Houkuttelevista palkinnoista kisaaminen on matkabloggaaja Maarit Tolppaselle elämäntapa, ja on ollut jo pitkään. Ensimmäisiin kilpailuihin hän osallistui jo yläasteikäisenä.
– Osallistuin kaikenmaailman nettikauppojen kilpailuihin ja muihin. 18-vuotiaana voitin kahden hengen matkat Espanjan Madridiin Europe Music Awardeseihin. Siitä se matkakilpailuihin osallistuminen lähti.
Erilaisten kisojen kautta Maarit on sittemmin voittanut matkat myös Lontooseen, Amsterdamiin, Aruballe ja Santorinille – ja todennäköisesti muuallekin.
– En edes muista missä kaikkialla olen käynyt, hän myöntää.
Ja onhan lappilainen matkabloggaaja voittanut muutakin kuin matkoja. Esimerkiksi tällä hetkellä Maaritilla on hallussaan nettikisan kautta voitettu helsinkiläinen hotellihuone – vuodeksi.
Ihan pelkällä tuurilla näin kunnioitettavaa palkintolistaa ei kuitenkaan haalita, vaan voittaminen on myös taitolaji. Idea on siinä, että yhtään voittomahdollisuutta ei jätetä väliin – eikä mitään ylimääräistä sattuman varaan.
– Osallistun ihan jokaiseen kilpailuun, jonka palkinnon haluan voittaa. Minulla on ihan suunnitelma, että miten voitan kilpailun.
Tuuri on plussaa, panos pakollinen
Suunnitelmallisuus tarkoittaa sitä, että tunnistaa oikeantyyppiset kilpailut ja tekee kaiken, mitä voittaminen vaatii. Puhtaissa arvonnoissa voittomahdollisuudet eivät yleensä ole kovinkaan kummoiset, mutta mahdollisuudet nousevat Maarit Tolppasen mukaan kohisten heti, kun kisassa vaaditaan mietittyä suoritusta. Juuri suoritukset ovat Maaritin leipälaji: kun pitää kirjoittaa runo matkatoverista, hän kirjoittaa sen. Ja kun voitto vaatii valokuvan suunnittelemisen, pitää matkabloggaaja huolen siitä, että kisaan osallistuu kunnollinen kuvasuunnitelma.
Kilpailussa olennaista onkin jättää tuurille mahdollisimman vähän sijaa ja panostaa täysillä kisasuoritukseensa.
Mutta silti: miten joku voi voittaa kerta toisensa jälkeen? Samaa pohditaan myös matkabloggaajan lähipiirissä.
– Kaikki kaverit ovat myös miettineet, että miten voi olla mahdollista että yksi vain voittaa, miksi minä en ikinä voita. Minulla on vakiovastaus tähän: Oletko osallistunut?
Koti Lapissa ja pää pilvissä
Voittamalla pääsee reissuun, mutta Rovaniemellä asuva Maarit Tolppanen matkustaa kyllä muutenkin. Matkoistaan hän kirjoittaa blogia, joka on Suomen luetuimpia.
Aurinkoisena sydäntalven päivänä matkabloggaaja ei kuitenkaan olisi missään mieluummin kuin nykyisessä kotikaupungissaan Rovaniemellä. Ei, vaikka mieli vetää maailmalle jatkuvasti. Reissuhaaveita ja -suunnitelmia kyllä riittää, ja nytkin mieltä kutkuttaisivat Kanada ja Skotlanti.
Maaritilla on takanaan paitsi matkoja keskieurooppalaisiin pääkaupunkeihin, myös muun muassa mutka Huippuvuorille, roadtrippi Norjaan ja reissut Islantiin, jossa hän on myös opiskellut.
Napapiirillä asuvan bloggaajan sydämessä on aivan erityinen paikka arktisen alueen matkakohteille, ja ehkä ikimuistoisin kaikista Maaritin tähänastisista reissuista onkin ollut matka pohjoisnavan naapuriin Huippuvuorille.
– Se on jotenkin niin erikoinen paikka verrattuna mihinkään muuhun. Että siellä, melkein pohjoisnavalla, asustelee ihan tavallisia ihmisiä, on kouluja ja lentokenttiä ja ravintoloita... Myös maisemat ovat tietysti vertaansa vailla, Maarit Tolppanen sanoo.
Huippuvuorilla Maarit kävi elokuussa. Tulopäivänä ilmassa oli kesän tuntu, kun aurinko värjäsi vuoren huiput. Seuraavana päivänä elokuinen maisema oli muuttunut valkeaksi lumisateen myötä.
Lapista maailmalle – kallista ja hankalaa?
Maarit Tolppasella on tehtyjen reissujen listallaan matkoja kolmeenkymmeneen maahan. Toisin kuin moni, Maarit ei pidä Lapista maailmalle lentämistä erityisen kalliina – mutta jos haluaa matkustaa halvalla, se pitää osata ja viitsiä tehdä.
– Kalleuden voi aina sivuuttaa sillä, jos pystyy suunnittelemaan matkapäiviä etukäteen. Voi saada halvalla, mutta on mahdollista maksaa todella paljon liikaa.
Maaritin mielestä Lapista matkustaminen on pikemminkin hankalaa kuin kallista. Viime aikoina lähteminen on kuitenkin helpottunut, kun Lapin ja useiden eurooppalaiskaupunkien välille on avattu uusia suoria lentoreittejä.
– Esimerkiksi nyt kun on nämä suorat lennot Lapista Lontooseen, niin se mahdollistaa hirvittävän paljon jatkolentoja esimerkiksi Amerikkaan ja muualle Eurooppaan.
Lentoyhteys Lontooseen sai matkabloggaajan lähes onnenkyyneliin. Muut Lapin ja Euroopan välille avatut suorat lentoreitit eivät ole herättäneet aivan yhtä suurta riemua.
– Ne lentohinnat ovat olleen toistaiseksi vielä vähän turisteille suunnattuja. Mutta kun Rovaniemi–Lontoo-reitti julkaistiin, niin se tuntui ihan lottovoitolta, Maarit Tolppanen sanoo.
Tuoreimmat reittijulkistukset teki Finnair, joka lennättää tulevana talvena matkailijoita Lappiin suorilla yhteyksillä niin Pariisista, Lontoosta, Zürichistä, kuin Frankfurtista.