Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Chempoliksen toimitusjohtaja Esa Rousu: Sipilällä ei mitään roolia

Chempoliksen toimitusjohtaja Esa Rousun mukaan yhtiön Intiasta saamasta sadan miljoonan euron sopimukseta noussut "kohu on täysin poliittinen"

Toimitusjohtaja Esa Rousu Chempoliksen laboratoriossa.
Chempoliksen toimitusjohtaja Esa Rousu yhtiön laboratorion tiloissa. Kuva: Marko Siekkinen / Yle
Antti Parviala
Avaa Yle-sovelluksessa

Oululainen biokemianalan yritys Chempolis sai 110 miljoonaan euron sopimuksen Intiassa. Sopimus julkistettiin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtaman vienninedistämismatkan aikana viime helmikuussa.

Iltalehden mukaan Chempoliksen suurimpia omistajia ovat Rousun perhe, Sipilän lähipiiriin kuuluva it-miljonääri ja Sipilän aikuiset lapset.

Sopimus on herättänyt kysymyksen, oliko pääministeri edistämässä oman lähipiirinsä liiketoimia. Esa Rousun mukaan sopimuksen syntymisessä Sipilällä "ei ollut mitään roolia".

– Tai no, tietysti julkisuus, hän tarkentaa.

Rousu sanoo Ylen haastattelussa, että sopimuksen saaminen oli monivuotisen projektin tulosta. Sen julkistamisen ajoittuminen yhteen ministerivierailun kanssa oli vain sattumaa.

– Intialaisille se oli ajankohtaista ja he halusivat tuoda esiin, että ovat kiinnostuneita suomalaisesta teknologiasta.

Rousun mukaan kohun nouseminen asiasta on politiikkaa.

– Tämä on täysin poliittinen kohu, eikä siinä ole liiketoiminnasta mitään kysymystä, hän sanoo.

Rousun mukaan intialaisen öljy-yhtiön kanssa oli tehty aiesopimus jo vuoden 2014 syyskuussa ja partnership-sopimus lokakuussa.

Yhtiötä omistaviin Sipilän lapsiin Rousulla ei ole hänen itsensä mukaan yhteyksiä.

– Tunnen heitä. Mutta Sipilän lapset eivät ole hallituksessa, vaan heillä on vain omistajan rooli.

Osinkoja yhtiö ei ole maksanut.

Pääministerin ja suomalaisyritysten Intian-matkan oli järjestänyt valtion vienninedistämisyhtiö Finpro. Siltä Chempolis sai Rousun mukaan apua vain asiakkaiden hakemisessa Intiasta vuosina 2012-13.

Lue lisää: Hallinto-oikeuden emeritusprofessori: "Ratkaisevaa on, millä tavoin Sipilä on osallistunut asian eteenpäin viemiseen Intiassa"

Suosittelemme