Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Roma voitti Serie A:n huippuottelun, Milan hukkasi rankkarin

AS Roma nousi Milan-voitollaan neljän pisteen päähän kärkipaikasta.

Roman Radja Nainggolan (vas) ja Milanin Mario Pasalic taistelevat pallosta.
Roman Radja Nainggolan (vas) teki Milan-pelin ainoan maalin. Kuva: EPA
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

AS Roma voitti maanantai-iltana Italian jalkapallon Serie A:n huippuottelussa AC Milanin 1-0. Viihdyttävän ottelun ainoan maalin teki kotijoukkueen belgialainen keskikenttäpelaaja Radja Nainggolan 62. minuutilla. Voitto oli Romalle kolmas perättäinen.

Toisena liigassa oleva Roma nousi voittonsa myötä neljän pisteen päähän kärjessä olevasta Juventuksesta. Kolmantena taulukossa oleva AC Milan on seitsemän pisteen päässä kärkipaikasta. Siirry Serie A:n taulukkoon tämän linkin kautta (Teksti-TV).

Milan oli siirtyä ottelussa 1-0-johtoon avausjaksolla, mutta Mbaye Niang tuhri rangaistuspotkun 27. minuutilla. Roman puolalaismaalivahti Wojciech Szczesny torjui ranskalaishyökkääjän kesyn vedon.

- Se oli vaikea ottelu, koska Milanin kokoonpano on laadukas, Roman päävalmentaja Luciano Spalletti sanoi.

Maanantain toisessa Serie A:n ottelussa Fiorentina nappasi 2-1-kotivoiton Sassuolosta.

Suosittelemme