Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo Ylelle pohtineensa mahdollista esteellisyyttä, kun sai eteensä listan Intian vienninedistämismatkalle ilmoittautuneista yhtiöistä. Hän päätyi kuitenkin siihen, ettei Chempoliksen poistamiselle matkalta ollut perusteita.
Pääministerin mukaan vienninedistämisorganisaatio Finpro kokoaa listan matkalle ilmoittautuneista yrityksistä, eivätkä ministerit vaikuta yritysvaltuuskunnan kokoonpanoon.
– Sain tämän listan eteeni, joten totta kai tiesin näistä yrityksistä. Lapsilla on Chempoliksessa viiden prosentin välillinen omistus ja pohdin vaikuttaako tämä delegaation kokoonpanoon. Päädyin siihen, että minulla ei ole perusteita pudottaa yritystä tästä delegaatiosta. Silloin kohdattaisiin tasavertaisuusongelma, Sipilä toteaa.
Sipilä sanoo päätöksen olleen nopean harkinnan tulos.
Lapsilla on Chempoliksessa viiden prosentin välillinen omistus, ja pohdin vaikuttaako tämä delegaation kokoonpanoon.
Juha Sipilä
– Lopputulos oli, ettei ollut mitään syytä pudottaa yritystä delegaatiosta. Se olisi myös aika kova toimenpide, jos näin tehtäisiiin. Ei olisi tullut kysymykseen, että minut olisi vaihdettu toiseen ministeriin, koska kutsu oli kollegaltani Intiasta. Olimme Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin kanssa Intian pääministerin vieraana Make in India -tapahtumassa. Molemmilla oli mukana yritysdelegaatio, Sipilä kertoo.
Sipilä korostaa, että tapaamiset eivät olisi järjestyneet, jos ministeri olisi vaihdettu toiseen. Pääministerin mukaan yritykset hoitivat itse esittäytymisensä intialaisille isännille ja yhtiöille, ei hän.
– Substanssini ei olisi riittänyt, että olisin palavereissa jotenkin myynyt yritystä. Eikä minulla tietenkään ole tähän kyseiseen kauppaan vaikutusta, Sipilä vakuuttaa.
Biojalostusteknologiayhtiö Chempolis oli mukana Sipilän johtamalla Intian vienninedistämismatkalla viime vuoden helmikuussa. Sipilän lapset omistavat Chempolista sijoitusyhtiö Fortel Investin kautta. Chempolis sai matkan jälkeen 110 miljoonan euron projektin intialaiselta öljy-yhtiöltä, kertoi tiistain Iltalehti.
Lapsi kertoi Fortumin sijoituksesta kaupan jälkeen
Yle kertoi tänään, että valtionyhtiö Fortum sijoitti Chempolikseen miljoonia euroja, ja pelasti talousvaikeuksissa olleen yhtiön viime syksynä. Pääministeri Sipilä vastaa valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta.
Sipilä kertoo saaneensa kaupanteon jälkeen lapseltaan tiedon, että kauppa on tulossa, mutta hänellä ei ole ollut mitään roolia päätöksessä. Sipilä painottaa, ettei ole ollut tietoinen Fortumin sijoituksesta Chempolikseen.
– Yhtiö (Fortum) tekee tietenkin itse liiketoimintaharkinnan perusteella päätökset. Minulla ei ole tässä kummassakaan päässä osaa eikä arpaa. Fortum ei ole siitä minulle kertonut, eikä ole tarvinnutkaan kertoa, saati sitten Chempolis, Sipilä sanoo.
Itse olen toiminut näissä asioissa niin oikein kuin osaan. Minulle ei ole mitään hävettävää asiassa.
Juha Sipilä
Miten Sipilä aikoo vastaisuudessa toimia niiden yritysten suhteen, jossa hänen lapsillaan tai lähipiirillään on sijoituksia?
– Lapsilla on tasan kolmessa pienessä yrityksessä sijoituksia, joten jokainen tilanne on helppo harkita erikseen. Varsinaisia yhtiöitä koskevia päätöksentekotilanteita, joissa yhtiö olisi ollut edunsaajana, ei ole ollut. Ne ovat vielä huolellisemman harkinnan paikka. Silloin tulee kysymykseen myöskin esteellisyys, jos esimerkiksi Chempolikselle tehtäisiin jokin päätös, Sipilä toteaa.
Ovatko aiemmat tai tuoreet uutiset pääministerin mahdollisesta jääviydestä vaikuttaneet Sipilän mielestä hänen julkikuvaansa?
– Itse olen toiminut näissä asioissa niin oikein kuin osaan. Minulle ei ole mitään hävettävää tässä asiassa. Se, että tällainen asia pyörii julkisuudessa kuusi viikkoa, toki vaikuttaa ihmisten mieliin ja on näkynyt sähköpostipalautteessa, Sipilä kertoo.
Palautteesta huolimatta Sipilä aikoo jatkaa kuten tähänkin saakka: tehdä aina huolellisen harkinnan, kun on kyse lasten omistamista yrityksistä. Hän korostaa luopuneensa kaikista yritysomistuksistaan vuonna 2013 välttääkseen juuri esillä olleita tilanteita.
Kun Sipilä valittiin keskustan johtoon edellisenä vuonna, hän kertoi luopuvansa suorista yritysomistuksistaan, jotta olisi vapaa kaikista sidoksista.