Kotityöt nielaisevat suomalaisten aikaa useamman tunnin päivittäin. Joulun alla kodin askareita riittää monilla vielä tavallistakin enemmän.
Yle Uutisten kyselyn mukaan kaikkein epämieluisimpana arjen kotityönä pidetään ikkunanpesua. Sen valitsi kurjimpien kotitöiden joukkoon noin kolmannes Ylen kyselyn vastaajista. Ikävimpiin kotitöihin kuuluvat myös silittäminen ja mankelointi sekä wc:n, kylpyhuoneen ja saunan puhdistus. Monet pitävät myös imurointia ja tiskaamista epämieluisimpina tehtävinä.
Sen sijaan esimerkiksi ruuanlaitto, ruokaostosten teko tai vuodevaatteiden vaihtaminen näyttävät tympivän vain harvoja.
"Se on niin likaista"
Helsinkiläisessä kauppakeskuksessa asiakkaiden näkemykset inhottavimmasta kotityöstä vaihtelivat laidasta laitaan. Helsinkiläisen 78-vuotiaan Irma Mikkolan mielestä kurjin kotityö on silittäminen.
– Poltan aina itseni rautaan, eikä ikinä tule niin siistiä jälkeä kuin pitäisi.
Porvoolainen 34-vuotias Kimmo Ranua puolestaan tunnustaa inhoavansa wc:n siivousta.
– Vessojen ja kylpyhuoneen siivous tahtoo jäädä vaimolle. Se on niin likaista. Pitäisi olla suojahanskat ja muut.
Helsinkiläinen kahden pienen lapsen äiti, 29-vuotias Oona Louhivaara puolestaan pitää pyykinpesua epämieluisimpana kotityönä.
– Se ripustaminen ja puhtaiden pyykkien viikkaaminen kaappiin on minulle hankalinta. Mieluummin imuroin ja tiskaan, Oona Louhivaara miettii.
"Pitäähän hima pitää kunnossa"
Ylen kyselyn perusteella miehet ajattevat naisia harvemmin, että tavalliset kotityöt olisivat epämieluisia.
– Pitäähän se hima pitää kunnossa. Kyllä niitä tulee tehtyä yleensä ihan hyvällä fiiliksellä, ajattelee myös turkulainen 38-vuotias Jussi Ertiö.
Toisaalta Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus kertoo, että naiset käyttävät kotitöihin miehiä enemmän aikaa.
Ylen kyselyssä naiset ja miehet suhtautuvat joihinkin kotitöihin eri tavoin. Esimerkiksi roskien viemistä karsastaa kyselyyn vastanneista miehistä vain yksi sadasta, naisista puolestaan yksi kymmenestä. Ikkunanpesu on selvästi kurjempaa naisten kuin miesten mielestä. Näkemykseen saattaa vaikuttaa se, että ikkunanpesua pidetään enemmän naisten kuin miesten tehtävänä. Se käy ilmi viime kesänä julkaistusta Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksesta.
Iäkkäimpien vastaajien mielestä epämieluisimpia ovat raskaat kotityöt, ikkunanpesu ja mattojen tamppaaminen. Nuorimmat vastaajat pitävät kurjimpina tiskaamista ja imurointia.
Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi marras-joulukuun vaihteessa runsaat tuhat suomalaista. Vastaajat valitsivat enintään kolme epämieluisinta kotityötä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.