Perussuomalaisten Jussi Halla-aho on pitänyt kiinni linjastaan: edellisvuosien tapaan hän on pysynyt Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä, mutta istunut sen kokousten sijasta Euroopan parlamentissa.
Halla-aho ei osallistunut yhteenkään kaupunginvaltuuston 22 kokouksesta viime vuonna, vaan niissä sai istua varavaltuutettu Nuutti Hyttinen.
Poissaolojen tilastokakkonen Helsingissä oli niin ikään perussuomalainen, kansanedustaja Tom Packalén. Hän oli koko tai osan aikaa vain kolmessa kokouksessa.
Kolmanneksi vähiten kokouksissa nähtiin vihreiden valtuutettua, muusikko-säveltäjä Jussi Chydeniusta. Häneltä jäi joka toinen kokous kokonaan väliin.
Helsingin 85 valtuutetusta vain 19 osallistui jokaikiseen kokoukseen alusta loppuun asti. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Tatu Rauhamäki oli yksi näistä harvoista.
Työt ja sairastelu pitivät poissa
Vihreiden Kirsi Louhelainen oli Espoossa poissaolotilastojen kärjessä. Kun hän vielä toissa vuonna oli poissa vain yhdestä kokouksesta, nyt väliin jäi kymmenen.
Diplomi-insinööri Louhelainen oli keväällä seitsemän kuukautta Tukholmassa perustamassa sinne työnantajalleen uutta toimipistettä ja ilmoitti siitä tammikuussa kaupungille.
– On erittäin hienoa, että tällainen mahdollisuus tehdä töitä on, koska viime kädessä kokouspalkkioilla ei asuntolainaa makseta. Luonnollisesti pidempi poissaolo tarkoittaisi, että luottamustehtäviä pitäisi harkita uudelleen.
Louhelainen on ollut peri tunnollinen kokousosanottaja. Kolmelta edellisvuodelta hän on ollut yhteensä poissa vain 4,5 kokouksesta.
Vain 11 osallistui Espoossa kokouksiin täyden ajan
Espoossa myös toinen vihreä valtuutettu Katja Lahti oli paljon poissa, yhdeksästä kokouksesta. Samaan "ylsivät" syystä tai toisesta SDP:n Tarja Tallqvist ja RKP:n Kurt Torsell.
Espoossa vain yksitoista valtuutettua 75:stä osallistui kaikkiin valtuuston kokouksiin alusta loppuun asti.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja kokoomuslainen Markus Torkki sen sijaan oli poissa vain 1,5 kokouksesta.
Vantaalla ahkerimmat valtuutetut
Suhteellisesti tunnollisimmat valtuutetut kolmesta suurkaupungista löytyvät Vantaalta. Kaupunginvaltuustossa on 67 jäsentä ja peräti 29 heistä osallistui koko ajan tai osan aikaa kaikkiin yhteentoista kokoukseen.
Vähiten rukseja osanottajalistaan saivat keskustan Johannes Hirvaskoski ja SDP:n Tiina-Maaria Päivinen. Kumpikin oli läsnä viidesti.
Puheenjohtajat näyttivät Vantaallakin mallia. Niin kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Tapani Mäkinen kuin valtuustoa johtava demareiden Antti Lindtmankin nähtiin kaikissa kokouksissa.
Vantaan kaupungin lähettämästä tilastosta puuttuu vuoden 2016 joulukuun kokous, mutta siinä on mukana edellisvuoden viimeinen kokous.