Iittalan yhtenäiskoulun kutosluokan opettaja Kalle Manninen, 38, on suorastaan liekeissä uudesta opetussuunnitelmasta eli OPSista. Hämeenlinnalainen on yksi Ylen alakouluille suunnattuun kyselyyn vastanneista opettajista. Hänen ajatuksensa ovat selvästi myönteisempiä kuin monilla kollegoillaan.
Into ei kumpua ainakaan vastavalmistumisesta: Manninen on valmistunut 2001 Hämeenlinnan OKL:stä. Hänellä on 15 vuotta työkokemusta tästä ainoasta koulusta, jossa on ikinä ollut töissä. Eikä hurmos kumpua omasta kouluajasta: hän kertoo olleensa tavallinen poika, joka selviytyi hyvin koulussa Riihimäellä. Mutta asenne tuntuu olevan kohdillaan:
– Nyt on aidosti mahdollisuus muuttaa tämä työ kokonaan pois jumittamisesta kohti älyllistä intohimoseikkailua, mitä työ voi olla joka päivä. Voidaan tehdä työstä näköisemme, luvan kanssa, Manninen hehkuttaa.
Iittalan yhtenäiskoulussa uusi opetussuunnitelma näkyy Mannisen eri tavoin: koulun käytävillä ja ulkonakin liikkuu eri-ikäisiä oppijoita tekemässä kuka mitäkin, opettajien holhousmentaliteetti on vähentynyt ja teknologia on tullut avuksi.
– Parasta on, että ei tarvitse käyttää OPSia ahdistavana checklistinä, josta iltamyöhällä rastitetaan paniikissa asioita, jotka me ollaan opetettu. Voidaan tehdä OPSista juhla-ateria: valita mielenkiintoisia aiheita ja liittää niitä yhteen monialaisiksi oppimiskokonaisuuksiksi.
– Tämä on mieletön luovuuden lähde nyt, tämä uusi OPS! Siinä on mielikuvitus rajana: jos oman luovuuden uskaltaa ottaa käyttöön niin kouluelämä voidaan muuttaa, uskoo Manninen.
Entä jos ei tahdo? Tai jaksa?
Vapauden mukana kulkee tietysti vastuu: entä jos opettaja on väsynyt, jo lähes burnoutin partaalla tai laskee päiviä eläkkeeseen? Tai uskoo itse enemmän tuttuihin, testattuihin opetustapoihinsa eikä uusiin menetelmiin?
– Opettajathan on aina tehneet työnsä hyvin, välillä jopa liiankin pilkuntarkasti. Se on ollut jopa kirous. Enemmän kaipaisi hulluttelua ja uskallusta ja että asettuisi itse oppijan asemaan, tekee siinä mukana.
Manniselle jokainen työpäivä on mahdollisuus oppia jotain uutta.
– Onneksi voidaan mennä pienin askelin omassa tahdissamme eteenpäin, tehdä jotain toisin omassa työssä, heti huomenna, aamulla.
Enemmän kaipaisi hulluttelua ja uskallusta ja että asettuisi itse oppijan asemaan, tekee siinä mukana.
Kalle Manninen
Uuden opetussuunnitelman ytimessä ovat laaja-alaisen osaamisen taidot. Opettajien tehtävä on antaa oppilaille eväät, joiden varassa he pärjäävät missä ammatissa tahansa.
– Jokaiselle on kaikki mahdollista! Oppimaan oppimisen taidot: oma henkinen välineistö, jolla asia kuin asia pystytään ottamaan haltuun. Ja tiimityötaidot: missä tahansa työryhmässä saa aikaan sitä mitä pitää ja oppii olemaan tasa-arvoinen ja tasavastuullinen ryhmän jäsen.
Ilo irti digistä
Monilla kouluilla on Ylen kyselyn mukaan pulaa digivälineistä ja verkotkin tökkivät. Ratkaisuja on: jos koululla ei ole verkkoa, jaetaan oman kännykän verkko. Jos koululla on vähänlaisesti digilaitteita, otetaan olemassaolevista kaikki ilo irti. Koulun muutos ei saa olla resurssikysymys, sanoo Kalle Manninen. Hänen mielestään digi ei kuitenkaan ole pelastus tai vastaus mihinkään.
– Opettajan on hyvä tehdä kohtuulliseksi se määrä, mitä katsellaan erilaisia ruutuja päivän aikana. Sen pitää palvella oppimista, eikä vain pudoteta savupiipusta korillinen iPadeja luokkaan ja sanota, että tehkää jotain tai hakekaa tietoa. Tietoa löytyy kirjoistakin. Digi on hyvä, mutta sitä pitää käyttää systemaattisen suunnitellusti ja ajatellusti.
Mannisen luokan 20 kuudesluokkalaista tekivät omat tietokonepelit, niille julisteet ja mainostuksen.
– Kutsuttiin kaikki koulun oppilaat testaamaan niitä pelejä. Se oli lukuvuoden kohokohta ja koodaus on ollut tosi hieno juttu! Meidän kurssilla tärkeimmät opettajat olivat kaksi kuudesluokkalaista poikaa. Asetuin itse pulpettiin eturiviin oppimaan, koska ne pojat oli paljon taitavampia kuin minä.
Mannisen mukaan pojat ovat alkaneet loistaa. Osittain digiteknologian hallinnan ansiosta, ja siksi, että koulusta alkaa löytyä mielenkiintoista ja motivoivaa tehtävää, jossa pojat pääsevät osoittamaan taitonsa.
– Kun vahvuudet löydetään oppijoista, silloin ongelmat ja tuen tarpeet rupeavat itsestään hilautumaan parempaan suuntaan. Kun lapsi löytää itsestään yhden vahvuuden, jolle rakennetaan oppijan oppimispolku, se on se tie, miten jokainen voi kokea itsensä merkitykselliseksi peruskoulussa.
Suoritusten mittaamisesta oppimisen arviointiin - ilman stressiä
Kouluissa arvioidaan jatkossa oppimista, ei suorituksia. Arviointia tulee useasta suunnasta, yhä enemmän oppilaalta itseltään, ja yhä sanallisemmin.
– Arviointi menee aivan uusiksi – ja hyvä, kun menee! Nyt päästään siitä, että pidetään oppimisjakso, 30 sivua kirjasta ja koe, ja ope täräyttää arvosanan.
– Nähdäänköhän vielä joskus se päivä, että koulussa ei anneta lainkaan numeroita? Ellei ole pakko jossain tietyssä kriittisessä vaiheessa ennen seuraavaa opiskeluporrasta. Sanallista, osuvaa palautetta, mikä keskittyy vahvuuksiin ja niihin, mitä on kehitettävänä.
Muutos on monille mutkikas: Ylen kyselyssä vain joka kolmas vastaaja oli sitä mieltä, että oppilaiden arviointi uuden opetussuunnitelman pohjalta on selkeää. Kalle Manninen yllättää:
– On ollut tosi mukava tehdä arviointeja! Ei yhtään stressiä, koska arviointihan on luontainen päätös sille, miten on opittu viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta. Sen ei pitäisi olla stressi, koska paperiarvio kertoo vain, kuinka on opiskellut.
Manniselle ilahduttavinta on ollut 12-vuotiaiden taito arvioida itseänsä. Se sujuu niin hyvin, että poikkeamat opettajan näkemykseen ovat yllättävän pieniä.
– Se, että on uskaltanut luottaa oppijaan itsensä arvioijana, on kannattanut. Siihen lisäksi vertaisarviointia kavereilta ja huoltajilta, neljästä suunnasta, niin tästä tulee vielä hyvä!
Manninen valottaa, että mittarit rakennetaan sen mukaan, mitä on haluttu jakson aikana opittavan.
– Siinä kulkevat perinteiset sisällöt ja laaja-alaisen osaamisen taidot, kaksi todellisuutta rinnakkain: "mitä taitoja tämä jakso kehitti" ja "sammaleiden erot". Siinä saa oppija paljon enemmän informaatiota kuin mitä antaa numero kahdeksan.
Uusi koulu, uudet opettajat
Mannisen mukaan uusi opettaja pystyy sopeutumaan 200 kertaa päivässä vaihtuviin tilanteisiin. Uusi opettaja on rohkea kameleontti, sopeutumiskykyinen yksilö, joka ei hätkähdä suuriakaan muutoksia.
– Uskaltaa tehdä niin kuin pitää tehdä, ja siinä vaiheessa ei mieti mitään ulkoisia seikkoja tai paineita, vaan on rohkeus tehdä sillä tavalla, minkä kokee oikeaksi.
En nyt sano, että on väärin saada tästä palkkaa, ei, se on ihan oikein, mutta voiko työ olla näin kivaa?
Kalle Manninen
– Tämä on kokonaan uusi työ nyt. Tämä herättää vähän aikaisemmin aamulla kuin pitäisi, ja hyvällä tavalla! Ei niin, että huolet kuormittaa päätä, vaan mitä uutta mä saan tänään kehitettyä omaan työhöni ja jaettua kollegoille? En nyt sano, että on väärin saada tästä palkkaa, ei, se on ihan oikein, mutta voiko työ olla näin kivaa?
– Kivointa on se kolminpuolinen kunnioitus, kun oppijat luottaa minuun, minä luotan sataprosenttisesti heihin, ja kolmas taho, huoltajat, on selvästi mukana tukemassa oppijaa.
Manninen painottaa, että kukin opettaja muuttuu ja uudistuu omassa tahdissaan. Ennenkään ei tehty huonosti, mutta nyt tehdään paremmin.
– On kiinni viitseliäisyydestä, kuka jaksaa lähteä kehittämään itseään uuden OPSin myötä. Se tekee joko kuormittavuuden tai mahtavan fiiliksen, jolla tekee työtä joka päivä.
– Lakkasin käyttämästä kiire-sanaa 2000-luvun alussa. Se pilaa koulutyön. Eikä ole ollut kiire sittemmin!
Yle Uutiset toteutti kyselyn alakoulun opettajille ja rehtoreille 23.11.–2.12. yhteistyössä Suomen Rehtorit ry:n ja OAJ:n kanssa. Kyselyyn vastasi 209 opettajaa ja 184 rehtoria.
