Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Meksikon "Al Capone" pakeni vankilasta pyykkikorissa – perusti jo nuorena oman huumekartellin

Maailman suurimman huumeliigan johtaja Joaquín Guzmán on luovutettu Yhdysvaltain viranomaisille. Meksikossa hän pakeni kahdesti huipputarkasti vartioidusta vankilasta.

Joaquin "El Chapo" Guzmania talutetaan Yhdysvaltoihin.
Joaquín "El Chapo" Guzman luovutettiin Yhdysvaltoihin perjantaina. Kuva: Reuters-tv
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lempinimellä "El Chapo" tunnettu Joaquín Guzmán Loera syntyi todennäköisesti vuonna 1957 Badiraguaton pikkukaupungissa Meksikon länsirannikolla, tosin joidenkin lähteiden mukaan syntymävuosi on 1954. Hän oli hyvin köyhästä perheestä.

Guzmánin isä oli väkivaltainen ja kuului paikalliseen huumejengiin. Teini-ikäisenä hänet potkittiin ulos perheestään ja hän sai alkaa tienaamaan itse elantonsa. Guzmánin ratkaisu oli mennä isänsä jalanjäljissä huumekauppaan.

1970-luvulla hän nousi älykkyytensä ansiosta Guadalajaran huumekartellin hierarkiassa ja pääsi kartellin johtajan Miguel Ángel Félix Gallardon apulaiseksi. Tuolloin hän sai lempinimen "El Chapo", "Pätkä". Guzmán on noin 167 senttiä pitkä.

Oman kartellin johtoon

Yhdysvaltain viranomaiset pidättivät kartellipomo Gallardon 1985, jolloin Guzmán sai haltuunsa osan Guadalajaran kartellin toiminnasta. Vuonna 1989 hän perusti oman kartellin, joka sai nimen hänen kotiosavaltionsa mukaan, Sinaloa.

90-luvulla Guzmánia pidettiin jo yhtenä Meksikon voimakkaimmista ja vaarallisimmista huumepomoista. Hän oli nopeaälyinen, mutta myös tunnettu väkivaltaisuudestaan.

Guzman kuvattuna edestä ja sivusta. Takana mittataulukko, joka kertoo hänen olevan noin 167 sentin pituinen.
Joaquín "El Chapo" Guzman kuvattuna vankilassa 12. tammikuuta 2016. Kuva: El Centro Federal de Readaptación Social / EPA

Sinaloan kartelli myi lähinnä kokaiinia, mutta myös heroiinia, marijuanaa ja metamfetamiinia niin Yhdysvaltoihin kuin moniin muihinkin maihin.

Guzmánin kartelli kehitti nokkelia tapoja huumeiden salakuljetukseen. Se kaivoi pitkiä tunneleita Meksikosta rajan ali Yhdysvaltoihin. Tunneleissa oli mm. ilmastointilaitteet. Huumeita tuotiin esimerkiksi jauhesammuttimissa ja purkeissa, joiden etiketeissä luki "chilipippureita".

Sinaloa perusti myös rikollisjengejä suojaamaan toimintaansa. Guzmánin arvioidaan olevan yksin Meksikossa vastuussa yli tuhannesta murhasta. Hän tapatti niin kilpailijoitaan kuin epäpäteviksi luokittelemiaan apulaisiaankin.

Tuohon aikaan Chicagon poliisijohtaja Art Bilek vertasi Guzmánia kieltolain aikaiseen legendaariseen viinakauppiaaseen Al Caponeen. Bilek piti Guzmán paljon suurempana uhkana.

– Hänellä on paljon enemmän valtaa ja taloudellisia voimavaroja kuin Al Capone saattoi edes uneksia, Bilek totesi.

Vankilaan ja jälleen pakoon

Vuonna 1993 Guzmán pidätettiin Guatemalassa ja hänet luovutettiin Meksikoon. Hän sai 20 vuoden vankilatuomion huipputurvallisessa vankilassa.

Vankilan muurit eivät estäneet häntä jatkamasta huumebisneksiään. Lahjomalla vartijat hän sai suuren toimintavapauden ja luvan tuoda myös naisvieraita selliinsä.

Vuonna 2001 Guzmánin maine kasvoi monen meksikolaisen silmissä legendaarisiin mittoihin, kun hän onnistui pakenemaan vankilasta pyykkikoriin piiloutuneena.

Viranomaisia pakoillessaan hän kykeni laajentamaan huumekauppaansa. Vuonna 2009 Sinaloan kartellin arvioidaan tuottaneen kolme miljardia dollaria ja Guzmánin varallisuus nousi miljardiin dollariin. Hänet huomioitiin jopa Forbes-lehden maailman rikkaimpien ihmisten listalla.

Guzmánin häät olivat suuri seurapiiritapaus. Huolimatta etsintäkuulutuksestaan Guzmán sai vieraakseen poliisipäälliköitä ja paikallispoliitikkoja.

"El Chapo" vangittiin jälleen perjantaina.
"El Chapo" vangittiin jälleen perjantaina. Kuva: Jose Mendez / EPA

Helmikuussa 2014 Guzmán jäi uudelleen kiinni Meksikossa. Yhdysvallat vaati hänen luovuttamistaan, mutta Meksikon presidentti torjui pyynnön, koska "pako ei toistuisi".

Ei kestänyt kuin puolitoista vuotta, kun Guzmán karkasi taas.

Pako oli valtavan kaivuu-urakan ansiota. Hänen sellinsä suihkunurkkaukseen oli tehty aukko, josta hän pääsi kymmenen metriä syvään kaivantoon. Se vei puolitoista kilometriä pitkään tunneliin, joka päättyi kaukana vankilan ulkopuolella olevaan rakenteilla olleeseen taloon.

Uusi kiinnijääminen - itsekorotustuksen seurausta?

Tällä kertaa pakoa kesti vain puolisen vuotta. Viime vuoden tammikuussa Meksikon presidentti saattoi ilmoittaa: "Meillä on hänet"

Mies tunnelissa.
Viranomainen tutki tunnelia, jota pitkin huumepomo Joaquin "el Chapo" Guzman pakeni Altiplanon vankilasta 11. heinäkuuta. Kuva: Alex Cruz / EPA

Joaquín Guzmán oli ollut yhteydessä meksikolaiseen näyttelijättäreen Kate del Castilloon, joka olisi tehnyt hänen elämästään elokuvan. Del Castillon avulla näyttelijä Sean Penn pääsi haastattelemaan Guzmánia Rolling Stone -lehteen.

Päivää ennen kuin haastattelu olisi julkaistu lehdessä, Meksikon merijalkaväki saartoi talon, jossa Guzmán piileksi. Seurasi tulitaistelu, jonka aikana Guzmán vielä pääsi karkuun, mutta silmukka oli jo liian kireällä. Hän jäi kiinni läheisestä motellista.

Haastattelun merkitys kiinnijäämiseen on epäselvä. On mahdollista, että Meksikon viranomaiset saivat selville Guzmánin olinpaikan salakuuntelemalla del Castillon ja Guzmánin lakimiesten puhelinkeskusteluja.

Lähteet: Biography.com, The Guardian, Reuters

Suosittelemme sinulle