Taloyhtiöt voivat hakea tupakointikieltoa aiempaa helpommin, kun tupakkalain uudistus tuli voimaan vuodenvaihteessa.
Kiinteistöliiton päälakimiehen Jenni Huplin mukaan taloyhtiöt voivat hakea tupakoinnin kieltämistä, jos yhtiökokouksessa enemmistö niin päättää. Aiemmin kiellon hakemisessa tarvittiin yhtiön järjestysmääräystä, joka edellytti kaikkien suostumusta.
– Huoneiston haltijoita pitää kuulla ennen kiellon hakemista. Jos kukaan ei moiti yhtiökokouksen päätöstä oikeusteitse, niin sen jälkeen voidaan edetä hakemusvaiheeseen, sanoo Hupli Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
Toinen vaihtoehto tupakoinnin kieltämiselle on hakea sitä terveyssuojelulain perusteella. Terveyshaitan näyttämisen kynnys on kuitenkin korkea, Hupli huomauttaa.
Taloyhtiö hakee päätöksen kunnalta
Taloyhtiöt voivat hakea kieltopäätöstä kunnalta. Hupli huomauttaa, että päätöksentekoprosessi saattaa kestää kauan, eikä se ole halpaa lystiä. Hupli sanoo, että Kiinteistöliiton arvion mukaan päätöksen saamisessa kestää vähintään noin kahdeksan kuukautta.
Kunnat veloittavat taloyhtiöitä asian käsittelyssä tuntiperusteisesti. Huplin mukaan hinta saattaa olla 50-60 euroa tunnilta.
– Kannattaa selvittää hinta omalta kunnalta. Samalla on hyvä selvittää hintalappu taloyhtiön sisäiselle työskentelylle, eli mitä isännöitsijä perii ja mitä lainvoimaisuustodistus maksaa käräjäoikeudelta, sanoo Hupli.
Hän muistuttaa, että kielto on pysyvä ja sitä kannattaa hakea harkiten.