Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Yle matkustaa itsemurhien riipimään syrjäkylään Kanadaan – Mitä haluaisit kysyä paikallisilta nuorilta?

Moni Kanadan alkuperäiskansojen yhteisöistä elää poikkeuksellisen ongelman kanssa, johon Kanadan valtio ei arvostelijoiden mukaan tartu lainkaan. Lähetä tätä kautta meille kysymyksesi aiheeseen liittyen.

Jenny Matikainen,
Kirsti Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Toissasyksynä jotain nyrjähti paikoiltaan pienessä Attawapiskatin kylässä Kanadan Ontariossa. Useampi nuori yritti riistää henkensä lyhyen ajan sisällä, ja lokakuussa 13-vuotias Sheridan onnistui.

Lohduton tilanne syrjäisessä, alkuperäisväestön asuttamassa kylässä ei ollut uusi, mutta yhtäkkiä itsemurhia yrittävien määrä räjähti käsiin. Ennen kuin talvi ehti taittua kevääseen, oli jopa sata ihmistä yrittänyt tappaa itsensä. Kylään julistettiin hätätila.

Mikä johti näin epätoivoiseen tilanteeseen parintuhannen asukkaan yhteisössä?

Monien mielestä itsemurha-aalto oli synkin mahdollinen muistutus siitä, kuinka laiminlyödyissä oloissa osa Kanadan alkuperäisväestöihin kuuluvista ihmisistä elää.

Nuoret kasvavat yhteisöissä, joista ulospääsy ei usein ole helppo. Kylien syrjäinen sijainti rajoittaa muun muassa opiskelumahdollisuuksia eikä työpaikkoja juuri ole. Attawapiskatiin ei kulje edes tietä.

Itsemurha-aallon jälkeen monet kyläläiset ovat kokeneet, että heidät on jätetty hoitamaan haavansa yksin.

Vaikka pääministeri Justin Trudeau kuvaili tilannetta “sydäntäsärkeväksi” ja lupasi, että alkuperäiskansojen elinoloja parannetaan, odottaa Attawapiskat esimerkiksi yhä kriisin jälkeen luvattua nuorisotaloa.

_Korjattu 23.1.17 klo 6.40 Trudeau on maan pääministeri eikä presidentti. Kanadassa ei ole presidenttiä. _

Matkustamme Attawapiskatiin ja julkaisemme aiheesta juttuja alkukevään aikana. Julkaisemme myös teidän kysymyksiinne saamamme vastaukset mahdollisimman pian matkamme jälkeen.

Suosittelemme