Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Imatran kolmoissurma nosti syrjäytymisen jälleen tapetille – Sisäministeri Risikko: ”Tästä pitää tehdä hallituksen kärkihanke”

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) toivoo, että syrjäytymiseen liittyvät ongelmat otetaan esille hallituksen puolivälitarkastelussa.

Paula Risikko
Paula Risikko Kuva: Jarno Kuusinen / AOP
Matti Koivisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Sisäministeri Paula Risikko kertoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa pitävänsä syrjäytymistä yhtenä suurimmista uhkista Suomen sisäiselle turvallisuudelle.

– Nyt kun tämä asia nousi jälleen kerran esille, aion kutsua keskeiset ministerit pakeilleni. Kyllä tästä pitää tämän hallituksen yksi kärkihanke tulla, Risikko sanoo.

Imatran kolmoissurman tutkinta on vielä kesken, mutta tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että teon taustalla on lähinnä syrjäytymiseen ja mielenterveysongelmiin liittyviä syitä.

Risikko kertoo, että myös hänen aiempien ministerinpestiensä aikana syrjäytyminen on ollut tapetilla, mutta tilanne ei ole hänen mukaansa ainakaan parantunut. Risikko on toiminut sekä sosiaali- ja terveysministerinä että peruspalveluministerinä.

– Olen hyvin paljon miettinyt tätä syrjäytymisen estämistä. Meillä on tehty nuorisotakuuta ja yhteiskuntatakuuta, mutta keskitymme niihin henkilöihin joilla on koulu- tai työpaikka. Meidän pitäisi ruveta entistä enemmän keskittymään niihin, jotka eivät pysty ottamaan näitä paikkoja vastaan, Risikko sanoo.

Risikko toivoo, että syrjäytymisen vastaiset konkreettiset toimet otettaisiin esille hallituksen puolivälitarkastelussa osana Suomen satavuotisjuhlaan valmistautumista.

Huhtikuun lopulla pidettävässä puolivälitarkastelussa hallitus linjaa loppukauden toimenpiteet.

Poliisihallitus arvioi vihapuhetta

Itsenäisyyspäivänä Helsingissä kokoontui äärioikeistolaisia ryhmittymiä.

Risikon mukaan myös kansallissosialistiseksi itsensä määrittelevän ryhmän kokoontumista suojaa vahva kokoontumislaki. Uusnatsit huusivat kulkueessaan muun muassa ”eläköön kansallissosialismi” -iskulauseita.

– Kokoontumis- ja sananvapaus on, mutta kyllähän se, mitä siellä on huudeltu, on mennyt monta kertaa överiksi, Risikko sanoo.

Risikko kertoo, että Poliisihallitus arvioi tällä hetkellä, miten vihapuheeseen voidaan puuttua.

Suosittelemme