Haukkuva perheenjäsen lisää tutkitusti ihmisten onnellisuutta. Näin kertoo koiran vaikutusta ihmisen hyvinvointiin tutkinut stressi- ja hyvinvointitutkija Heimo Langinvainio.
– Mitä kauemmin ihmisellä on ollut koira, sitä onnellisempi hän on.
Lääketieteen ja kirurgian tohtori Heimo Langinvainio on tehnyt Suomen Kennelliitolle tutkimuksen koiran vaikutuksista lemmikinomistajan hyvinvointiin. Tutkimukseen osallistuneet koiranomistajat olivat jonkin verran vertailuaineiston henkilöitä onnellisempia.
Tästä päätellen Mikkelin Otavassa asuvan Lokan perheen lapset Valtteri, 16, Veera, 16, ja Eevi, 14, ovat todennäköisesti onnellisempia kuin koirattomat ikätoverinsa. Perheen Tessu-koira on 19-vuotias, eli se on ollut perheessä jo ennen lasten syntymää. Veera Lokka ei osaa arvioida, onko hänen onnellisuutensa lisääntynyt Tessun ansiosta.
– Ei sitä ole huomannut, koska Tessu on ollut koko ajan elämässämme. Mitään muutosta ei ole tullut.
– Jos on vähän huonompi päivä, Tessun kanssa olemisesta tulee parempi mieli, Eevi Lokka sanoo.
Helsingin Sanomat uutisoi juuri, että lemmikki tuo lapsen elämään jopa enemmän iloa kuin sisarukset.
Pelkkä koiran olemassaolo ei lisää onnellisuutta, vaan ratkaisevaa on millainen suhde ihmisen ja koiran välille kehittyy.
– Näyttää siltä, että joillakin ihmisillä on valmiutta solmia suhde koiraan, Langinvainio sanoo.
Biologia vahvistanee suhteen syntymistä. Japanilaistutkimuksen mukaan koiran ja ihmisen välinen katsekontakti kiihdyttää sekä ihmisen että koiran oksitosiinin eli mielihyvähormonin tuotantoa. Myös koiran silittämisen on todettu vapauttavan oksitosiinia.
Perheen yhdistävä tekijä
Heimo Langinvainion tekemän kyselytutkimuksen mukaan 25 prosenttia koiran omistavista naisista ja 19,5 prosenttia miehistä on sitä mieltä, että koira yhdistää perhettä erittäin paljon. Verkossa tehtyyn kyselyyn vastasi noin 9000 henkilöä, joista valtaosa oli Kennelliiton naisjäseniä.
Langinvainio arvioi koiran tuovan perheeseen myönteistä ilmapiiriä ja positiivisia kokemuksia. Hänen mukaansa koira voi tasapainottaa kodin tunnelmaa ja erilaisia tunnetiloja.
– Joku kohdistaa koiraan jonkin positiivisen jutun, kuten halaa tai leikkii, jolloin se luo omalta osaltaan perheen ilmapiiriä.
Lapselle koira voi olla turvallisuuden tunnetta vahvistava kaveri, jonka kanssa odotella vanhempia kotiin. Valtteri Lokka muistaa Tessun olleen nuorempana temppuja osaava leikkikaveri. Vaikka koiran vauhti on iän myötä hidastunut, hän kuvailee kultaisennoutajan ja lapinkoiran risteytystä kivaksi kaveriksi.
– Voi vaikka jutella sille, jos on tylsää.
Kasvattava nelijalkainen
Yhteiselo opettaa, miten suhtautua eläimiin. Valtteri Lokka on huomannut Tessu-koiran tuoneen varmuutta kohdata vieraita koiria. Hän kertoo esimerkin ala-asteen liikuntatunnilta, kun suunnistustunnilla vastaan tuli vieras koira.
– Osa kavereista ei osannut olla vaan he pelkäsivät koiraa.
Koira opettaa lapselle myös asioita elämänkulusta. Langinvainio sanoo esimerkiksi sen, että elävänä olentona koirallakin on erilaisia elämänvaiheita.
– Koirakin voi surra ja sairastua, ja koiralla voi olla psyykkisiä kriisejä. Koira voi säikähtää tai väliaikaisesti joutua olosuhteisiin, jotka aiheuttavat erilaisia reaktioita.
Lapsen kasvaessa koiran kanssa hän myös näkee, kuinka lemmikki ikääntyy ja sen elämä kääntyy ehtoopuolelle.
– Silloin on opeteltava suhtautumaan koiraan kunnioittavasti ja otettava huomioon ikääntymisen tuomia asioita, Langinvainio sanoo.
Perheenjäseneksi mielletyn lemmikin kuolema on suru, jonka käsitteleminen voi olla Langinvainion mukaan oppimista.
– Opimme elämästä myös murheiden ja ikävien vaiheiden kautta.
Lokan perheen Tessu on elänyt paljon pidempään kuin koirat yleensä, eikä koira enää todennäköisesti elä kovin pitkään.
– Se on haikeeta ja surullista, mutta Tessu on niin vanha ja elämää nähnyt, että sen ymmärtää, Veera Lokka sanoo.