Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Suomi putosi piirun verran korruptiovertailussa – silti maailman kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa

Korruptio sekä vaurauden ja vallan epätasa-arvoinen jakautuminen ruokkivat toisiaan, sanoo valtioiden korruptoituneisuutta seuraava Transparency International.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi on pudonnut yhden sijan vähiten korruptoituneiden maiden listalla. Transparency Internationalin (TI) vuotuisessa listauksessa Suomi on kuitenkin edelleen kärkikastia, maailman kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa.

Suomen edellä ovat vain Uusi-Seelanti ja Tanska.

Kaikki Pohjoismaat sijoittuvat listalla hyvin. Ruotsi on heti Suomen perässä neljäntenä, Norja on kuudes ja Islanti 14:s.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Suomi saa 89 pistettä vertailussa, jossa asteikko on 0–100. Maa saa sitä pienemmät pisteet, mitä enemmän siellä on julkisen sektorin korruptiota. Vuosi sitten Suomen pistemäärä oli 90, sama kuin kärkikaksikolla Tanskalla ja Uudella-Seelannilla nyt.

Yhdysvallat on listalla 18., Japani 20. ja Viro 22:s.

"Suomessa rakenteellista korruptiota"

Transparency Suomi ry:n puheenjohtaja Tommi Niinimäki arvioi, että syynä Suomen sijoituksen laskuun ovat julkisuuteen tulleet useat virkarikosepäilyt ja korruptioon liittyvät skandaalit.

Niinimäki huomauttaa, ettei indeksi tavoita suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillistä rakenteellista korruptiota.

TI peräänkuuluttaa Suomeen avointa rekisteriä kuntien, kuntayhtymien ja yhtiömuotoisten hankintayksiköiden toteuttamista hankinnoista. Lisäksi väärinkäytösepäilyjä varten olisi perustettava anonyymi ilmoituskanava.

Somalia jo vuosikymmenen peränpitäjänä

Yli kaksi kolmasosaa tutkituista 176 maasta sai vähemmän kuin 50 pistettä.  Esimerkiksi Venäjällä on 29 pistettä ja sijoitus 131:s.

Pahiten korruptoitunut on Somalia, joka saa vain kymmenen pistettä. Se on ollut listan peränpitäjä jo kymmenen vuotta.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tänä vuonna tilanne heikkeni useammassa maassa kuin parani. Erityisesti heikkenemistä tapahtui levottomilla alueilla kuten Lähi-idässä, Transparency International kertoo.

Suurin putoaja oli Qatar, joka menetti kymmenen pistettä. Syynä ovat muun muassa Fifa-skandaali ja tiedot siirtotyöläisten ihmisoikeuksien polkemisesta, Transparencyn johtaja José Ugaz sanoo.

Häntäpään maille on yhteistä huono hallinto, heikot instituutiot sekä se, ettei korruptiosta rangaista riittävästi.

"Kärkimaille yhteistä lehdistönvapaus ja hallinnon avoimuus"

Vaikka mikään maa ei ole täysin vapaa korruptiosta, parhaiten sijoittuneille maille on yhteistä hallinnon avoimuus, lehdistönvapaus, kansalaisoikeudet ja riippumaton oikeusjärjestelmä, Transparency International sanoo.

Grafiikka.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Järjestön mukaan tutkimus osoittaa myös, että korruptio ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo vahvistavat toisiaan.

Panaman paperit ovat osoitus siitä, että rikkaat ja vaikutusvaltaiset pystyvät edelleenkin liian helposti hyödyntämään maailman rahoitusjärjestelmän läpinäkymättömyyttä ja rikastumaan yhteisen hyvän kustannuksella, järjestö sanoo.

"Populismi on väärä lääke"

Järjestö toteaa, että populististen poliitikkojen suosiota lisää ihmisten kyllästyminen siihen, että liian monet poliitikkojen vakuutukset korruption kitkemisestä jäävät tyhjiksi lupauksiksi. Tämä on järjestön mukaan kuitenkin omiaan vain huonontamaan tillannetta.

– Populististen tai itsevaltaisten johtajien alaisuudessa näemme usein, että demokratia heikkenee ja kansalaisyhteiskuntaa, lehdistönvapautta sekä oikeuslaitoksen riippumattomuutta yritetään rajoittaa, Ugaz sanoo. Samalla korruptio usein jopa pahenee.

Esimerkiksi Unkarin ja Turkin pistemäärä on laskenut nykyisten autoritääristen johtajien aikana. Populistisen hallinnon syrjäyttäneessä Argentiinassa tilanne on sen sijaan parantumassa.

Ugaz huomauttaa, että kansalaisyhteiskunta ja media pystyvät panemaan vallanpitäjät tilille ja korruptiota vastaan voidaan taistella onnistuneesti vain yhteiskunnissa, joissa on ilmaisuvapaus, poliittiset prosessit ovat läpinäkyviä ja demokraattiset instituutiot vahvoja.

Suosittelemme sinulle