Yrityksellä on mahdollisuus saada verovähennyksiä alle 850 euron lahjoituksesta yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen.
Osalle yrityksistä mahdollisuus voi tulla yllätyksenä.
VaLa ry:n eli Vastuullinen lahjoittaminen ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski arvioi, että harva yritys tietää mahdollisuudesta. Pienilläkin lahjoituksilla on toimijoille iso merkitys.
– Varsinkin paikalliset toimijat toimivat suhteellisen pienellä budjetilla ja jo 850 euron lahjoituksella saadaan paljon merkittäviä asioita aikaan, Tornikoski sanoo.
Osaltaan syitä voinee hakea myös yleisesti yleishyödyllisen toiminnan tukemisen kulttuuristamme.
Verohallinnolla on asiasta vain osakeyhtiöitä ja osuuskuntia koskevia tietoja. Ainoastaan 3 500 osakeyhtiötä tai osuuskuntaa ilmoitti verovähennyksestä alle 850 euron lahjoituksista vuonna 2013. Määrä vaikuttaa hyvin pieneltä, mutta tulee huomata, että luvusta puuttuu muiden yritysmuotojen tiedot.
Voittoa tekevässä yhteisömuotoisessa (osakeyhtiö tai osuuskunta) yrityksessä kyseessä oleva verovähennys on rahalliselta arvoltaan 170 euroa, jos yritys tekee täyden 850 euron lahjoituksen. Muutkin yritysmuodot voivat saada verovähennystä lahjoituksista, mutta rahallista hyötyä ei voida laskea yhtä konkreettisesti vaihtelevista veroprosenteista johtuen.
Vähennyskelpoisuus pohjautuu siihen, että arvoltaan vähäinen raha- tai esinelahjoitus yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen voidaan katsoa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneeksi menoksi.
– Alle 850 euron vähennyskelpoisen lahjoituksen kohteet voivat olla esimerkiksi paikallisia yleishyödyllisiä yhteisöjä, kuten junioriurheiluseuroja, avaa Verohallinnon johtava veroasiantuntija Lauri Savander.
Yritykset voivat saada lahjoitusvähennyksen myös lahjoituksista, jotka on tehty tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään tarkoitukseen. Silloin alaraja on 850 euroa ja yläraja joko 50 000 tai 250 000 euroa (Verohallinto).
Rinta rottingille
Suomen Yrittäjissä pohditaan, että yritysten vähäiseen aktiivisuuteen vaikuttaa varmasti se, että lahjoitukset edistävät elinkeinotoimintaa mahdollisesti vain välillisesti. Lahjoitus on kuitenkin aina kulu yritykselle.
– Osaltaan syitä voinee hakea myös yleishyödyllisen toiminnan tukemisen kulttuuristamme, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki kertoo sähköpostitse.
Suomessa järjestöjen ja toimijoiden rahoitus on ohjaantunut enemmän valtion kautta, kun verrataan esimerkiksi Yhdysvaltoihin.
Paljon voi tehdä ihan tekemällä talkootyötä, mutta kyllä raha edesauttaa paljon.
Miikka Kortelainen
– Lahjoituksen verovähennyksen hyötyinä mieleen tulevat ainakin mahdollinen yritykselle aiheutuva mainehyöty ja se, että verovähennyskelpoisuutta elinkeinoverotuksessa voidaan pitää myös taloudellisessa mielessä vähäisenä tuloksensuunnittelukeinona, Kurki sanoo.
Myös VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikosken mukaan yritykset hyötyvät, kunhan lahjoitusta käytetään osana firman julkisuuskuvaa. Asiasta kannattaa olla rinta rottingilla.
– Yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet yritykset, jotka haluavat olla mukana tekemässä yhteiskunnallisesti hyviä asioita, kiinnostavat myös esimerkiksi rekrytoitavia nuoria työntekijöitä yhä enemmän, Tornikoski sanoo.
Raha auttaa paljon
Raha auttaisi pieniä, paikallisia tahoja paljon. Esimerkiksi paikallisesti toimiva Kajaanin mielenterveysseura KaMi kertoo, ettei yrityksiltä lahjoituksia juuri tule. Suurin osa tulee yksityisiltä ihmisiltä.
Yhteistyö yritysten kanssa on ollut esimerkiksi jäsenetuja.
– Paljon voi tehdä ihan tekemällä talkootyötä, mutta kyllä raha edesauttaa paljon, KaMi:n hallituksen puheenjohtaja Miikka Kortelainen sanoo.
On kuitenkin tärkeä muistaa, että yritykset tukevat toimijoita monin eri tavoin, kuten esimerkiksi junioriurheiluseuroja talkootyötä tarjoamalla. Myös VaLa ry:ssä arvioidaan, että yhteistyön määrä yritysten ja järjestöjen välillä on lisääntynyt
Olisi hyvä tarkastella sitä, että voisiko yksityisten henkilöiden verovähennysoikeutta selvittää.
Pia Tornikoski
VaLa ry:n Pia Tornikoski toivoo, että päättäjät helpottaisivat lahjoittamista yleishyödyllisille toimijoille. Järjestössä pohditaan, että tämä voisi olla mahdollista muutenkin kuin yrityksille.
– Olisi hyvä tarkastella sitä, että voisiko yksityisten henkilöiden verovähennysoikeutta selvittää. Että innostaisivatko verovähennykset suomalaisia lahjoittamaan enemmän hyväntekeväisyyteen, Tornikoski pohtii.