93-vuotias Eini Husu laittaa ulkovaatteet päällensä. Hän ottaa tottuneesti kiinni rollaattoristaan ja lähtee asunnostaan palvelutalon pihalle.
Ulko-ovelta matka käy etupihan läpi noin 10 metrin matkan lähelle piha-aitaa. Leveästä aidan aukosta Eini Husu lähtee jokapäiväiselle matkalleen, 200 metriä pitkälle rollaattori-circuitille.
Rollaattori-circuit
Lappeenrannan Ylämaalla palvelutaso Kosenkoti sijaitsee aivan taajaman keskustassa isossa montussa, josta joka paikkaan on ylämäkeä. Palvelutalon asukkaista lähes jokainen käyttää rollaattoria. Vaikka rollaattori helpottaa etenemistä, niin ylämäki teetti monelle asukkaalle liian paljon töitä.
Isojen ylämäkien takia vanhuksille oli keksittävä jotain. Jos rollaattorin avulla ei ylämäkiä pääse ylös, niin on vaarana, että vanhukset jäävät omiin asuntoihinsa tai seisoskelevat vain pihalla.
Puolitoista vuotta sitten Palvelutalo Kosenkodin ympärille valmistui reilun metrin levyinen reitti. Pituutta rollaattori-circuitilla on 200 metriä. Matka on tasainen, ei ole ylä- eikä alamäkiä.
Oikeasti rollaattori-circuitin nimi on Marja-circuit, minkä nimen se sai Ylämaan Kosenkotiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajan Marja Hovin mukaan.
Sana rollaattori-circuit kuitenkin vilahtelee puheessa jatkuvasti. Ja rollaattoriajoahan varten se on tarkoitettukin.
Jokapäiväinen juttu
Eini Husu on asunut Kosenkodissa reilut kaksi vuotta. Hän sai rollaattorin kohta asuntolaan tultuaan ja on tykännyt siitä kovasti. Rollaattori-circuitissa hän käy päivittäin.
– Kyllä minä tässä rollaattorilla päivittäin ajelen. Jos vain on niin hyvä keli, että pääsee, kertoo Eini Husu.
Husu kertoo ajelevansa reitin kerran tai kaksi tai jopa kolme kertaa päivässä. Välillä hän uskaltautuu vähän kauemmaksikin.
Juuri nyt lunta ei maassa ole kuin muutama sentti. Tuuli tuiskuttaa ja pakkasta on muutama aste. Kesällä Eini Husun mukaan ajelijoita on enemmänkin.
– Kesällä on enemmän. Ne käyvät täällä, ketkä kykevät.
Rollaattorireitin varrella tapaa ihmisiä ja tulee ulkoiltua. Tarvittaessa Eini Husu jää puolessa välissä olevalle penkille istuskelemaan.
Rollaattori-circuit maksoi alle 500 euroa
Lappeenrannan Ylämaan Kosenkodin rollaattori-circuit oli Kosenkodille halpa investointi.
– Pinnoitukseen käytetty kivituhka maksoi 300–400 euroa ja kyltin hinta oli 70 euroa. Talon omat huoltomiehet tekivät reitin valmiiksi, kertoo Ylämaan Kosenkotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Marttinen.
Kosenkodissa fysioterapeuttina työskentelevä Merja Niemi on tyytyväinen, että rollaattorireitille on ollut käyttöä.
– Se on selkeä reitti mitä mennä. Ja sitten tässä on liikennettä mitä seurata, ja pääsee tapaamaan muita talon asukkaita, kertoo Niemi.
Osa Kosenkodin asukkaista on tehostetun palveluasumisen piirissä. Myös he pääsevät pyörätuolilla hoitajien avustuksella reitille.
Fysioterapeutti Merja Niemi kertoo, että rollaattori-circuit on selvästi lisännyt asukkaiden liikkumista.
– Varsinkin kesäaikaan on paljon ajelijoita.
Rollaatoria ei pidä hävetä
Fysioterapeutti Merja Niemi Lappeenrannan Ylämaan Kosenkodista muistattaa, että rollaattoria ei pidä hävetä.
– Se on tuki ja turva. Sen kanssa pääsee liikkumaan ja sosiaalinen elämäkin mahdollisesti paranee. Siinä voi myös istua välillä.
Merja Niemen mukaan näin liukkailla keleillä rollaattori on parempi kuin kävelykeppi.
– Moni vierastaa rollaattoria, kun se on näkyvä apuväline. Myös pelätään, että olisi heikko, vaikka se vain auttaisi kävelemisessä.
Einin vauhti ei hiljene
Vaikka Ylämaan rollaattorireitin mitta on vain 200 metriä, on se fysioterapeutti Merja Niemen mielestä erittäin sopiva.
– Kyllä se on monen vanhuksen voimille juuri sopiva matka. Siitä voi olla se hyöty, että jaksaa paremmin siellä kotona, askareet sujuvat ja mieli on virkeämpi. Ja jos 200 metriä ei riitä, niin aina voi kiertää toisen tai kolmannen kerran.
93-vuotiaan Eini Husun rollaattorikierros kestää muutaman minuutin. Vauhtia on niin, että muut eivät tahdo perässä pysyä.
– Eihän se vauhti vielä tässä iässä hiljene. Mukava täällä on käveleskellä, naurahtaa Husu.