Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kiinalainen verkkokauppajätti järjestää yleisötapahtuman Rovaniemellä

Joulupukki on mukana mainostamassa Alipay-maksujärjestelmää.

Alipay, Alibaban rahoituspalvelu, Rovaniemi
Kiinalaisturistien määrän nopea kasvu näkyy myös siinä, että kiinalainen mobiilimaksusovellus Alipay hyväksytään yhä useammassa liikkeessä Rovaniemellä. Kuva: Tapio Räihä / Yle
Perttu Ruokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Verkkokauppajätti Alibaban omistama Alipay-maksujärjestelmä järjestää yleisölle avoimen tapahtuman Rovaniemellä napapiirillä maanantaina 5. joulukuuta. Tapahtuma järjestetään Joulupukin Pajakylän pohjoispäässä metsäkartanon vastaapäätä sijaitsevalla kentällä kello 18.15 alkaen.

Tapahtumassa on mukana muun muassa Joulupukki, Alipayn oma maskotti Antman sekä Muumeja. Ohjelmassa on myös musiikkia ja ilotulitusta. Visit Rovaniemestä kerrotaan, että tilaisuuteen osallistuu Alipayn väen lisäksi ainakin Rovaniemellä parhaillaan vierailivia kiinalaisia turisteja.

Kiinalainen Alipay on tulossa Suomeen, mutta se on jo käytössä noin kymmenessä Rovaniemen keskustan ja napapiirin liikkeessä. Muun muassa Rovaniemen Matkailuinfo on ottamassa sen käyttöönsä. Lappilainen Santa’s Hotels on ensimmäinen suomalainen hotelliketju, jossa Alipay on käytössä.

Alipayta mainostetaan mobiililaitteilla helposti käytettävänä maksujärjestelmänä.

Maanantaina järjestettävästä ulkoilmatapahtumasta kuvataan materiaalia videoon, joka on osa Alipayn shoppailufestivaalin lanseeraamista. Videon tuottaa rovaniemeläinen Flatlight Films Creative House.

Maanantain tilaisuus on toinen Alibaban lyhyen ajan sisällä Rovaniemellä järjestämä tilaisuus. Alibaban omistama matkatoimisto Alitrip julkisti Euroopan-strategiansa lokakuun lopussa Joulupukin Pajakylässä napapiirillä. Tuolloin paikalla oli myös Alibaban ylintä johtoa. Maanantaina tapahtumassa ei ole mukana Alipayn ylimpiä pomoja, mutta yhtiön toimitusjohtaja Douglas Feagin tuo videotervehdyksen Lontoosta.

Suosittelemme sinulle