Tiukasti taakse kammattu tukka, kallis puku, tuima katse. Valokuvissa Donald Trump nuorempi, 39, ja hänen veljensä Eric, 33, näyttävät määrätietoisilta, jopa hieman pelottavilta.
Julkisuudessa heitä onkin verrattu jopa Irakin entisen diktaattorin Saddam Husseinin pahamaineisiin poikiin Udaihin ja Qusaihin. Mutta lähipiirin mukaan he ovat kohteliaita ja hyväkäytöksisiä.
Veljekset ovat tähän asti jääneet sisarensa Ivankan, 35, varjoon. Kenkä-, laukku- ja korumallistoistaan tunnettu liikenainen on kiinnostanut mediaa ja ollut isänsä silmäterä.
Isä-Donaldin presidentinvaalikampanjaan Ivanka osallistui veljiään näkyvämmin. Hänen miehestään Jared Kushnerista tulee neuvonantaja Valkoiseen taloon.
Nyt Donald nuorempi ja Eric on kuitenkin nostettu isänsä manttelinperijöiksi. Donald Trump vanhempi ilmoitti tällä viikolla luopuvansa asemastaan yli 500 yrityksen konsernissa erottaakseen liiketoimensa presidentin virasta.
Bisnesimperiumin johtoon nousee nyt veljeskaksikko.
Presidentinvaalikampanjan aikaan veljekset kunnostautuivat päästämällä ilmoille ihmetystä aiheuttaneita sammakoita.
Isänsä tapaan Donald nuorempi - eli tuttavallisemmin Don - toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.
Vaalien alla hän jakoi verkon kuvapalvelussa Instagramissa kuvan, johon oli sijoitettu Donald Trumpin ja hänen poikiensa kuvien lisäksi myös kiistelty radiojuontaja ja salaliittoteoreetikko Alex Jones – sekä myös valkoisten ylivaltaa ajavan Alt-Right -liikkeen tunnuksenaan käyttämä sarjakuvasammakko.
Viestipalvelu Twitterissä puolestaan Don vertasi Syyrian pakolaisia myrkytettyihin Skittles-karkkeihin.
– Jos minulla olisi kulhollinen karkkeja ja sanoisin, että kolme niistä on tappavia, ottaisitko kourallisen? Tästä on kyse Syyrian pakolaisongelmassa, twiitissä luki.
Runsaasti huomiota ovat saaneet myös netissä vuonna 2012 julkaistut kuvat veljesten tekemästä metsästysmatkasta Zimbabween.
Yhdessä kuvassa Eric poseeraa Donin vieressä ja roikottaa sylissään suurta kuollutta leopardia. Toisessa Don pitää kädessään tapetun elefantin irrotettua häntää. Veljekset esiintyvät myös kuolleen krokotiilin ja monen muun tapetun villieläimen kanssa.
**Don ja Eric Trumpilla **on kuusi vuotta ikäeroa, mutta lapsina he olivat erottamattomat.
Päällimmäiset lapsuusmuistot eivät kuitenkaan ole kotikaupungista New Yorkista, vaan Tšekkoslovakiasta.
Don, Eric ja Ivanka nimittäin viettivät kesänsä isovanhempiensa eli äitinsä Ivana Trumpin vanhempien luona.
Elettiin 1980-lukua ja sosialismin viimeisiä vuosia. Olot olivat hyvin erilaiset kuin kotona newyorkilaisessa pilvenpiirtäjässä: videopelejä ei ollut, vain yksi englanninkielinen televisiokanava.
Lapsuusvuosilta lienee peräisin myös veljesten metsästysinnostus.
Insinöörinä työskennellyt isoisä opetti pojat veneilemään, ampumaan ja kalastamaan. Isoäiti opetti syömään lautasen tyhjäksi.
Hieman myöhemmin New Yorkissa iltapäivälehdistö seurasi herkeämättä Trumpin pariskunnan eroprosessia ja Donald Trumpin eron jälkeistä suhdetta televisiotähti Marla Maplesiin.
Avioero! Parasta seksiä ikinä!
Otsikot kertoivat isän uudesta elämänvaiheesta ja paparazzit pörräsivät koko perheen kimpussa. Jatkuva mediakohu hämmensi lapsia.
Vanity Fair -lehti julkaisi jutun, jossa tuolloin 12-vuotias Don syytti isäänsä:
– Sinä et rakasta meitä! Et rakasta edes itseäsi! Rakastat vain rahaa!
Ivana Trump on sanonut kasvattaneensa lapset eron jälkeen yksin. Don katkaisi välit isäänsä joksikin aikaa.
**Vanhempana Don harkitsi **pestautumista merijalkaväkeen, mutta seurasi sitten isänsä jalanjälkiä Pennsylvanian yliopistoon. Opiskelijaelämästä hän otti kaiken irti, juhli ja käytti runsaasti alkoholia.
Entiset opiskelijatoverit muistelevat hänen olleen usein näkyvästi humalassa, joutuneen tappeluihin ja sammuneen julkisille paikoille.
Valmistuttuaan Donald nuorempi ei ollut ollenkaan varma, haluaako töihin isänsä yhtiöön. Vanhempiensa kauhistukseksi heidän esikoisensa vietti puolitoista vuotta hiihtopummina Aspenissa: hän retkeili, metsästi, kalasti ja elätti itsensä baarimikkona.
Lopulta hän kuitenkin otti lusikan kauniiseen käteen ja aloitti työt Trump-konsernissa syksyllä 2001. Alkoholista hän luopui kokonaan.
**Nuoremman veljen Ericin **opiskelutoverit Georgetownin yliopistosta Washingtonista puolestaan muistavat hänet hauskana ja hyväntuulisena tyyppinä.
Ystäviensä mukaan hän piti matalaa profiilia, eikä tämä halunnut tehdä sukunimestään numeroa.
Päinvastoin kuin veljensä Don, Eric ei epäröinyt lähteä mukaan perheyhtiöön. Hän aloitti veljensä rinnalla vuonna 2006.
Ivana Trump sanoi myöhemmin lehtihaastattelussa ilmoittaneensa ex-miehelleen, että kun lapset ovat täysi-ikäisiä ja valmistuneet yliopistosta, äidin osuus on hoidettu.
– Sanoin Donaldille, että tässä on valmis tuote. Nyt on sinun vuorosi huolehtia heistä.
Don ja Eric ovat edelleen hyvin läheisiä. Washington Postin mukaan he syövät aamiaista yhdessä Trump Towerissa lähes joka arkipäivä aamuseitsemältä.
Veljekset olivat bestmaneina toistensa häissä. Don asuu vaimonsa Vanessan ja viiden lapsensa kanssa New Yorkin Manhattanilla Upper East Siden kaupunginosassa, Eric vaimonsa Lara Yunaskan kanssa lähellä sijaitsevalla alueella Central Parkin eteläpuolella.
Trump-konsernissa heillä on tähän asti ollut hieman erilaiset vastuualueet.
Eric on johtanut yhtiön omistamia golfkenttiä ja Virginian osavaltiossa toimivaa viinitilaa.
Donin vastuulla on ollut lukuisia rakennusprojekteja. Liiketuttavat kehuvat häntä aikaansaavaksi, suorapuheiseksi ja vilpittömän oloiseksi. Kiinteistövälittäjien kanssa hänen kerrotaan tulevan toimeen isäänsä paremmin.
Presidentinvaalien jälkeen on puhuttu paljon siitä, kuinka Donin, Ericin ja Ivankan bisnekset sotkeutuvat tulevan presidentin viranhoitoon.
Diplomaattipiirejä kohahdutti, kun Ivanka ja hänen miehensä osallistuivat isänsä tapaamiseen Japanin pääministerin Shinzo Aben kanssa ilman virallista asemaa.
Paheksuntaa aiheutti myös, kun Trumpin hotellissa Washingtonissa järjestettiin kutsuvierastilaisuus ulkomaisille diplomaateille ja heidän toivottiin majoittamaan vieraansa sinne.
Donald Trump vanhemman on kerrottu edistäneen pilvenpiirtäjän rakentamista Buenos Airesiin tapaamisessa Argentiinan presidentin kanssa.
Hänen on myös sanottu kehottaneen Britannian eurokansanedustajaa Nigel Faragea estämään tuulipuiston rakentamisen Skotlannissa sijaitsevan golfkenttänsä lähelle. Farage toimi EU:ta vastustavan itsenäisyyspuolue UKIP:in puheenjohtajana, kun britit äänestivät EU-eron puolesta kesäkuussa 2016.
Tällä viikolla julkistettua järjestelyä, jossa Trump-konserni säätiöidään ja siirretään Don ja Eric Trumpin johdettavaksi, on arvosteltu riittämättömäksi.
Trump vakuutti keskiviikon tiedotustilaisuudessa pysyttelevänsä erossa firman asioista ja poikien johtavan sitä ammattimaisesti.
– Toivottavasti he [kuitenkin] tekevät hyvää työtä. Koska muuten erotan heidät, tuleva presidentti sanoi.
Lue myös: Hyppy tuntemattomaan – Tällainen on Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump