Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Otava osti Kalevan osuuden Alma Mediasta

Kustannus- ja mediayhtiö nousee kaupan myötä Alma Median kolmanneksi suurimmaksi omistajaksi.

Alma median logo.
Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
Riikka Valtonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kustannus- ja mediakonserni Otava nousee Alma Median kolmanneksi suurimmaksi omistajaksi. Yhtiö osti tänään keskiviikkona mediayhtiö Kalevalta sen omistusosuuden Alma Mediasta.

Kaupan jälkeen Otavan omistusosuus Almasta on runsaat 7,2 prosenttia.

Osuutensa Almasta myynyt Kalevan Oy:n julkaisee Oulun seudulla toimivaa sanomalehti Kalevaa. Kaupan kohteena olevan Alma Median julkaisuja puolestaan ovat esimerkiksi Iltalehti, Kauppalehti ja Aamulehti. Yhtiön verkkopalveluihin kuuluvat muun muassa Etuovi.com, Monster.fi ja Telkku.com.

Otava-konserni omistaa kustannusyhtiö Otavan sekä mediayhtiö Otavamedian. Otavamedia kustantaa useita aikakauslehtia. Sen julkaisuja ovat muun muassa Seura, Anna, Suomen Kuvalehti, Kotiliesi ja Hymy. Lisäksi sillä on useita verkkopalveluja, kuten Ampparit.com, Nettiauto.com, Muropaketti.com sekä Ruoka.fi.

Suosittelemme sinulle