiheesta tehtiin juttu myös 21.11.2016 TV-uutisiin klo 18 ja 20.30. TV-uutisten jutussa kerrottiin ”tunnustuksettomista joukoista”. Kuten jutusta saattoi ymmärtää, termillä tarkoitettiin ”tunnuksettomia joukkoja”.