Kevään lämpö saa myös punkit kaivautumaan talvihorroksestaan ympäri Suomen. Pohjois- ja Keski-Suomen tasaisen kylmä ja luminen talvi on ollut punkille suotuisa.
– Punkkien liikkeelle lähteminen on paljon lämpötilasta kiinni. Tuulelta suojaisissa aurinkoisissa paikoissa punkit voivat laikuttaisesti olla jo liikkeellä, kertoo eläinten ja ihmisten yhteisten tartuntatautien, myös punkkitautien ekologiaa tutkinut metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen Luonnonvarakeskuksesta.
1. Kaikki punkit eivät ole samankokoisia – totta
Henttosen mukaan yleinen puute punkkitietämyksessä on juuri ymmärtämättömyys punkin eri ikävaiheista. Punkin elämään kuuluu kolme elämänvaihetta: munasta syntyvä toukka-, sitten nymfi- ja lopulta aikuisvaihe, joista jokainen kestää noin vuoden. Punkkeja siis elää jatkuvasti kaikissa näissä vaiheissa. Se, että aikuisia punkkeja on juuri tänä kesänä vähän tai paljon, voi olla seurausta vaikkapa parin vuoden takaisesta epäsuotuisasta talvesta. Ja jos toukat saavat tänä kesänä hyvin verta esimerkiksi myyristä, aikuisten punkkien runsaudessa se näkyy vasta kaksi vuotta myöhemmin.
Kuolleisuus kaikissa ikäryhmissä on joka tapauksessa korkea, ja niinpä aikuisiksi punkeista selviytyy vain melko harva.
2. Isot punkit ovat kaikkein vaarallisimpia – tarua
Tavallisesti ihmiset osaavat varoa punkeista vain aikuisia, helposti silmillä havaittavia, kynnenkokoiseksi itsensä paisuttaneita pullukoita. Punkin kaikista ikävaiheista pienemmät ja huomaamattomammat nymfit ovat kuitenkin tärkeimpiä tautien levittäjiä.
Punkkinaaras tarvitsee aina verta munimiseen. Sen jälkeen toukka ja nymfi tarvitsevat oman veriateriansa. Ne aikuistuvat, ja aikuinen naaras ryhtyy taas munimaan uusia jälkeläisiä.
Henttonen muistuttaa, että vaikka aikuisissa punkeissa patogeenejä eli taudinaiheuttajia kantavien yksilöiden osuus on suurempi kuin nymfeissä, nymfit ovat kuitenkin tautien levittäjinä merkityksellisempiä kuin aikuiset, koska niitä on paljon enemmän.
3. Rokotteella voi suojautua punkeilta – tarua
Borrelioositapausten määrä Suomessa lisääntyy koko ajan. Henttosen mukaan osin kyse on todellisesta noususta, osin ehkä myös paremmasta tietämyksestä ja diagnostiikasta.
Suomesta on löydetty viisi eri borrelialajia, ja etelämpää Euroopasta vielä lisää lajeja. Koska lajit poikkeavat geneettisesti toisistaan, rokotteen valmistaminen niitä vastaan on vaikeaa.
Ihmisessä eri borrelialajit aiheuttavat lisäksi erilaisia oireita. Niin kutsutut neuro-, iho- ja nivelborrelia voivat johtua kaikki eri borrelialajeista. Myös borrelialajien kantajat vaihtelevat: esimerkiksi neuroborrelian aiheuttavan B. gariini -lajin kantajana maassa tonkivat linnut ovat tärkeässä osassa.
Henttosen mukaan Yhdysvalloissa vallitsevaa borrelialajia vastaan kehitettiin rokote, mutta se vedettiin pois markkinoilta sivuvaikutusepäilyjen vuoksi. Ranskassa on valmisteilla eurooppalaisia borrelialajeja vastaan kehitetty rokote, mutta sen saamiseen markkinoille menee vielä vuosia.
– Usein puhutaan harhaanjohtavasti punkkirokotteesta, mutta mitään punkkirokotetta – siis itse punkeilta suojaavaa rokotetta – ei vielä ole olemassa, Henttonen tarkentaa.
4. Borrelia tarttuu punkista ihmiseen heti – tarua
Borrelia antaa ihmiselle enemmän reagoimisaikaa kuin esimerkiksi puutiaisaivokuumevirus, jota punkit myös levittävät. Puutiaisvirus sijaitsee punkin sylkirauhasissa, jolloin se tarttuu ihmiseen välittömästi punkin kiinnittyessä ihoon. Borreliabakteeri sen sijaan elää punkin suolistossa ja etenee ihmiseen hitaammin, nopeimmillaankin vasta kahdeksassa tunnissa, borrelialajista riippuen.
– Jos tekee aina iltaisin punkkisyynin, bakteeri ei ole vielä ehtinyt siirtyä ihmiseen. Mutta pitää osata etsiä myös pienempiä nymfejä, Henttonen muistuttaa kesäisten rutiinien tärkeyttä.
Puutiaisaivokuumetta vastaan on olemassa rokote. Osa suomalaisista rokotetaan puutiaisaivokuumetta vastaan osana kansallista rokoteohjelmaa.
5. Sata vuotta sitten Suomi kuhisi punkkeja – totta
Henttonen muistuttaa, että vielä 1900-luvun alkupuolella, kun karja laidunsi yleisesti metsässä, Suomi oli täynnä punkkeja.
Tutkija Lena Huldén on selvittänyt asiaa vanhoista asiakirjoista, joissa on tilastoitu lehmien saamia punatautitartuntoja, jotka ovat punkkien levittämän babesia-loisen aiheuttamia.
Kun lehmien metsälaidunnus loppui 1960-luvulle tultaessa, punkkikanta metsissä romahti. Ilmaston lämpenemisen ja hirvieläinkantojen runsastumisen myötä ollaan palaamassa vanhaan tilanteeseen. Pohjoisimpia havaintoja on tehty aina Napapiirin yläpuolelta asti, joskin nämä saattavat Henttosen mukaan olla tuontitavaraa koirien mukana esimerkiksi etelän kesälomareissulta.
6. Punkki ei viihdy metsässä – totta ja tarua
Punkkien runsauteen vaikuttavia tekijöitä ovat lämpötila, ilmasto, ilman kosteus sekä muun muassa ympäristön lajiston monipuolisuus. Moni välttelee metsissä liikkumista punkkien pelossa, mutta punkki ei suinkaan viihdy parhaiten syvissä ikimetsissä, vaan tyypillisemmin puistomaisissa ympäristöissä. Puistomaiset metsien laidat ja esimerkiksi metsäteiden reunat ovat punkkien suosiossa.
Omiin seurantakokemuksiinsa perustuen Henttonen on havainnut, että varmimmin punkkeja löytää iltahämärissä, tyynellä säällä.
– Kuumassa ja kovalla tuulella punkki painautuu suojaan maahan. Yöaika on punkeille otollista aikaa, sillä monet nisäkkäät liikkuvat juuri illansuussa ja yöllä.
7. Punkkeja on paljon, kun hirviäkin on paljon – totta
Euroopassa tehdyissä kokeissa on saatu vähennettyä punkkien määrää metsikköjä aitaamalla ja pitämällä näin kauriita poissa.
Hirvieläimistä esimerkiksi valkohäntäpeuran ja metsäkauriin veressä on aineita borreliaa vastaan, jolloin niitä imevän punkin borreliabakteeri voi jopa kadota. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että hirvieläinten suuri määrä olisi borreliariskin kannalta hyvä asia, sillä hirvieläinten punkeille tarjoamat veriateriat myötävaikuttavat punkkien kokonaismäärään.
Lisäksi aikuinen punkkinaaras imee verta eläimestä vain kerran, munii ja kuolee sen jälkeen. Sen takia ihmiselle ei ole enää hyötyä bakteerin tuhoutumisesta.
