Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Vihreät ja vasemmisto nousevat, perussuomalaiset kompuroivat pääkaupunkiseudulla

Ylen kuntavaalikysely näyttää kokoomukselle kannatuksen hiipumista Helsingin lisäksi myös Espoossa ja Vantaalla.

Puolueiden logoja
Kuva: Yle
Tero Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vihreät, SDP ja vasemmistoliitto lähtevät pääkaupunkiseudulla hyvistä asemista kuntavaaleihin, kertoo Ylen puoluekannatuskysely. Sen sijaan kokoomusta ja varsinkin perussuomalaisia uhkaa vaalitappio.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Vihreät nousussa koko pääkaupunkiseudulla

Vihreät paistattelevat Ylen tuoreessa pääkaupunkiseudun kattavassa puoluekannatuskyselyssä.

Maanantaina julkaistujen tulosten mukaan puolueella näyttää olevan kevään kuntavaaleissa mahdollisuus selättää Helsingin pitkäaikainen ykköspuolue kokoomus.

Vihreät kasvattavat kannatustaan myös Espoossa ja Vantaalla.

Espoossa puolue vahvistaa asemaansa kaupungin toiseksi suurimpana puolueena, ja Vantaallakin kannattajien määrä on tutkimuksen mukaan noussut jopa neljä prosenttiyksikköä.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen kertoo, että vihreät kaappaavat pääkaupunkiseudulla uusia kannattajia kokoomuksesta ja vasemmistoliitosta sekä erityisesti siitä äänestäjien joukosta, jolla aiemmin ei ole ollut puoluekantaa.

Perussuomalaisten suosio sukeltaa

Kyselyn synkimmät uutiset lankeavat perussuomalaisille.

– Vantaasta voidaan todeta, että perussuomalaiset ovat menettämässä kannatustaan erityisesti siellä, sanoo Pajunen.

Ylen kysely kertoo Vantaan perussuomalaisten kannatuksen romahtaneen viime kuntavaaleista jopa 5,6 prosenttiyksikköä.

Perussuomalaiset banderolli.
Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Espoossa puolue on menettänyt samassa ajassa suosiotaan 1,6 prosenttiyksikköä. Myös Helsingissä suunta on laskeva.

Valtakunnallisesti perussuomalaiset menestyvät kyselyissä vieläkin heikommin, puolueen kannatus on pudonnut viime eduskuntavaalien tuloksesta 7–8 prosenttiyksikköä.

Vasemmisto vahvistuu kautta linjan

Vasemmistopuolueet vahvistivat asemiaan jo eilen maanantaina julkaistussa Helsinkiä koskeneessa kyselyssä. Siinä SDP lisäsi kannatustaan vajaan prosenttiyksikön verran. Vantaalla suurin puolue SDP kasvatti suosiotaan 1,3 prosenttiyksikköä, ja Espoossakin demareiden kannatus on nousussa.

Kiitos SDP 1899 -paita.
Demarikannattaja. Kuva: Jani Saikko / Yle

Myös vasemmistoliitto kuului nousijoihin jo Helsinkiä koskeneessa kyselyssä.

Suurinta kannatuksen kasvu on pääkaupunkiseudulla Espoossa, 1,4 prosenttiyksikköä, ja Vantaallakin nousua edellisvaaleista on 0,8 prosenttiyksikköä.

Kokoomus edelleen Espoon vahvin

Kokoomus kuuluu kyselyn häviäjiin. Erityisen dramaattinen oli maanantaina julkaistun kyselyn tulos, jonka mukaan puolue joutuu tosissaan taistelemaan pääkaupungin ykköspuolueen paikasta vihreiden kanssa.

Vaalimakeisia.
Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Puolue saa takkiinsa myös muualla pääkaupunkiseudulla. Vantaalla se näyttää menettäneen kannatustaan viime eduskuntavaaleista 1,7 prosenttiyksikköä, ja Espoossakin 1,1 prosenttiyksikköä.

– Kokoomus on todella vahva Espoossa ja lasku on kuitenkin aika maltillinen tämän mittauksen valossa, arvioi Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen.

Puoluekanta pääkaupunkilaisilla poikkeuksellisen selvä

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä tutkimuksessa poikkeuksellisen moni ilmoitti puoluekantansa. Luku on pääkaupunkiseudulla noin 10 prosenttiyksikköä korkeampi kuin valtakunnallisesti. Kantansa ilmoittaneiden osuus otoksesta oli Helsingissä 71,5 prosenttia, Espoossa 69,2 prosenttia ja Vantaalla 63,6 prosenttia.

– Täällä asuu enemmän aktiiviväestöön kuuluvia, jotka joutuvat väkisinkin seuraamaan aikaansa, selittää Pajunen ilmiötä.

Taloustutkimus haastatteli mittausta varten 992 espoolaista, 969 vantaalaista ja 948 helsinkiläistä. Helsingin tulokset löytyvät täältä.

Tutkimuksen otos painotettiin kuntakohtaisesti kohderyhmää edustavaksi iän, sukupuolen, asuinalueen ja talouden koon mukaan.

Haastattelut tehtiin 7.-28.12.2016. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali puoluekantansa kertoneiden joukossa on 3,5 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Suosittelemme sinulle