Alea iacta est! Arpa on heitetty!
Suuria asioita on aikanaan tehty puhtaasti arpomalla, luottamalla onneen. Myöhemmin Rooman keisarina tunnetun Julius Caesarin lausahdus (Wikipedia) vallananastuksen peruuttamisen viime hetkellä ei kuitenkaan ollut arpomisen tulos, vaan vieraan miehen puhaltamana sotatorven töräyksen seuraus. Caesar tulkitsi sen suurempien voimien merkiksi, ylitti Rubikonin ja otti vallan.
Tämä juttu ei kerro kuitenkaan Roomasta, vaan suomalaisten nuorten aikuisten harrastuksesta, pelaamisesta ravintolassa. Näitä yhdistää uskominen onneen, kohtaloon.
70 000 euron pöytä
Noin 170 ravintolassa pelataan entisen Raha-automaattiyhdistyksen, nykyisen Veikkaus Oy:n pöytäpelejä (Veikkaus) – blackjackia, pokeria ja rulettia.
Nyt moni näkee jo punaista – eihän noissa kysymys ole onnesta, hyvillä pelitaidoilla ne voitetaan. No kyllä, ruletti on noista puhdas sattumapeli, arvaukseen perustuva. Muissa on pikkuisen pelivaraa asiakkaallakin.
Silti monopoliyhtiö siivosi näillä peleillä asiakkailta 14,3 miljoonaa euroa vuonna 2015. Se ei ole ihan koko totuus, koska tuosta summasta vähennetään muun muassa arpajaisvero valtiolle, palkkakuluja ja ravintoloille maksettavia korvauksia.
Ruletti ja blackjack, joita niissä pääasiassa pelataan, ovat korkean riskin pelejä.
Tapio Jaakkola
Yhtensä noin 200 pöytää eri ravintoloissa tuottivat siis keskimäärin reilut 70 000 euroa tilitettäväksi eteenpäin. Se on kuitenkin vain keskiarvo, joka vaihtelee todella rajusti, sanoo ravintoloihin sijoittelujen pöytäpelien liiketoiminnasta vastaava Veikkauksen liiketoimintapäällikkö Ville Mikkonen. Osassa ravintoloita pelipöytä on auki joka päivä, osassa ei.
– Esimerkiksi Kajaanissa on vain yksi pöytä Onnelassa ja se on auki kahtena iltana viikossa. On ihan eri euromäärä mikä pyörii esimerkiksi Sokos Hotel Vantaalla, jossa on iso hotelli ja pöytä auki useampana iltana viikossa.
Ravintolassa pelataan korkean riskin pelejä
Mikkonen sanoo, ettei ravintoloissa pelata uhkapeliä, vaan rahapelejä. Vain Helsingin kasinolla pelataan uhkapeliä, sanoo Mikkonen.
– Uhkapelin ja rahapelin ero on ennen kaikkea panostus. Ravintoloissa ja kaikissa kasinon ulkopuolella olevissa rahapeleissä puhutaan pienemmistä panostussummista.
Wikipedian mukaan rahapeli muuttuu uhkapeliksi, kun panossumma on suurempi kuin mitä pelaajalla on varaa hävitä. Esimerkiksi Veikkauksen blackjack-pelissä ravintolassa maksimipanos on 30 euroa kerralla. Tosin kierrosten määrää ei ole rajoitettu.
Se ei ole huijaamista vaan joidenkin pelaajien pelistrategia.
Ville Mikkonen
Ravintoloissa pelattavat pelit aiheuttavat keskimääräistä enemmän peliongelmia, sanoo Ehyt ry:n projektipäällikkö Tapio Jaakkola.
– Ruletti ja blackjack, joita niissä pääasiassa pelataan, ovat korkean riskin pelejä. Nämä ovat nopeita pelejä, joissa panoksia voi sijoittaa uudelleen nopeasti ja panokset voivat olla suurempia kuin esimerkiksi lotossa.
Määrällisesti ongelmapelaaminen ei ole ongelma ravintoloissa, koska pelaajia on kuitenkin kaikkeen pelaamiseen suhteutettuna vähän, sanoo Jaakkola. Ravintolapelien osuus oli Veikkaukseen vuodenvaihteessa yhdistyneen Raha-automaattiyhdistyksen pelitoiminnasta vuonna 2015 1,8 prosenttia.
Moni uskoo päihittävänsä pelitalon, turhaan
Nopean rytmin lisäksi ihmiset helposti yliarvioivat oman pelitaidon osuuden pelissä, sanoo Jaakkola.
– Esimerkiksi ruletti on puhtaasti sattumaan perustuva peli. Kaikki ruletinpelaajat eivät sitä kyllä ymmärrä. Myös blackjack on meillä pitkälti sattumaan perustuva peli. Siellä on niin monta pakkaa sekoitettuna, että kortinlaskenta ei ole kovin todennäköinen siinä. Siinä jakajalla, talolla on suurempi etu (Peluuri) aina.
Nämä ovat kuitenkin onnenpelejä ja talolla on aina isompi sauma.
Tapio Jaakkola
Kortinlaskennalla tarkoitetaan menetelmää, jossa jo jaettujen korttien avulla lasketaan todennäköisyyksiä seuraavaksi jaettavista korteista. Tällöin "edun" ollessa pelaajalla, hän pyrkii suurentamaan panosta isomman voiton toivossa. Kortinlaskentaa harrastetaan pitkissä pelisarjoissa.
Kortinlaskenta on maailmalla kiellettyä, mutta Veikkauksen ravintolapeleissä se on sallittua, sanoo Mikkonen.
– Jos joku haluaa kortteja laskea tai tehdä tämän tyyppistä toimintaa, niin se on ihan sallittua. Se ei ole huijaamista vaan joidenkin pelaajien pelistrategia.
Ravintolapelien palaajat ovat pääsääntöisesti nuoria aikuisia, sanoo Mikkonen.
– Pöytäpelit on pääsääntöisesti sijoitettu ilta- ja yöravintoloihin. Siitä seuraa, että keski-ikä pöytäpeleissä on nuorempi kuin valtakunnallisesti peleissä, valtaosa meidän asiakkaista on alle 30-vuotiaita. Kun asiakkaalle tulee enemmän ikää, niin ne yökerhot vievät vähemmän vapaa-aikaa.
Arvalla katsottiin, keneltä otetaan henki
Onnenpelejä on pelattu tuhansia vuosia (Wikipedia). Esimerkiksi Raamatussa kerrotaan useammassakin kohdassa arpomisesta, muun muassa syntiuhrin valinnasta. Panoksena oli, että kenen pää irtoaa harteista.
Jos yhteisöä oli kohdannut onnettomuus, arpomalla katsottiin kuka on syyllinen. Vanhan Testamentin Samuelin kirjassa (Raamattu) kerrotaan, kuinka kuningas Saulin poika oli menetellyt omavaltaisesti taistelussa isäänsä vastaan, mutta teko oli kansan mieleen. Saul katsoi, että arpa ratkaiskoon, kuka on oikeassa, hän vai kansa.
Kansa voitti, jonka jälkeen katsottiin arvalla, kumpi kuolee, Saul vai poikansa. Poika hävisi, eikä Saul olisi epäröinyt tappaa poikaansa, ellei kansa olisi tullut väliin.
Tiedetään, että tilannetekijät vaikuttavat pelaamiseen ja peliongelman syntyyn ja alkoholi on yksi sellainen.
Tapio Jaakkola
Tätä taustaa vasten nykyinen riski arpajaisissa tai onnenpeleissä on minimaalinen aiempiin aikoihin verrattuna. Nyt voi pahimmillaan menettää omaisuutensa, kenties perheensäkin, mutta se vaatii jo omaa panostusta aika tavalla. Normaalisti menettää vain rahaa.
Suomessa rulettia on pelattu ravintoloissa vuodesta 1969 lähtien ja nykyään ylivoimaisesti suosituinta blackjackiä vuodesta 1981. Rulettipöytiä on ravintoloissa 13 ja blackjack-pöytiä noin 190. Dynamic Poker -peliä on pelattu kymmenkunta vuotta, mutta sen osuus on aivan marginaalinen. Pelipöytiä on vain kolme.
Turhien riskien ottaminen ja viina kuuluvat pelimaailmassakin yhteen
Ravintolapeleissä koukuttumisen riskin lisäksi rahan menetystä helpottaa saatavilla oleva alkoholi. Tunnetusti humalassa vastakkainen sukupuolen edustaja joko komistuu tai kaunistuu katsojasta riippuen ja tarinoissa liioittelu lisääntyy. Myös kontrolli omiin pelitaitoihin vähenee.
– Alkoholi heikentää arviointikykyä ja tehdään helposti sellaisia ratkaisuja, joita ei selvin päin tehtäisi. Otetaan liian isoja riskejä silloinkin kun ei pitäisi. Esimerkiksi ammattipelaajat eivät pokeriturnauksen aikana nauti alkoholia. He hyvin tietävät, että se on vain haitaksi, heikentää arviointikykyä. Nämä ovat kuitenkin onnenpelejä ja talolla on aina isompi sauma. Kännipäissään otetaan isoja riskejä, laitetaan kaikki pöytään, yritetään voittaa takaisin häviöitä. Se on useimmiten huono tie, jossa usein käy heikosti, sanoo Jaakkola.
Humala näkyy yleensä päälle, mutta peliongelma ei.
Tapio Jaakkola
Veikkauksen Mikkonen ei sanojensa mukaan osaa sanoa, laskeeko kynnys osallistua peliin alkoholin vaikutuksen alaisena.
– Se on varmasti jokaisen henkilökohtainen asia. Valtaosa ravintolan asiakkaista ei käy pelipöydässä illan aikana. Uskon, että asiakkaat kokevat pelipöydän viihtyisänä osana sitä ravintolailtaa, siinä käydään piipahtamassa osana sitä ravintolailtaa.
Pelinhoitajille on annettu ohjeet poistaa liian humalaiset pelistä, sanoo Mikkonen.
– Ei nykyään ravintoloissa ihan hirveässä humalassa voi olla, ja pelinhoitajat valvovat asiakkaiden pelikuntoa. Siihen puututaan, jos asiakas on liian humalassa.
Ehyt ry:n Tapio Jaakkola sanoo, että valvonta on riittävää, kun noudatetaan sääntöjä. Arkijärjellä ajatellen hieman humalainen huojuu, mutta kaatuva on jo liian kännissä. Tarkkoja ohjeita ei kuitenkaan ole.
– Ainakin se olisi järkevää, jos olisi. Ei meillä laissa mitään suoraa sääntöä ole, nämä ovat pelipaikan ja pelinjärjestäjien asettamia.
Viinan tarjoamiselle on selvät säännöt, pelin tarjoamiselle ei
Toinen kysymys on se, mikä rooli pelinhoitajalla voi olla rahapeliongelmaisen suhteen.
– Ei me kovin paljon voida pelinhoitajia siitä vastuuttaa, vaikka kyllä he pystyvät tunnistamaan omista asiakkaistaan niitä, joilla tällainen mahdollinen peliongelma on. Heillä on kuitenkin toisaalta peliyhtiön antaman velvoite peluuttaa niitä pelaajia siellä. Sellainen kaksijakoinen rooli on aina vaikea.
Otetaan liian isoja riskejä silloinkin kun ei pitäisi.
Tapio Jaakkola
Alkoholilainsäädännössä on tarkkoja ohjeita humalaiselle tarjoamisesta, mutta pelaamisessa ei ole säännöstöä, joka kieltäisi ongelmapelaajalle pelin tarjoamisen, sanoo Jaakkola.
– Tiedetään, että tilannetekijät vaikuttavat pelaamiseen ja peliongelman syntyyn ja alkoholi on yksi sellainen. Toisaalta sen tietäminen, kenellä on peliongelma ja kenellä ei, onkin kokonaan toinen juttu. Humala näkyy yleensä päälle, mutta peliongelma ei.