Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Tutkimus: Moni pikkulapsi tapittaa ruutua yli kaksi tuntia joka päivä

Pitkä ruutuaika lyhensi lasten unta.

Viisivuotias Kaisla katselee iPadia, kuvassa myös perheen kissa.
5-vuotiaalle Kaislalle tabletin katselu on rauhoittumisen hetki. Kuva: Jari Kovalainen / Yle
Elisa Kallunki
Avaa Yle-sovelluksessa

5-vuotias Kaisla loikoilee päiväkotipäivän jälkeen sohvalla ja katselee tabletilta lyhyitä, muiden pikkulasten leikkejä kuvaavia videonpätkiä. Kaisla viihtyy tabletin ääressä lyhyitä hetkiä pitkin päivää, äiti Tinka Lindroth kertoo.

– Silloin, kun tulemme jostain ja olemme hetken kotona ja rauhoitumme. Tai silloin, kun isosisko on muualla eikä ole leikkikaveria.

Äidin ja kahden tytön perheessä myös sää vaikuttaa ruutuajan pituuteen.

– Kun on talvi ja kauheat kelit, olemme niin paljon sisällä, että tablettia tulee käytettyä ihan liikaa. Kesällä käytämme sitä vähemmän, Tinka Lindroth sanoo.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tuoreessa Dagis-tutkimuksessa pikkulasten vanhemmat pitivät viikon ajan päiväkirjaa lasten ruutuajasta. Mukana oli 3–6-vuotiaita lapsia.

Pikkulasten päivästä kului keskimäärin tunti ja 51 minuuttia erilaisten laitteiden parissa. Neljällä kymmenestä lapsesta päivittäinen ruutuaika oli yli kaksi tuntia. Mukaan ei laskettu taustalla pauhaavaa televisiota, vaan aika, jolloin lapsi keskittyi laitteen käyttöön.

– Ruutuaika kasvoi, mitä vanhemmaksi lapsi tuli. 3-vuotiailla sitä oli vähemmän kuin 6-vuotiailla. Matalammin koulutettujen perheiden lapsilla oli ruutuaikaa enemmän, tutkija Suvi Määttä Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta sanoo. 

Pitkä ruutuaika vaikutti myös lasten uneen.

– Lapset, joilla oli enemmän ruutuaikaa, nukkuivat vähemmän tutkimusviikon aikana, Suvi Määttä sanoo.

Ruutujen tapittaminen näyttää viime vuosina lisääntyneen. Dagis-tutkimuksen tuloksia ei voi suoraan verrata aiempiin tutkimuksiin, mutta niissä pienten lasten ruutuaika on ollut lyhyempi.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Selvästi eniten, keskimäärin lähes tunnin, lasten ruutuajasta haukkasi television katselu. Ruutujen katselua lisäsivät dvd:t ja videot sekä tabletin, älypuhelimen ja tietokoneen käyttö.

– Keskimäärin lapsilla on kotona käytettävissään viisi laitetta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vanhempien rooli on entistä ratkaisevampi ja heidän tulisi miettiä, miten rajoittaa ruutuaikaa perheessä, tutkija Suvi Määttä Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta sanoo.

5-vuotiaan Kaislan käytössä on yleensä tabletti, kertoo äiti Tinka Lindroth.

– Sitä on helppo käyttää. Puhelinta hänellä ei ole, kun hän on vielä niin pieni eikä osaisi sitä käyttääkään. Telkkaria katsomme tosi vähän, Tinka Lindroth sanoo.

Kaislan ruutuaika on lisääntynyt sitä mukaa, kun ikää ja taitoa on tullut enemmän.

Tinka Lindroth ja tytär Kaisla katselevat iPadilta Pikku Kakkosta.
Kuva: Jari Kovalainen / yle

Amerikkalaissuositus: enintään tunti ruutuaikaa päivässä

Dagis-tutkimuksen perusteella suomalaislasten ruutuaika ylittää reippaasti esimerkiksi lokakuussa annetun amerikkalaissuosituksen, jossa ohje 2–5-vuotiaille on enintään tunti ruutuaikaa päivässä. Suomessa vastaavaa suositusta ei ole annettu. Moni asiantuntija korostaa ruutuajan sisältöä tarkan aikarajan sijaan.

Folkhälsanin tutkimuskeskuksen Dagis-tutkimuksessa on mukana päiväkotilapsia kahdeksasta erikokoisesta kunnasta Etelä- ja Länsi-Suomesta. Lähes 800 pikkulapsen ruutuaikaa selvitettiin tutkimuksen yhtenä osana. Tulokset ovat tässä vaiheessa alustavia.

Suosittelemme