Jari Lindholm täyttää helsinkiläisessä kioskissa lottokuponkia. Lindholm kertoo pelaavansa rahapelejä viikoittain.
– Rahaa kuluu 60–70 euroa joka viikko. Suurimmaksi osaksi pelaan lottoa.
Tällä hetkellä rahapelejä saa Suomessa järjestää vain julkisen vallan valvoma yhtiö eli Veikkaus. Vuodenvaihteesta lähtien yhtiö on pitänyt sisällään Fintoton, Veikkauksen sekä Raha-automaattiyhdistyksen.
Lindholm pitää nykyistä monopolijärjestelmää hyvänä ratkaisuna.
– Entisellään on hyvä. Kyllä pelaamisessa pitää joku järki olla, Lindholm toteaa.
Kyllä pelaamisessa pitää joku järki olla.
Jari Lindholm
Enemmistö suomalaista on Lindholmin kanssa samaa mieltä. Ylen taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaa säilyttää valtiollisen rahapelimonopolin jatkossakin.
Vain 20 prosenttia kyselyyn vastanneista purkaisi sen. Miehet kannattavat Veikkauksen monopoliaseman purkamista hiukan naisia enemmän.
Tätä mieltä on satunnaisesti hedelmäpelissä onneaan kokeileva Eki. Hänen mielestä nykyinen monopolijärjestelmä pitäisi ehdottomasti purkaa.
– Eihän tuollaisessa monopolissa ole mitään järkeä, jotkut vetää fyrkkaa kauheasti ihmisten kustannuksella. Pitäisi olla ilman muuta useita toimijoita. Monopoli ei saisi olla Suomessa kuin Alkolla.
Monopoli ei saisi olla Suomessa kuin Alkolla.
Eki
Keskustelua monopolijärjestelmän purkamisesta käyty vuosia
Eniten monopolin purkamista kannattavat nuoret, erityisesti nuoret 25–35-vuotiaat miehet. Vanhemmat ikäryhmät ovat voimakkaimmin monopolin purkamista vastaan. Kaikista kriittisimmin siihen suhtautuvat yli 65-vuotiaat naiset.
– On tärkeä huomata, että kaikissa väestöryhmissä kuitenkin selvä enemmistö kannattaa rahapelimonopolin säilyttämistä, sanoo Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen.
Rahapelimonopolin purkamisesta on käyty vilkasta keskustelua jo vuosien ajan. Euroopan komissio antoi pari vuotta sitten puhtaat paperit Suomen kolmen rahapeliyhtiön monopolimallille.
Monopolijärjestelmän purkamisen kannattajat korvaisivat vallitsevan monopolin niin sanotulla lisenssijärjestelmällä, joka mahdollistaisi myös kansainvälisten peli- ja vedonlyöntifirmojen toimimisen Suomessa. Erityisesti monopolin purkamista ovat vaatineet ulkomaalaiset peliyhtiöt. Myös Eki toivoittaisi kansainväliset toimijat tervetulleiksi Suomen rahapelimarkkinoille.
– Ilman muuta sallisin. Kilpailun takia pitäisi olla useita eri pelifirmoja markkinoilla.
"Suomalaiset luottavat virallisiin insituutioihin"
Kyselyn tulos kertoo sekä luottamuksesta että kriittisyydestä, sanoo Taloututkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen.
– Suomalaiset luottavat valtioon ja virallisiin instituutioihin. Toisin kuin muissa maissa, meillä ajatellaan, että valtio voi järjestää tällaisia palveluita, joilla on yhteiskunnalista merkitystä. Suomalaiset ovat myös melko kriittisiä markkinaliberalismia kohtaan, arvioi Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen.
Rahkosen mukaan tulos oli odotettua selkeämpi, eikä siinä näy esimerkiksi viime aikoina paljon julkisessa keskustellussa esillä olleet kilpailun vapauttaminen tai lisävallan antaminen markkinoille palveluiden tuottamisessa.
– Ilmeisesti suomalaiset katsovat, että pelaaminen on kuitenkin eri asia, että rahapelaaminen ei ole puhdasta businesta, eikä se näin ollen kansalaisten mielestä sovi rahapelaamiseen.
Nykyisen monopolijärjestelmän kannatauksen taustalla voi Rahkosen mukaan olla pelko voittojen valumisesta ulkomaille.
– Nykyiset voittovarat valuisivat veroparatiiseihin, vaikka todellisuudessa näin ei välttämättä kävisikään.
Ylen Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi 1 073 eri-ikäistä suomalaista ympäri maata. Kyselyn virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kysely toteutettiin 20.–28.12.2016.
Klo 19.40: Juttuun lisätty kyselyyn osallistuneiden määrä, virhemarginaali ja kyselyn ajankohta.