Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Haluatko auttaa, mutta et tiedä miten? Katso Ylen auttamiskoneesta vinkit hyvän tekemiseen

Päälle vyöryvä Syyrian hätä ja yksinäisyys kotimaassa ovat lisänneet ihmisten auttamishalua. Suomessa on kymmeniä hyväntekeväisyysjärjestöjä. Ylen auttamiskone helpottaa löytämään sinulle sopivan tavan auttaa. 

Kajaanilainen varamummo Mervi Rimpiläinen mummutettaviensa, Kongosta Kajaanin kotiutuneiden Passy ja Mercedes Rukeratabaron kanssa.
Kuva: Sanna Kähkönen / Yle
Juha Rissanen,
Varpu Helpinen,
Eemeli Martti
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Auttamiskone

Haluatko tehdä hyvää, mutta et oikein tiedä, miten? Me autamme sinua esittelemällä vaihtoehtoja.

1. Kuinka usein olet valmis auttamaan?

2. Oletko valmis käyttämään rahaa auttamiseen?

3. Keitä erityisesti haluaisit auttaa?

Yksinäisyys suurin kotimainen hätä

– Yksinäisyydelle ei näy loppua eikä se todellakaan ole hyväksi ihmiselle. Juttele vaikka naapurin kanssa, huomaa hänet. Jokainen haluaa olla näkyvä. Auttamisen ei tarvitse olla aina organisoitua, muistuttaa SPR:n tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen.

Suomen Punainen Risti on maan suurimpia hyväntekeväisyysjärjestöjä 40 000 vapaaehtoisen voimin Helsingistä Utsjoelle.

– Myös apua tarjoava saa hyvän mielen ja elämässään jotain aikaiseksi. En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei haluaisi tehdä hyvää, Pärnänen sanoo.

Ystävätoiminta on ensiapuryhmien ohella SPR:n suosituinta toimintaa. Järjestön kautta voi lähteä ystäväksi vaikka vammaiselle, mielenterveyskuntoutujalle tai yksinäiselle nuorelle aikuiselle.

Jouluksi ei ehdi enää kouluttautua, tervetuloa ensi vuonna

Sosiaalialan järjestö HelsinkiMissio on puhunut jo vuosikausia yksinäisyydestä, etenkin vanhusten.

– Yksinäisiä senioreita on jo niin paljon, että kuntien kotihoito ei pysty viemään kaikkia esimerkiksi lääkäriin tai ulkoilemaan. Siihen tarvitaan vapaaehtoisia, HelsinkiMission vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Kaisa Kauhanen sanoo.

Joulun lähestyessä omatunto herää, ja monet ovatkin soittaneet HelsinkiMissioon, että haluavat auttaa nyt heti. Auttajat toivotetaan kuitenkin tervetulleiksi ensi vuoden koulutuksiin, myös muissa järjestöissä.

– Emme voi toimia näin lyhyellä varoitusajalla. Lähetämme ihmisiä yksinäisten vanhusten koteihin, joten me haastattelemme ja koulutamme vapaaehtoiset, Kauhanen kertoo.

Jo muutamalla eurolla voit auttaa

Kotimaassa apua tarvitsevat yksinäiset, mutta maailmalta ylitse muiden nousee nyt Syyrian hätä.

Tämä on huomattu myös YK:n lastenjärjestö Unicefilla, joka on yksi harvoista Syyrian sodan keskellä toimivista avustusjärjestöistä. Juuri nyt apua meneekin Syyriaan paljon.

– Pienintäkään apua tai lahjoitusta ei pidä väheksyä. Esimerkiksi lapsen hengen kehitysmaassa pelastava sokeri-suolaliuos maksaa 7 senttiä. Poliorokotteen saa 17 sentillä, Unicefin varainhankinnan koordinaattori Sari Saraste kertoo.

Muista aineettomat joululahjat

Hyväntekeväisyysjärjestöjä toimii Suomessa kymmeniä, joiden valikoimista poimimme yllä olevaan testiimme muutaman tavan auttaa. Yksittäisiä ja usein pientenkin ryhmien ideoimia ja toteuttamia hyväntekeväisyystempauksia löytyy esimerkiksi Facebookista.

Uudenlaisia auttamisen tapoja voi etsiä myös joukkorahoituspalveluista, esimerkiksi täältä.

Hyvää tekeviä aineettomia ja eettisiä lahjoja tarjoavat lähes kaikki järjestöt. Löydät niitä esimerkiksi täältä.

– Jos ostat jouluksi Unicefin lahjan, esimerkiksi 2 huopaa 12 eurolla, huovat lähtevät konkreettisesti Kööpenhaminan varastoltamme suoraan esimerkiksi pakolaisleirille, Unicefin Saraste vinkkaa.

Voit myös perustaa oman keräyksen ja ohjata vaikka 50-vuotislahjasi hyväntekeväisyyskeräykseen.

Keräyksestä voi tehdä myös julkisen. Esimerkiksi ympäristöministeriön henkilökunta lahjoittaa joogatuntiensa maksun saimaannorpan hyväksi.

Vastaanottokeskuksissa kaivataan työtä

Myös yritykset voivat tehdä hyvää. Parhaillaan SPR etsii eri puolilta maata lisää yrityksiä, jotka ottaisivat turvapaikanhakijoita tutustumaan työelämään 1-3 viikoksi. Tutustuminen on palkatonta samaan tapaaan kuin koululaisten TET-harjoittelu. 

Tähän mennessä 400 turvapaikanhakijaa on tutustunut suomalaiseen työelämään. Esimerkiksi Kirkkonummen Prismassa he ovat siistineet ja järjestelleet hyllyjä.

Suosittelemme sinulle