Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Räikkönen tehoili salibandykentillä harrastepelissä – Katso F1-tähden maalit!

Suomessa harjoitteleva F1-kuljettaja nähtiin torstai-iltana helsinkiläisen harrastesalibandyjoukkueen paidassa Ruskeasuolla.

Uutisvideot: Kimi Räikkönen teki kaksi maalia harrastesalibandypelissä
Juho Tuomisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingissä harrastesalibandyn talvisarjaa pelaava Pappilanmetsän Palloilijat (PamPa) sai mielenkiintoisen vahvistuksen moottoriurheilun puolelta, kun F1-kuljettaja Kimi Räikkönen esiintyi joukkueen hyökkääjänä torstai-illan pelissä.

Ferrarin F1-kuljettaja kunnostautui ottelussa tekemällä kaksi maalia ja syöttämällä yhden. Ottelu päättyi PamPan hyväksi 11-4.

Ylen tietojen mukaan varsinaisen tulevaan kauteen valmistavan harjoittelun välipäivänä Räikkösen pelipaikan joukkueen riveihin järjesteli valmennuspalveluita tarjoavan Fibacon perustaja Topi Lösönen.

– Joukkueen manageri kysyi että sopiiko jos pelataan tänään seitsemällä hyökkääjällä. Jostain syystä tämä sopi kaikille, kertoo joukkueessa pelaava Henri Karjula.

– Kyllä hänen otteistaan näki, että on varmasti pelannut ennenkin. Hyvä huumori yhdistettynä huippu-urheilijan olemukseen vakuutti joukkuekaverit, Karjula sanoo.

F1-kausi alkaa Australian Gran Prix’llä maaliskuun lopussa.

Lähteet: Yle, Video: Silva Pitkälä

Suosittelemme