Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Tampere päätti viimein 30 km/h -nopeusrajoituksista

Kilvet ruuvataan paikoilleen alue kerrallaan viiden seuraavan vuoden aikana.

Kolmenkymmenen kilometrin nopeusrajoituskyltti
Kuva: Raimo Torikka / Yle
Jouni Tanninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kolmenkympin nopeusrajoitus toteutuu Tampereen asuinalueilla. Tämä tarkoittaa paljolti omakotialueita, joissa nyt saa ajaa 40 km/h.  Rajoitukset toteutetaan alue kerrallaan viiden seuraavan vuoden aikana.

Sen sijaan pääväylillä ja kokoojakaduilla nopeusrajoitukset säilyvät nykyisinä. Niillä rajoitus on useimmin 50 km/h. Joitakin poikkeuksia tulee, esimerkiksi Hervannassa ja Nekalan teollisuusalueella.

Luvassa on myös muita liikenneturvaa parantavia toimia, kuten suojateiden parannuksia.

Lukuisien tutkimusten mukaan jo pienikin nopeuden alentaminen pienentää huomattavasti vakavan liikenneturman vaaraa.

Tampereen yhdyskuntalautakunta on miettinyt asiaa useaan kertaan päättyvän vuoden aikana, mm. asukas- ja vanhempainyhdistysten näkemykset on haluttu ottaa huomioon.

Joulukuun puolivälissä päätöstä ei pystytty tekemään, koska kokouksen aineistoa ei saatu järjestelmäongelmien vuoksi ajoissa lautakunnan jäsenten käyttöön.

Nopeusrajoituksiin liittyvä kartta löytyy täältä, päätöksen liiteistä.

Suosittelemme