Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Puhelujen ja tekstiviestien määrä putosi rajusti – nyt moni maksaa tyhjästä

Suomalaiset ostavat edelleen mieluiten puhelinliittymiä, joiden hinta sisältää nettiyhteyden lisäksi runsaasti puheaikaa ja tekstiviestejä.

kännykkä kädessä
Kuva: Yle
Satu Krautsuk
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalainen soitti viime vuonna keskimäärin noin 60 puhelua kuukaudessa, kun vuonna 2011 määrä oli lähes 80. Tekstiviestien määrä on laskenut samassa ajassa lähes puolella.

– Muutos on suhteellisesti merkittävä, kun yhteydenpito on siirtynyt hyvin vahvasti sosiaaliseen mediaan ja erilaisiin pikaviestipalveluihin. Puhelimessa hoidetaan toki edelleen tärkeitä keskusteluja kuten työasioita, arvioi viestintämarkkina-asiantuntija Petri Järvikuona Viestintävirastosta.

Puhelinoperaattorit ovat markkinoineet viime vuosina vahvasti niinsanottuja rajattomia liittymiä, jotka perustuvat kiinteisiin kuukausimaksuihin. Ne sallivat rajattoman netinkäytön ja joko rajattoman tai tietyn minuutti- ja kappalemäärän puheluita ja tekstiviestejä kotimaan liittymiin. DNA:lta ja Elisalta kerrotaan, että valtaosa asiakkaista suosii rajattomia liittymiä.

– Asiakkaat kokevat, että on yksi huoli vähemmän, kun hinta on kiinteä eikä tarvitse murehtia puhelinlaskun suuruutta, sanoo handset-liiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan DNA:lta.

Pakettiliittymä on lähes aina perusteltu.

Jan Virkki

Nuoret eivät soita

Rajattomien liittymien kuukausihinnat vaihtelevat operaattorista riippuen noin 20-30 euron välillä. Myynnissä on myös halpoja perusliittymiä, joista asiakas maksaa kuukausimaksun ja puhelut ja tekstiviestit laskutetaan käytön mukaan. Pelkkä nettiyhteyden käyttö maksaa näissä liittymissä yhteyden nopeudesta riippuen noin 5-15 euroa kuukaudessa.

DNA:n ja Elisan mukaan rajaton liittymä on perusteltu valinta puhelujen ja tekstiviestien määrän laskusta huolimatta.

– Puheluita ja tekstiviestejä on sen verran, että pakettiliittymä on lähes aina perusteltu. On toki tiettyjä käyttäjiä, joiden puhe- ja viestikäyttö on niin vähäistä, ettei ole syytä maksaa sitä siihen päälle. Nuorilla se ehkä korostuu, ettei puheluita soiteta niin paljon, toteaa liiketoimintajohtaja Jan Virkki Elisalta.

– Puhelujen kesto on hiukan pidentynyt, vaikka määrä onkin laskenut. Lisäksi käytön mukaan veloitettavan liittymän nettiyhteys on usein älypuhelimelle hidas, arvioi handset-liiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan DNA:lta.

Se, maksavatko ihmiset turhaan puheluista ja tekstiviesteistä, on hyvä kysymys. Näin varmasti monen kohdalla on.

Petri Järvikuona

Viestintämarkkina-asiantuntija Petri Järvikuona Viestintävirastosta on hiukan eri mieltä siitä, onko rajaton liittymä kaikille paras vaihtoehto.

– Se, maksavatko ihmiset turhaan puheluista ja tekstiviesteistä, on hyvä kysymys. Näin varmasti monen kohdalla on. Täytyy silti muistaa, että Suomessa on ostovoimaan suhteutettuna tosi edulliset matkapuhelinliittymät, Järvikuona toteaa.

Vain pieni osa "hevijuusereita"

Myös rajattoman mobiilidatan käytössä on paljon eroja. Liittymät suunnitellaan älypuhelimia varten, koska niitä ostetaan eniten. Etenkään iäkkäämmällä polvella ei välttämättä ole lainkaan käyttöä datalle. Pelkkien puheliittymien tarjonta on hyvin vähäistä.

Monet eivät myöskään tule ajatelleeksi esimerkiksi sitä, että sovellukset kuluttavat dataa aina kännykän ollessa päällä. Viestintäviraston mukaan suomalainen käyttää mobiilidataa keskimäärin 9,5 gigaa kuukaudessa.

– Data kuluu nopeasti, jos katsoo paljon videota tai televisiota älypuhelimella. Mutta jos vain surffailee, käy verkkopankissa ja katsoo meilit, rajattomalle nettiliittymälle ei välttämättä ole tarvetta, Järvikuona pohtii.

Viime vuonna toimintansa aloittaneen palveluoperaattorin Moi Mobiilin toiminta-ajatus perustuu sim-kortteihin, joissa puheen ja datan määrä räätälöidään asiakkaiden käyttötarpeiden mukaan. Toimitusjohtaja Petri Lahtisen mielestä kilpailijoiden tarjoamien rajattomien liittymien ongelmana on se, ettei keskivertoasiakkaita oikeastaan ole.

– Meidän puhelinasiakkaistamme vain murto-osa on hevijuusereita, jotka käyttävät jopa 75 prosenttia kaikesta datastamme. Heitä ei siis ole määrällisesti paljon, mutta he käyttävätkin rajatonta dataa sitten todella runsaasti. 90 prosentille asiakkaistamme riittää keskimäärin 2,5 gigaa. Hajonta on äärimmäisen iso, sanoo Petri Lahtinen.

Jos vain surffailee, käy verkkopankissa ja katsoo meilit, rajattomalle nettiliittymälle ei välttämättä ole tarvetta.

Petri Järvikuona

Tekstiviestin uusi elämä

Viestintävirasto ennustaa, että mobiilidatan käyttö jatkaa edelleen kasvuaan Suomessa, mutta kasvu todennäköisesti hidastuu. Samoin puhelujen ja tekstiviestien laskeva trendi voi jatkua kuluttajien välisessä viestinnässä. Kuolemaa ne eivät kuitenkaan tee. Tekstiviestit ovat löytäneet uutta maaperää markkinointiviestinnässä.

– Yritykset lähettävät esimerkiksi ajanvarausmuistutuksia tekstiviestitse, ja viestien määrä yrityskäytössä onkin pysynyt melko vakaana. En usko niiden kuolevan kotitalouskäytössäkään. Ne ovat toimintavarmoja gsm-verkossa myös silloin, kun nettiyhteyttä ei ole, sanoo Petri Järvikuona.

Puhelinoperaattorit ja Viestintävirasto odottavat parhaillaan EU:n roaming-päätöksen voimaantuloa. Matkapuhelimen käytöstä ulkomailla perittävien verkkovierailumaksujen eli niin sanottujen roaming-maksujen on määrä poistua EU:n alueella tänä vuonna.

– Muutos koskee vain kuluttajamaksuja. Suomalaiset operaattorit sen sijaan joutuvat maksamaan enemmän tukkumaksuja ulkomaanverkkovierailuista, koska suomalaiset matkustavat enemmän Euroopassa kuin päinvastoin. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä vaikuttaa datarajoituksiin.

Paljonko puhelimesi kuluttaa dataa kuukaudessa? Mikä datapaketti olisi viisain valinta? Kuningaskuluttaja selvitti, onko rajaton datapaketti aina viisas valinta. Kuningaskuluttaja on myös etsinyt parhaita vaihtoehtoja matkapuhelimen mega- ja peruskäyttäjälle. Lue juttu tästä.

Suosittelemme