Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Sipilä perustaa työryhmän eriarvoistumisen pysäyttämiseksi, puheenjohtajaksi professori Juho Saari

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä perustaa työryhmän, jonka tavoitteena on saada eriarvoistuminen pysähtymään.

Juha Sipilä eduskunnan täysistunnossa 5. lokakuuta.
Juha Sipilä eduskunnan täysistunnossa 5. lokakuuta. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP
Pirjo Auvinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Sipilä kertoi Torniossa, että puheenjohtajaksi on lupautunut professori Juho Saari Tampereen yliopistosta.

Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuustossa, että eriarvoistuminen on vakava asia ja sen estämiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja ja pidemmän aikavälin näkemys. Sipilä vetoosikin keskustaväkeen, jotta nämä toisivat puoluejohdolle viestiä siitä, missä on suurin hätä ja mihin voimat pitäisi keskittää.

– Arvostan teidän ääntänne juuri silloin kun puhutte hätää kärsivien äänellä, tavallisen arjen äänellä, Sipilä alleviivasi.

Maailma murroksessa, suhteita Venäjään varjeltava

Sipilä aloitti poliitisen katsauksensa maailmanpolitiikasta. Sipilä mukaan maailman on historiallisessa murrosvaiheessa, jossa ei kuitenkaan ole syytä menettää toivoa.

Sipilän mukaan yksi vakauden tae on yhteydepito, myös huolestuttavan kehityksen Venäjään. Nämä Suomen ja Venäjän väliset kahdenväliset yhteydet ovat Sipilän mukaan saaneet myös EU:n tunnustuksen.

Yhteydenpitoa aiotaan Sipilän mukaan tiivistää aivan lähiviikkoina. Hän on kutsunut Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin Suomeen ja tapaaminen järjestynee vielä ennen joulua Oulus

Suosittelemme