Voimattomuus. Se on päällimmäisin tunne, kun Sirpa Kähkönen seuraa uutisia Syyrian siviilien kärsimyksestä. Kylmä talvi on vaikeuttanut entisestään elämää ankeilla pakolaisleireillä. Lapset hytisevät vähissä vaatteissaan ja hatarat teltat antavat vain niukasti suojaa hyytävältä tuulelta.
– Valitettavasti nämä kuvat ja uutiset eivät enää yllätä. Tämä on niin tuttua, kun olen tutkinut ja kirjoittanut siviilien kärsimyksestä vuosien ajan.
Toimettomaksi Kähkönen ei ole kuitenkaan jäänyt. Hän oli mukana keräämässä SPR:n kautta rahaa Syyrian siviileille. Joulun alla kaikki tahtoivat auttaa ja rahaa kertyi paljon.
– Ihmiset olivat hyvin auliita antamaan, kun mainitsi sanan Syyria. Täytyy aina itse yrittää tehdä sen minkä voi.
Sodassa ja kriiseissä eniten kärsivät viattomat eli lapset ja naiset. Heillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa sodankäyntiin. Sirpa Kähkönen on ensimmäisistä romaaneistaan alkaen suunnannut katseensa siviileihin, mikrotason elämään. Ensimmäisestä, vuonna 1998 julkaistusta Kuopio-sarjan romaanista lähtien ääneen ovat päässeet etenkin naiset ja lapset. Siitä on tullut Kähkösen tavaramerkki. Vaikka sittemmin romaaneja on ilmestynyt kahdeksan kappaletta, täytyy Kähkösen yhä teroittaa mielessään näkökulmaa.
– Sotahistoriassa miesten dominanssi on niin ylivoimaista, että arkistoista palatessani minun on muistutettava itseäni naisten ja lasten näkökulmasta.
"Isoäiti kertoi itkien sodasta"
Syy, miksi Kähkönen kiinnostui siviilien kohtaloista sodassa, juontuu hänen omasta kokemuksestaan. Ollessaan pieni tyttö Kähkönen näki, miten sotamuistot vaikuttivat hänen isoäitiinsä. 1970-luvun alussa oli paljon uutisia Vietnamin sodasta. Kuvissa näkyi myös siviilien hätä, se miten he juoksivat palavista kylistä. Uutiset toivat pintaan isoäidin muistot Kuopion pommituksista, sen miten hän juoksi vauva sylissään pakoon pommeja. Isoäiti murtui pikku-Sirpan edessä.
– Isoäiti kertoi itkien sodasta ja kokemuksistaan. Olin hyvin järkyttynyt, kun turvallinen ihminen sillä tavoin romahtaa. Tunsin hätää, kun tajusin miten läheiseni ovat pelänneet ja kärsineet.
Muisto sai Kähkösen palaamaan aiheeseen aikuisena. Siviilien kokemuksiin ei ole helppo päästä käsiksi, koska tutkimustietoa on vähän ja ne vähäisetkin tutkimukset on tehty reilusti jälkeenpäin muistitiedon pohjalta. Kähkönen on kuitenkin viettänyt arkistoissa niin paljon aikaa, että hänellä on jo vankka pohja siviilien sotahistoriasta. Häntä harmittaa, että vanhusten sotakokemuksiin ei pääse mitenkään käsiksi, koska niitä ei aikanaan huomattu tallentaa.
– Hiljattain levisi koskettava kuva Syyriasta, jossa pölyn ja savun keskellä vanha mies auttaa pyörätuolissa istuvaa vanhusta. Juuri vanhoille ihmisille sota on kauheinta. Heidän on vaikea nähdä toivoa uuden elämän aloittamisesta.
Oppia Astrid Lindgrenin kirjoista
Historia on kiinnostanut Sirpa Kähköstä. Hän opiskeli sitä yliopistossa ja toimi myös tutkimusapulaisena ennen kuin siirtyi kirja-alalle. Ensin hän korjaili muiden tekstejä kustannustoimittajana Otavalla, mutta päätti sitten itse kokeilla siipiään kirjailijana. Nykyään Kähkönen kuuluu maamme suosituimpien kirjailijoiden joukkoon. Hän on ollut neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana, kolme kertaa kaunokirjallisuudessa ja kerran tietopuolen ehdokkaana. Muutama viikko sitten Kähkönen sai Suomi-palkinnon. Palkintoperusteluissa todetaan Kähkösen avaavan "suomalaiseen lähimenneisyyteen uusia, aiemmin vaiennettuja ääniä."
Kähkönen elää tasaiselta vaikuttavaa arkea Helsingin Viikissä perheensä kanssa. Miten ihmeessä hän kykenee sukeltamaan syvälle hahmojensa mieliin ja luomaan sotien ajan tunnelman ilman laukauksia?
– Taiteilijan tehtävä on mennä siihen maailmaan ja kuviteltava millaista elämä olisi niillä ehdoilla.
Vaikuttavinta Kähkösen romaaneissa on lasten maailmankuva, se tuntuu hyvin uskottavalta.
– Välillä ihmettelen itsekin, miten se sujuu niin hyvin. Sisälläni on varmaan vielä se pieni lapsi. Tietysti työkalut kehittyvät, mitä enemmän kirjoittaa. Kaikkein eniten oppia lasten kuvaamisessa olen saanut Astrid Lindgrenin kirjoista.
Kähkönen on kuvannut etenkin sitä, miten lapset ovat sodan aikana oman onnensa nojassa. Perheet ovat hajalla ja aikuiset keskittyvät omiin huoliinsa. Lapsen näkemys sodasta on pitkälti tulkintaa aikuisten käytöksestä.
Vaikka sota on aina yhtä kauheaa, Kähkönen ei uskaltaisi ryhtyä kuvittelemaan Syyrian sodan kaltaisia tapahtumia.
– Tuollaisessa pitkään jatkuneessa konfliktissa, jossa pelko ja kuolema ovat jatkuvasti läsnä, siviilien tuntemuksia on mahdotonta kuvitella. On alueita, jonne vain ei voi mennä henkisesti, ainakaan täältä käsin.
Sota rikkoo ihmisen totaalisesti
Tutkiessaan historiaa Kähkönen on huomannut, miten kauan sodat ja kriisit vaikuttavat. Ihmisillä on edelleen suuri tarve käsitellä toista maailmansotaa.
– Sodat vaikuttavat käsittämättömän kauan, koska ne rikkovat ihmisen niin totaalisesti.
Sodan pelko on iskostettu vielä 1960-luvulla syntyneisiinkin.
– Jutellessani tällaisten yli viisikymppisten kanssa olen kuullut, että monet ovat kantaneet sodan pelkoa. Itsekin ajattelin lapsena, että sota voi syttyä koska tahansa. Aina jos hälytyssireeni soi, se voi olla merkki sodasta.
Sodan vaikutukset kestävät kauan, mutta myös kriisien syntyminen on usein pitkä prosessi. Suomen PENin eli kirjailijoiden sananvapausjärjestön puheenjohtajana Kähkönen seuraa huolestuneena maamme henkisen ilmapiirin jakautuneisuutta.
– Kova puhe ja harkitsemattomat purkaukset vähentävät kykyä ymmärtää erilaisessa tilanteessa olevaa ihmistä. Siitä seuraa vain katkeruutta ja vihaa. Etenkin valtaapitävien olisi oltava varovaisia ja viisaita. Jos ylhäältä tulee viestiä, ettei meillä ole varaa välittää teistä, niin tämä meidän vaivalla rakennettu Suomi hajoaa.
Suuren haasteen Kähkönen näkee siinä, miten me suomalaiset oppisimme ilmaisemaan itseämme toisia kunnioittavasti. Suurimpana huolenaiheena hän pitää kuitenkin valemedioita. Kansalaisten täytyisi saada taitoja tiedon suodattamiseen.
– Onhan se aivan mielipuolista, että joku trollipaja jossain maailman kolkassa voi vaikuttaa suurvaltojen vaaleihin.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta on kuitenkin lähellä eikä se vaadi suurta ponnistelua. Kähkönen uskoo kaunokirjallisuuden voimaan. Historiaa tutkiessaan hän on huomannut, miten kirjallisuudella on aina ollut vahva vaikutus maamme historiassa. Joidenkin kirjojen myötä yhteiskunnallinen ymmärrys on muuttunut ja eräs toinen kuopiolainen, Minna Canth, vaikutti jopa lainsäädäntöön.
– Uskon, että se on edelleen mahdollista. Aina silloin tällöin joku kirja nostaa yleiseen keskusteluun tärkeitä asioita.
Kähkönen tietää mistä puhuu, sillä hän käy ahkerasti esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa ja niissä hän kohtaa myös lukijoitaan. Kirjat herättävät paljon tunteita. Jopa hankalin mahdollinen kohdeyleisö, yläkouluikäiset nuoret, pysähtyy hyvän tarinan ääreen.
– Kaunokirjallinen teos voi aivan hyvin sytyttää oivalluksen toisesta maailmasta, erilaista ajatusmallista. Se voi muuttaa elämän.
Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.
