Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Teatria avaa ovensa lauantaina – keväällä Tornioon nimiartisteja: Stratovarius, Stam1na, Pandora ja Lauri Tähkä

Club Teatrian kevään ohjelmisto täydentyi torstaina kun Stam1nan Tornion vierailu varmistui.

Rakenteilla olevan Teartian sisätiloja.
Työväki paiskii töitä urakalla jotta noin 1400 neliön tilat saadaan valmiiksi avajaisia varten. Kuva: Risto Koskinen / Yle
Risto Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Konsertti- ja viihdepaikka Club Teatria avaa ovensa lauantaina Torniossa Lapin Kullan entisissä tiloissa. Avajaisviikolla työväki paiskii töitä urakalla jotta kaikki on valmista lauantai-iltana. Myös promoottori Marco Järvenpäällä on riittänyt kiirettä.

– Suoraan sanottuna vielä ei ole edes ehtinyt odottamaan lauantain avajaisia, koska töitä on paljon. Sitä keskittyy vain siihen, että paikka pitää saada valmiiksi. Onneksi meillä on ihmisiä, jotka valmistelevat asioita ja saan itse keskittyä ison kokonaisuuden hallintaan, kertoo promoottori Marco Järvenpää.

Järvenpään mukaan Teatrian Tornion tiloissa tulee työskentelemään noin 30 henkilöä, järjestysmiehet ja lavahenkilökunta mukaan lukien. Monitoimiareenalla on tilaa noin 1400 neliöt ja asiakaspaikkoja noin 1500.

– Paljon on vielä tehtävää, mutta olemme tosi tyytyväisiä uusiin tiloihin.

Teatrian promoottori Marco Järvenpää.
Avajaisjärjestelyt ovat pitäneet promoottori Marco Järvenpään kiireisenä. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Lauantain avajaisissa esiintyjinä nähdään Sonata Arctica ja Thunderstone.

Lisäksi ennen kesää lavalle nousevat vielä muun muassa Stratovarius, Pandora (SWE), Lauri Tähkä, Nikke Ankara, Movetron, Klamydia ja Olavi Uusivirta. Torstaina julkaistiin tieto myös Stam1nan saapumisesta Tornioon.

Järvenpää korostaa, että nimekkäiden artistien hankkiminen vaatii huolellista suunnittelua.

– Se vaatii paljon työtä, suunnittelua ja neuvottelua, että mitä haluat tehdä. Se on työtä laidasta laitaan.

Oulusta hieman pohjoisemmaksi muuttanut konserttipaikka luottaa muutenkin uuden paikan keskeiseen sijaintiin sekä yleisön että artistien kannalta.

– Tämä on keskeisellä paikalla kaupunkia, Kemi-Tornio alueella on paljon ihmisiä ja lisäksi Ruotsi on lähellä. Muutenkin pohjoissuomalaiset ovat tottuneet liikkumaan pitkiäkin matkoja, Järvenpää sanoo.

Myös isojen ulkomaalaisten nimiartistien suhteen Järvenpää on toiveikas.

– Työtä ja suunnittelua se toki vaatii että heitä saadaan. Lisäksi täytyy olla aina realisti, että kapasiteetti ei ole meillä sama kuin Oulussa. Uskon kuitenkin, että tulemme saamaan tänne hyviä ulkomaalaisiakin artisteja, Järvenpää hymyilee.

Suosittelemme sinulle