Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Ranta-Kartano rakentuu vanhalle jättömaalle – myrkyt kaivettava pois

Lahden keskustan tuntumaan kaavoitetun asuinalueen kadunrakentaminen alkaa pilaantuneen maan poistamisella. Tonttialueet puhdistetaan myöhemmin.

Ranta-Kartanon alue Lahdessa. Autoja parkkipaikalla.
Kuva: Hanna Lumme / Yle
Sini Ojanperä
Avaa Yle-sovelluksessa

Lahden kaupunki alkaa puhdistaa keväällä maaperää uuden asuinalueen alta. Keskustan ja Pikku-Vesijärven väliin kaavoitetulle Ranta-Kartanon alueelle suunnitellaan asuin- ja toimistorakennuksia.

Maaperässä on vanhaa täyttömaata, joka sisältää muun muassa raskasmetalleja ja ihmiselle haitallisia yhdisteitä.

Pilaantunutta maata arvioidaan olevan alueella noin 17 000 kuutiometriä eli noin 21 000 tonnia. Puhdistustyöt kestävät arviolta kolme kuukautta.

Samanlaista täyttömaata on jouduttu poistamaan aiemmin muun muassa Vesijärven rannassa sijaitsevalta Ankkurin alueelta.

Sähkökaapelille samalla uusi reitti

Lahden kaupungin mittauspäällikön Petri Honkasen mukaan maaperää putsataan kahdessa vaiheessa. Työt aloitetaan huhti-toukokuussa Ranta-Kartanon pääkadusta. Työmaa lähtee levittäytymään vanhan linja-autoaseman takaa.

Ensin kaivetaan pois saastumatonta pintakerrosta. Sen jälkeen pilaantunut maa kaivetaan ylös ja viedään pois käsiteltäväksi. Samalla maan alla kulkeva sähköpäälinja nostetaan ylös ja sen paikkaa vaihdetaan niin, että kaapeli kiertää alueen.

– Kun sovittu taso saavutetaan, sen jälkeen aletaan täyttää aukkoa kadun rakennekerroksilla, kertoo mittauspäällikkö Honkanen.

Pilaantunut maa poistetaan tonteilta myöhemmin. Ely-keskus valvoo, että maa saadaan puhtaaksi.

Suosittelemme sinulle