Syyskuussa 2011 reilu parikymppisellä Julia Ala-Harjalla oli kaksi vaihtoehtoa viikonlopun viettoon: joko lähteä perheen kanssa Pyhtäälle sieneen tai kaverin tupareihin Kuopioon.
– Päätin lähteä Kuopioon, kun olin täysi-ikäinen ja sain tehdä mitä halusin.
Julian iloiseksi kaveritapaamiseksi suunnittelema viikonloppu sai kuitenkin dramaattisen käänteen.
– Kuopiossa lauantaiyönä tuli kova päänsäärky. Mulle annettiin särkylääkettä. Kaverit ajattelivat, että ”se on nyt juonut ehkä yhden liikaa, sillä särkee päätä ja bileet jatkuvat”.
– No mun bileet eivät jatkuneet, mua alkoi oksettaa. Kaverit pitivät tukasta kiinni ja antoivat oksentaa, jotta ”sillä olisi huomenna parempi olo”.
– Ei sekään vielä auttanut, vaan sen jälkeen menin tajuttomaksi. Ystävät eivät tajunneet, että olin tajuton, vaan he ajattelivat, että olin sammunut. Jokainen meistä oli enemmän tai vähemmän humalassa, ja harva erottaa sammunutta ja tajutonta toisistaan, jos ei osaa epäillä tilannetta, Julia ymmärtää tapahtumien kulun.
Kallonpala sairaalan pakastimeen
Kaverit käänsivät onneksi Julian kylkiasentoon, mikä esti tukehtumisvaaran. Aamulla koitti raju totuus: ”sammunut” Julia ei herännyt. Hänet kiidätettiin Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Nuori nainen oli saanut massiivisen aivoverenvuodon. Edessä oli ensin pitkä tajuttomuus, sitten neljä leikkausta tulevien vuosien aikana ja luonnollisesti myös kuntoutumisjakso. Jossain vaiheessa tarvittiin myös 3D-teknologiaa turvaamaan Julian selviytymistä.
– Ensimmäinen leikkaus tehtiin aika pian sairauskohtauksen jälkeen. Se oli sellainen kalloleikkaus. He leikkasivat oikealta puolelta päästäni kämmenen kokoisen palan kalloa pois, jotta he saivat aivopaineeni tasattua. Muuten aivot olisivat tuhonneet itse itsensä. Kallonpala laitettiin sairaalapakastimeen odottamaan takaisin liittämistä, Julia Ala-Harja selvittää.
– Joulun välipäivinä 2011 tehtiin korjausleikkaus. Luupala otettiin pakastimesta ja laitettiin kiinni terveeseen kallooni sellaisilla äksän muotoisilla laatoilla, joissa oli jokaisessa laatassa neljä ruuvia, Julia tietää.
”Mun päässä ritisee”
Korjausleikkauksen jälkeen Julia asui Espoossa äitinsä ja sisarustensa kanssa ja kävi Kela-taksilla kuntoutuksessa Helsingissä koko talven ja kevään 2012. Tasan vuoden kuluttua sairauskohtauksesta eli syksyllä 2012 hän jo palasi takaisin kulttuurituottajaopintoihinsa Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Sairaus ja sen tuomat oireet oli voitettu.
Mutta kohtalo puuttui Julian paranemisprosessiin. Kahden ja puolen vuoden kuluttua helmikuussa 2015 Julian päässä alkoi ritistä.
Ääni päässäni kuulosti siltä kuin olisin astunut ohuen jääriitteen päälle.
Julia Ala-Harja, Seinäjoki
– Menin äidin luo Espooseen ja sanoin, että ”mun päässä naksuu”. Ääni päässäni kuulosti siltä kuin olisin astunut ohuen jääriitteen päälle, ja se jää olisi ritissyt. Jotenkin tunsin, että ritinä kuuluu kalloluustani, mutta en itse pitänyt sitä vakavana.
– Menimme lääkärille, ja he ottivat lopulta kuvan päästäni. Ja kappas: se kallonpala oli resorboitunut eli sulautunut, haihtunut tai kadonnut melkein kokonaan pois sieltä. Siellä oli ehkä parin euron kolikon kokoinen pala jäljellä siitä omasta luupalastani, joka sinne joulukuussa 2011 laitettiin takaisin. Taas mentiin leikkaukseen.
Tapahtunut jätti jälkeensä monia kysymysmerkkejä.
– Tätä ei koskaan kukaan lääkäri mulle kunnolla selittänyt. Ensin arveltiin, että bakteeri oli syönyt sen kallonpalan, mutta mitään bakteeria ei oikeastaan löytynyt.
Kypärä päähän ja menoksi
Julia Ala-Harja sanoi itseään helmikuisen leikkauksen jälkeen jälleen ”puolipäiseksi”.
– Olin taas ”puolipäinen”, päästäni vähän vajaa niin kuin itse sanoin ja niin kuin äitini, joka vihdoin viimein osasi ottaa sairauteni hieman huumorilla, sanoi että ”mitäs reikäpää”.
Jotta reikäpää pystyi elämään edes suurin piirtein normaalia elämää ja jatkamaan opiskeluja, Julialle tehtiin kypärä suojaamaan ilman kalloa olevaa päänpuolikasta. Kypärän turvin hän uskalsi muun muassa matkustaa junalla opiskelupaikkakunnalle. Ei tarvinnut pelätä, että joku vahingossa töytäisee.
”Kallonpala” Amerikasta mittatilaustyönä
Tässä vaiheessa myös 3D-teknologia tuli Julian Ala-Harjan selviytymistarinassa apuun. Vaikka 3D-tulostus ei ainakaan toistaiseksi pysty tekemään ihmeitä lääketieteessä, Julialle se toi avun. Hänelle tehtiin uusi korjausleikkaus heinäkuussa 2015. Se oli jo neljäs leikkaus.
Mä en oo täys luupää, mutta olen täyspäinen.
Julia Ala-Harja, Seinäjoki
– Siinä leikkauksessa mulle laitettiin Amerikasta tilattu 3D-tulostepala omaa kallonpalaa korvaamaan. Päästäni oli otettu tarkat kuvat, ja Amerikasta tilattiin mittatilaustyönä oikean kokoinen ja muotoinen pala mun päähän.
– Sellainen 3D-tuloste, joka on muovin ja titaanin sekoitetta, keinomateriaalia, Julia Ala-Harja toteaa.
Neljännestä leikkauksesta ei mennyt viikkoakaan, kun huilisti-Julia oli jo soittamassa tuttavansa häissä. Muut estelivät, mutta Julia tahtoi. Hän tahtoi myös saada opintonsa vihdoin valmiiksi. Syksyllä 2009 aloitetut opinnot tulivat päätökseen kesäkuussa 2016, jolloin hän valmistui kulttuurituottajaksi. Julia Ala-Harja asuu edelleen opiskelupaikkakunnallaan Seinäjoella ja etsii töitä.
– Mä en oo täys luupää, mutta olen täyspäinen, Julia Ala-Harja livauttaa mottonsa.
Perhe ja kaverit kannustivat kuntoutumaan
Sairasteluvuosien varrelta Julia muistaa erityisellä lämmöllä oman perheen, ystävien ja opiskelukaverien tsemppauksia. Hän muistelee muun muassa sitä tunnetta, kun pääsi pitkän sairaalavaiheen aikana viikonlopuksi kotiin ja ulos haistelemaan metsän tuoksuja, vaikkakin vain rollaattorin turvin.
– Tai se hetki, kun pikkuveli työnteli mua hullun lailla pyörätuolilla pitkin sairaalan käytäviä ja äiti kirkui kauhusta, mutta meillä molemmilla oli niin hauskaa, Julia nauraa.
Kun Julia sai aivoverenvuodon, hänen oli tuona lukuvuonna määrä olla opiskeluikäluokkansa kanssa tekemässä Seinäjoella suurta Rocky Horrow Show´ta. Vielä syksyn 2011 mittaan täysin petipotilaana hän uskoi vakaasti olevansa estradilla kevätkaudella. Tämä ei tietenkään ollut mahdollista, mutta äiti vei kuntoutuvan tyttärensä Espoosta Seinäjoelle Rocky Horrow´n esitykseen.
– Meidät otettiin kuin kunniavieraina vastaan. Opiskelukaverit maalasivat mulle samat meikit kuin esiintyjillekin, Julia innostuu tapahtuneesta vielä vuosien jälkeenkin.
Julian isä puolestaan motivoi tytärtään kuntoutumaan. Hän lupasi jo syksyllä 2011 sairaalassa Julialle viedä hänet seuraavana kesänä Provinssiin.
– Minä kysyin, että pyörätuolillako mennään ja näin silmissäni, kuinka pyörin tuolilla ympyrää sateisella ja mutaisella Törnävänsaarella. Päätin tuolloin sairaalan sängyssä, että omin jaloin sinne mennään ja niin tehtiin, Julia Ala-Harja muistelee.