Jalokalojen himo kuumentaa tunteita Helsingin Vanhankaupunginkoskella. Kaupungin Meri-infon lupienmyyntipisteessä on ollut aggressiivista käyttäytymistä. Kalastajat, kalojen suojelijat, luvattomat kalastajat ja salakalastajat vuoroin suuntaavat purkauksiaan kalastuksenvalvonnan henkilökuntaan.
– Tässä on niin intomielisiä ihmisiä, että helposti tullaan narisemaan ja huutamaan kaupungin työntekijöille, että miksette valvo sitä tai tätä. Meillä on tietynlaiset resurssit käytössä, emmekä voi olla yhtä aikaa joka paikassa. Tällainen käytös pitää karsia ihan totaalisesti, sanoo Helsingin kaupungin kalastuspäällikkö Jukka Linder.
Fyysisiltä rettelöiltä on vältytty, mutta Meri-infossa on kuultu kovaa kielenkäyttöä, jonka henkilökunta on kokenut stressaavana. Nyt tiloihin tulee turvakamera, jolla kuvataan kaikki lupamyyntitapahtumat ja muut vierailut tiskillä.
Linderin mielestä pohjimmiltaan kysymys on kalamiesten perinteisestä saaliskateudesta, tässä tapauksessa vieläpä arvokkaista vaelluskaloista.
Katvealueet otetaan kameratarkkailuun
Vanhankaupunginkoski on Helsingin erityiskalastuslupa-alue, jossa saa kalastaa luvanvaraisesti rajatuilla alueilla muulloin paitsi vaelluskalojen rauhoitusaikana syyskuun alusta marraskuun loppuun.
Kameroita tulee myös ulos jokitöyräälle, jossa harjoitetaan vilkkaasti sekä luvallista että luvatonta kalastusta. Kosken vapaana kuohuvaan haaraan tulee kolme kameraa ja padottuun läntiseen uomaan sijoitetaan kaksi. Valvonnalla halutaan estää villinä rehottavaa salakalastusta, joka verottaa joen meritaimen-, lohi- ja vaellussiikakantoja.
Alueella toimii sulan veden aikaan 2–3 kalastuksenvalvojaa päivittäin, ja valvontaa on ollut myös yölliseen aikaan. Pelkkä partiointi ei näytä tepsivän. Kamerat sijoitetaan nyt niin, että pahimmat katvealueet eli parhaat salakalastusapajat saadaan kuvattua. Kuvaa välitetään valvojien kännyköiden ja tietokoneiden ruuduille vuorokauden ympäri.
Kaloja rokastetaan uomasta koukuilla
Kaupunki menettää luvattoman kalastuksen takia lupatuloja. Suurempi vahinko on Linderin mukaan kalataloudellinen eli ”rokastamisessa” vahingoittuvat kalat.
Lohen ja siian parhaaseen nousuaikaan joessa on aika ajoin niin paljon kalaa, että niitä tarttuu lähes mihin tahansa pyydykseen. Rokastaminen tarkoittaa kalojen saalistamisesta ulkoa päin esimerkiksi siiman päähän kiinnitettävällä kolmihaaraisella koukulla, jolla kaloja nyhdetään vedestä. Se on kielletty menetelmä, joka jättää jokeen vahingoittuneita yksilöitä kuolemaan. Tämä kuumentaa tunteita.
Yön pimeydessä koskensuulle on myös viritelty laittomia verkkoja.
– Viikkiin päin menevän sillan alla oli tänäkin syksynä yksi verkko, josta irroteltiin taimenia, Linder harmittelee.
Salakalastajia on kuitenkin vaikea saada kiinni. Tavattaessa heitä pyydetään yleensä poistumaan.
Alueella kalastamista iltaisin ja öisin ovat valvoneet muun muassa kalastusseurojen vapaaehtoiset, kaupungin työntekijät sekä kaksi poliisia vapaa-ajallaan. Tapauksia on mennyt poliisille ja sakkojakin on jaettu, kertoo Linder.
Poliisin mukaan Helsingissä on tänä vuonna kirjattu 34 kalastusrikkomusta, joista 4 on tapahtunut Vanhankaupunginlahdella.
Rangaistus luvattomasta kalastuksesta on rikesakko tai päiväsakkoja.