Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Reuters: Vankikuljetus lähtee Guantánamosta 24 tunnin sisällä

Yhdysvallat kuljettaa Guantánamon vankileirin vankeja Saudi-Arabiaan lähituntien aikana, kertovat viranomaislähteet uutistoimisto Reutersille.

Yhdysvaltain laivastotukikohta Guantamo Bayssa Kuubasa.
Kuva: Chantal Valery / AFP
Raisa Pöllänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi nimettömänä pysyttelevää viranomaislähdettä kertoi yöllä Suomen aikaa, että neljä vankia siirretään pois 24 tunnin aikana Guantánamon vankileiriltä Kuubasta. Vangit on tarkoitus lennättää Saudi-Arabiaan.

Tietoa ei ole vahvistettu muista lähteistä.

Joulukuussa julkisuuteen tihkui tietoja, joiden mukaan presidentti Barack Obama olisi aikeissa siirtää vielä enintään 19 vankia pois Guantánamosta. Vangit on tarkoitus kuljettaa ainakin neljään eri maahan, kuten Italiaan, Omaniin, Saudi-Arabiaan ja Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin.

Jos suunnitelma toteutuisi ennen uuden presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisia,  leirille jäisi vielä 40 vankia. Trump astuu virkaan 20. tammikuuta.

Yhdysvallat on säilönyt terroriepäiltyjä Guantánamon vankileirillä tukikohdassaan alkuvuodesta 2002 lähtien. Obama lupasi vaalikampanjassaan sulkea Guantánamon vankileirin, koska pitkä vangitseminen ilman oikeudenkäyntiä oli hänen mielestään amerikkalaisen arvomaailman vastaista.  Sulkeminen ei kuitenkaan onnistunut ja vankeja on pyritty vähentämään sopimalla heidän siirroistaan muihin maihin.

Vankileirissä on ollut kaikkiaan 779 vankia. Suurinta osaa vastaan ei ole nostettu syytteitä. Valtaosa vapautettiin jo presidentti George Bushin kaudella.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump vastustaa Guantánamon tyhjentämistä vedoten vankien vaarallisuuteen. Valkoinen talo ilmoitti tiistaina, että vankien siirrot ovat yhä mahdollisia Obaman ollessa viimeisiä päiviä vallassa.

Lähteet: Reuters

Suosittelemme