Porilainen Joonas Vohlakari käveli Niinisalon tykistöprikaatin porteista sisään heinäkuussa 2011. Samana maanantaiaamuna asepalvelukseen astui ympäri maata 14 000 alokasta.
Vuotta myöhemmin porteista kävelisi ulos tulenjohdon alikersantti Vohlakari. Sitä 20-vuotias alokas ei tosin tiennyt noutaessaan varusteita ensimmäisenä päivänään varusmiehenä.
Ennen armeijaa Vohlakari oli harkinnut vakavasti siviilipalveluksen valitsemista. Periaatteen tasolla ihmishengen riistäminen ei tuntunut nuorukaisesta hyvältä.
Lähipiirin suhtautuminen mahdolliseen sivaripäätökseen kuitenkin arvelutti. Lopulta intti tuntui pienemmältä pahalta.
– Kaikki kaveritkin lähtivät armeijaan. Ajattelin, että kai sitten minäkin, Vohlakari toteaa.
Käsky aliupseerikouluun
Armeijamuistoista Vohlakarille palaa ensimmäisenä mieleen tunne siitä, ettei hän viihtynyt. Hengenheimolaisia ei armeijanvihreistä juurikaan löytynyt, ja arki intissä tuntui muutenkin stressaavalta.
Alokasajan lopulla Vohlakarin eteen lyötiin kaavake, jossa kysyttiin halukkuutta aliupseerikoulutukseen asteikolla 1–5.
Valinta oli helppo – vuosi armeijassa olisi liikaa.
– En halunnut johtajakoulutukseen, joten laitoin ykkösen. Se oli sinänsä huono valinta, koska en tiennyt, että olisin voinut laittaa myös nollan.
Ykkönen kaavakkeessa tulkittiin halukkuudeksi ja seuraava kuukaudet Vohlakari kuunteli käskyjä aliupseerikoulutuksessa.
Alun perin siviilipalvelusta harkinneesta miehestä koulutettiin nyt varusmiesjohtajaa.
Ajatus asepalveluksen lopettamisesta ei kuitenkaan käynyt vakavasti Vohlakarin mielessä. Aseella ampuminen ei tuntunut sekään vastenmieliseltä, vaan oli jopa hauskaa.
Lopulta alikersantin natsat vahvistivat tunnetta siitä, että armeija on käytävä loppuun asti.
Lykkäys muuttui täydennyspalvelukseksi
Pari vuotta armeijan jälkeen Vohlakari aloitti valokuvaamisen opiskelun Lahden muotoiluinstituutissa.
Samoihin aikoihin postiluukusta kolahti ensimmäinen kutsu kertausharjoituksiin.
Se oli kuin potku takapuolelle. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä paikka erota armeijasta.
Joonas Vohlakari
Vohlakari pyysi kertauksille lykkäystä vedoten opiskeluiden alkamiseen. Siihen vaadittiin lisäselvitystä. Lisäselvitystä aluetoimisto ei ikinä saanut.
Ennen kutsua Vohlakari oli lukenut netistä mahdollisuudesta erota reservistä. Ajatus oli kypsynyt mielessä jonkun aikaa. Kertauskutsu oli otollinen tilaisuus noudattaa omaa ideologiaa.
– Eettiset ongelmat, joita minulla oli jo ennen inttiä, eivät olleet kadonneet mihinkään. Se oli kuin potku takapuolelle. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä paikka erota armeijasta.
Alikersantista siviilipalvelusmieheksi
Reservikieltäytyjä ilmoittautuu viikon mittaiseen täydennyspalvelukseen Lapinjärven siviilipalveluskeskukseen. Hakemusta täyttäessään Vohlakari ajatteli hetken, mitä sodassa ollut edesmennyt isoisä ajattelisi.
Mielessä kävivät myös armeijakavereiden reaktiot. Muiden mahdollisilla mielipiteillä ei ollut enää vaikutusta päätökseen.
Vohlakari kertoi reserivstä eroamisesta avoimesti lähipiirilleen. Leimautumisen pelon takia hän ei pitänyt päätöksestään kovaa meteliä.
Reservistä lähteviä rinnastetaan jopa sota-ajan rintamakarkureihin. Asepalveluskeskustelua määrittelevät voimakkaat asenteet ja kärjistetyt mielipiteet.
– En koe olevani mikään rintamakarkuri. Eivätkä reservikieltäytyjät ole mikään uhka puolustusvoimille. Olisinhan minä voinut mennä suoraankin sivariin, Vohlakari toteaa.
Muiden mukana inttiin
Porilaisen Juho-Aleksi Lepistön armeija-ajoista on jo kymmenen vuotta. Tykinjohtajana palvellut alikersantti Lepistö muistaa, miten hän meni mukisematta muiden mukana inttiin.
– En keksinyt hyvää syytä olla menemättä, joten lammasmaisesti menin joukon mukana. Mulle sanottiin, että sovin armeijaan ja olen perso kehuille.
Lepistöllä on jäänyt pääasiassa hyviä muistoja armeijasta. Hän arvelee niin käyvän monille armeijan käyneille, vaikka olo armeijassa tuntuisi kurjalta.
Kymmenen vuotta myöhemmin Lepistö on silti päättänyt hakeutua täydennyspalveluksen kautta siviilipalvelusmieheksi. Kuuluminen reserviin on Lepistön omien sanojen mukaan enää saamattomuuden syytä.
Haluan olla jollain muulla tavalla hyödyksi kuin tappamalla ihmisiä.
Juho-Aleksi Lepistö
Parin vuoden ajan kytenyt ajatus leimahti liekkeihin hänen lukiessaan puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) näkemyksiä reservikieltäytymisestä.
Niinistö totesi maanpuolustuskurssin avajaisissa "reservikarkulaisten" nakertavan puolustusvoimien uskottavuutta. Hänen mielestään karkurit eivät ansaitse kunnioitusta.
– Se on täyttä sontaa. Armeijasta eroaminen ei tarkoita sitä, että haluaisin jäädä kotiin makaamaan. Haluan olla jollain muulla tavalla hyödyksi kuin tappamalla ihmisiä, Lepistö toteaa.
Keskustelukulttuurin poteroituminen
Eropäätökseen on vaikuttanut Juho-Aleksi Lepistön mukaan myös ikä ja perhe.
Toisen ihmisen tappaminen ei kuulu Lepistön arvomaailmaan, mutta hän ymmärtää armeijan merkityksen. Ideaalimaailmassa sitä ei tarvittaisi, mutta reaalimaailmassa armeija on välttämätön.
Aina kun keskusteluissa kaivetaan poteroita, se on huonoa keskustelua.
Juho-Aleksi Lepistö
Lepistö peräänkuuluttaa molemminpuolista ymmärrystä puolustuskeskusteluun: armeijan kävijät eivät ole "umpinatseja" eivätkä toisaalta "tosimiehiäkään".
Reservistä eroaminen ei tarkoita Lepistön mielestä rintamakarkuruutta. Siviilipalvelusmies hyödyttää yhteiskuntaa muilla tavoin.
– Eri ongelmiin on eri työkalut. Aina kun keskusteluissa kaivetaan poteroita, se on huonoa keskustelua, Lepistö sanoo.
Valistustyötä ja maanpuolustustahtoa
Joonas Vohlakarin ja Juho-Aleksi Lepistön lisäksi moni muukin armeijan käynyt pohtii reservistä poistumista. Viime vuosien eromääriä tarkastellen, voidaan todeta, että käynnissä on suoranainen erobuumi.
Ennen vuotta 2015 reservistä erosi parisataa henkilöä vuodessa. Sitten tuli Ukrainan kriisi ja samoihin aikoihin puolustusvoimien lähettämät reserviläiskirjeet.
Vuonna 2015 eronneita oli lähemmäs tuhat ja viime vuonnakin 700. Pasifismin raivokasta lisääntymistä vai jotain muuta?
Reserviläisille pitää tehdä selväksi, mikä heidän merkityksensä on Suomen puolustuksen kannalta.
everstiluutnantti Joni Lindeman
Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Joni Lindeman tunnistaa ilmiön. Eettiseen vakaumukseen vedoten erotaan armeijasta aiempia vuosia enemmän.
Lindeman ei ryhdy arvuuttelemaan eronneiden motiiveja.
– Määrät ovat toistaiseksi olleet maltillisia, eivätkä eroajat muodosta uhkaa Suomen puolustukselle. Tilanteeseen suhtaudutaan kuitenkin vakavasti.
Reservistä voi käytännössä lähteä silloin, kun huvittaa. Muutama rasti täydennyspalveluhakemukseen ja nimi alle. Se riittää tällä hetkellä reservistä siiviilipalvelukseen siirtymiseksi.
Vastarintaa ei puolustusvoimissa pystytä tällä hetkellä paljoa tekemään. Everstiluutnantti Lindemanin mielestä ainut tapa tilkitä reservivuotoja on valistustyö.
– Reserviläisille pitää tehdä selväksi, mikä heidän merkityksensä on Suomen puolustuksen kannalta. He ovat keskeinen elementti maanpuolustuksessa.
Lindemanin mukaan eromääriin ei ole pystytty vielä puolustusvoimissa reagoimaan. Tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti, mutta selkeitä ohjeita ei reserviläisten pitämiseksi riveissä ei ole.
Mukavuudenhaluiset eroajat?
Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg kutsui reservistä poistuvia liiton Facebook-sivuilla rintamakarkureiksi. Päivitys aiheutti raivoisaa keskustelua, jossa vertausta rintamakarkuruuteen arvosteltiin rajusti.
Rinnastus kuolemaa paenneiden veteraanien ja armeijasta kirjeellä eronneiden reserviläisten välillä oli monille liikaa.
Suuttuneita olivat myös ne, jotka kokivat rintamakarkuri-termin turhaan halventavan eronneita. Kyseessä on täysin lain sallima toimenpide. Nämä henkilöt olisivat voineet valita siviilipalveluksen joka tapauksessa armeijan sijaan.
Nyberg lupasi jatkossa käyttää eroajista termiä reservikarkuri – lähinnä tehdäkseen sotaveteraaneille kunniaa. Reservikarkureita hän kutsuu blogissaan edelleen mukavuudenhaluisiksi ja itsekeskeisiksi.
Hän vihjaa reservistä eroavien katsovan mieluummin kotisohvalla elokuvia kuin juoksevan metsässä rynnäkkökivääri kädessä.
Syyllistäminen turhaa
Varusmiesliitto toppuuttelee tiistaina lähettämässään tiedotteessa puolustusministerin ja reserviläisliiton tuomitsevia näkemyksiä eroajista. Tiedotteessaan liitto ehdottaa reservistä eroamisen syiden perusteellista tutkimista.
Reservistäkieltäytyjien syyllistäminen rintamakarkuruudesta on liiton mielestä turhaa. Ilmiöön on mahdotonta puuttua tietämättä, mistä eroamisissa on kyse.
Yhdenkään motivoituneen reserviläisen ei tarvitsisi poistua sodan ajan joukoista käytännön esteiden vuoksi.
Varusmiesliiton puheenjohtaja Juuso Kurttila
Liitto esittää huolensa siitä, että eroamisten taustalla on puolustusvoimien joustamattomuus esimerkiksi kertausharjoitusten suhteen.
Välttämättömät kiireet työ-, opiskelu- tai perhe-elämässä voivat ajaa tilanteeseen, jossa kertausharjoituskutsun saapuessa vaihtoehdot ovat vähissä.
– Puolustusvoimien olisi joustettava toiminnassaan, jotta yhdenkään motivoituneen reserviläisen ei tarvitsisi poistua sodan ajan joukoista käytännön esteiden vuoksi, varusmiesliiton puheenjohtaja Juuso Kurttila sanoo.
Ei kaduta
Ero armeijan reservistä ei kaduta Joonas Vohlakaria. Hän ei tyrkytä reservikieltäymistä kenellekään, koska pitää suhtautumista asevoimiin jokaisen henkilökohtaisena asiana.
Nyt olen tavallaan nähnyt tarinan molemmat puolet.
Joonas Vohlakari
Eroa harkitsevien on turha pelätä, mitä muut sanovat.
– Ihan hyvä vaihtoehto se on, jos asia mietityttää. Nyt olen tavallaan nähnyt tarinan molemmat puolet.
Lapinjärvelle Vohlakari määrättiin vasta puolentoista vuoden jälkeen erokirjeen lähettämisestä. Reservistä vetäydyttiin siihen aikaan sankoin joukoin ja koulutuskeskuksen paikat täyttyivät ennätysvauhtia.
Armeijasta oli kulunut aikaa neljä vuotta. Sivarikeskuksessa hän odotti tapaavansa paljon "hippejä".
– Ihan tavallista porukkaa siellä oli. Vähän niin kuin armeijassakin.