Valmistaudutko itsenäisyyspäivän viettoon iskemällä kuohuvat kylmään ja kutsumalla iloisen joukon ystäviä kokoon? Lähdetkö vastaanottamaan uutta vuotta hilpeässä seurassa raketteja ampuen? Joka kodin perusteoksen Käytöksen kultaisen kirjan mukaan käytöksesi olisi pöyristyttävän huonoa.
"Missään tapauksessa ei ole sopivaa meluta kaduilla, huutaa ja laulaa loilottaa. Suomalaisen ilo on toisenlaista kuin eteläisten maiden kansojen, älkäämme siis yrittäkö matkia ulkomaalaisten ilonpitoa, jota näemme elokuvissa."
Käytöksen kultainen kirja, paksu kultakirjaimin koristettu teos, komeili vielä omassa nuoruudessani melkein joka perheen kirjahyllyssä, siinä perheraamatun vieressä. Paikkakin oli perusteltu, sillä usein hääpari sai molemmat naimisiin mennessään. Moneen kotiin ei sitten paljoa muuta kirjallisuutta hankitukaan.
Vuonna 1954 julkaistu Käytöksen kultainen kirja ei puolla ilakoivaa tai nautiskelevaa otetta loppuvuoden juhlakauteen. Eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan juhlaan. Kirjasta on otettu kaikkiaan seitsemän painosta, viimeisin vuonna 1969.
Työteliäs vaatimaton kansa
Tapakulttuurin tuntija, itsekin aiheesta kirjan kirjoittanut, filosofia tohtori Mirva Saukkola näkee suomalaisessa käytösoppaassa yhtäläisyyksiä vastaaviin pohjois-eurooppalaisiin oppaisiin.
– Britanniassa on julkaistu ja julkaistaan valtavasti käytösoppaita, Saukkola sanoo.
– Niiden henki on hyvin samanlainen kuin Käytöksen kultaisen kirjan. Kirjoissa korostetaan hillittyä käytöstä ja muistutellaan, kuinka pohjoiset kansat poikkeavat “vilkkaasta etelän ihmisestä.”
"… on kuitenkin varottava omaksumasta keinotekoista riemua, tehostamasta itseään liian äänekkäästi ja huomiotaherättävästi. Se, mikä sopii vilkkaille eteläisten rotujen ihmisille, vaikuttaa kömpelöltä ja mauttomalta pohjoisemman ihmistyyypin yrittäessä sitä matkia."
– Tämä oli aikoinaan jonkinlaista toiseuden vierastamista. Tosin näyttää siltä, että erilaisten tapakulttuurien kohtaaminen on yhä meille vaikeaa, Saukkola sanoo.
Kotiemme parhaimmisto, suomalainen sivistyneistö
Käytöksen kultaisen kirjan malli ilottomasta juhlinnasta hämmentää sikälikin, että 1950-luvusta on piirtynyt mieliin valoisa, optimismia henkivä kuva. Onhan kyse vuosikymmenestä, jonka aikana sotarkorvaukset saatiin maksettua, Olympialaiset järjestettyä Helsingissä ja ensimmäiset coca cola -pullot sihautettua auki. Katukuvaan tulivat autot ja jäätelöbaaarit, koteihin radiot ja säköhellat. Naisten helmat heiluivat ja nuoriso viritteli rock´n rollia.
Käytöksen kultaisen kirjan suomalainen käyttäytyjä oli kuitenkin toisenlainen: hiljainen, sisukas puurtaja. Opas viestii, että sellaisena niin kansa kuin sivistyneistökin haluttiin myös pitää. Vaihtoehtoja ei tarjoilla. Oli vain yksi tapa surra, yksi tapa iloita, yksi hyvä käytös.
"Suomalaisen sivistyneistön parhaimmisto, joka on tuntenut vastuuta kansansa ja kansojen kohtaloista, on aina käyttänyt uudenvuodenaaton menneiden tapahtumien punnitsemiseen sekä toisaalta tulevaisuudentoiveiden ja tavoitteiden tarkasteluun."
Koko kansan syyllistäjä oli oopperalaulaja ja toimittaja
Käytöksen kultaisen kirjan kirjoittaja Tuomi Elmgren-Heinon oli Pariisissa kouluttautunut laulajatar. Monella alalla lahjakkaasta naisesta tuli myös kirjailija, toimittaja ja teatterikorkeakoulun tapahistorian kouluttaja. Hänellä oli antroposofinen elämänkatsomus, joka vahvistui vanhemmiten.
Käytöskirjassa Elmgren-Heinosen antroposofia näyttäytyy tiukan protestanttisena ankaruutena ja käytössäännöt käskyinä, joiden noudattamatta jättämisestä tulee vähintäänkin painava syyllinen olo.
"Alussa kuvattu markkinamainen jouluvalaistus ja ilmapiiri ei vastaa sitä joulun perinteestä, jota kotiemme parhaimmisto edelleen tahtoisi vaalia. Sähkökynttilän käyttäminen joulukuusessa kotienkin seinien sisäpuolella ei varmaankaan ole ilahduttava ilmiö, ja ne halpahintaiset koristeet, jotka valmiina ostetaan kaupasta, eivät myöskään ole omiaan juhlan aitoutta tehostamaan."
Vaatimattomuus pukeutuu puuvillaan
Mirva Saukkosen mukaan Suomen ilmapiiriin on väistämättä vaikuttanut se, että kirkko ja valtio ovat meillä yhtä. Saukkonen vertaa Suomea Ranskaan, jossa kirkko ja valtio erotettiin jo vallankumouksen myötä. Sillä oli vapauttava vaikutus yleiseen ilmapiiriin. Meillä köyhä jumalan kurittama kansa pyrki elämään herran nuhteessa silloinkin, kun ei istunut kirkon penkissä.
– Jo 1960-luvulla on aistittavissa toisenlaista ajattelua. Tuolloin kyseenalaistettiin kirkon ja muiden perinteisten instituutioiden valta, Saukkola sanoo.
Seuraavaa vuosikymmentä synkisti politisoituminen. Syyllisyys saattoi painaa 1970-luvulla esimerkiksi siksi, että sattui olemaan varakas.
– Jaakko Selinin kanssa muistelimme kuvia 1970-luvun Linnan juhlista. Niissä monella naisella oli pitkä puuvillainen emännänmekko, Mirva Saukkola muistelee.
Asu on kätevä, jos järjestää juhlat kotona ja kokkailee, kattaa pöytää ja emännöi.
– Arvokkaissa juhlissa puuvillamekko viestii kuitenkin halusta vaikuttaa vaatimattomalta.
"Liika piittaamattomuus ja ennen kaikkea huolimattomuus pukeutumiskysymyksissä ovat moitittavia ominaisuuksia, mutta yhtä arveluttavaa on liiallinen komeilu, prameilu ja näyttämisen halu pukujen muodostaessa itsetarkoituksen."
Vasta 1980-luku onnistui vihdoin puhaltamaan ikkunat auki Eurooppaan. Vuosikymmenten haikailujen jälkeen. Käytöksen kultainen kirja muuttui vitsikirjaksi, jonka ohjenuorille nuoriso hihitteli.
Lopulta kirja kätkee sisäänsä myös totuuden siemenen, tästäkin päivästä. Suomalaiset eivät ole normien vapauduttuakaan halunneet muuttaa tapojaan juhlia vaikkapa joulua. Yhä suurin osa Suomen kansasta viettää joulun vetäytymisen, rauhoittumisen ja hiljentymisen merkeissä.