Tamperelainen kirjailija Anneli Kanto on juuri julkaissut uusimman romaaninsa. Tällä kertaa hän ajautui kirjoittamaan osittain henkilökohtaisista syistä.
Museokeskus Vapriikin näyttelyssä Kanto näki vuosia sitten hätkähdyttävän kuvan. Näyttelyssä, joka kertoo 1918 -tapahtumista, oli kuva ilmajokisista vapaaehtoisista suojeluskuntalaisista Tampereen valtauksessa. Ja siellä keskellä poseerasi Kannon oma isoisä.
– Katsoin, että ei voi olla totta, tuossa on paappa. Tarkistin vielä serkuilta, että onko siinä Yrjö Jaakko Kanto. Se teki asian jotenkin konkreettiseksi, kertoo Anneli Kanto.
Yllätys ei ollut pelkästään iloinen.
– Eihän se Tampereella ole mikään kehuskelun aihe, että paappani on ollut Tamperetta valtaamassa 1918, koska Tampere oli punainen ja valtaus oli väkivaltainen ja raaka. Kyllä siinä vähän nieleskelemistä on ollut.
Valkoisen puolen käsittely jäänyt
Kantoa alkoi vaivata, mitä näille valkoisille nuorille miehille tapahtui. Asiasta on kerrottu todellisia tarinoita yllättävän vähän. Valkoisen puolen kirjallisuus on tutkimuskirjallisuutta tai selkeästi isänmaallista kirjallisuutta. Kanto itse on kirjoittanut punaisen puolen tarinaa Veriruusut-kirjassaan.
– Tuli tunne, että punainen puoli on haavansa nuollut ja historiansa perannut. Mutta valkoinen puoli ei, täräyttää Kanto.
Jos siellä sotaretkellä teki jotain muutakin kuin sankaritekoja, siitä ei voinut puhua
Anneli Kanto, kirjailija
Hän tarkoittaa tällä sitä, että aihe on ollut totaalisesti tabu. Pahoista asioista ei ole puhuttu.
– Valkoisen puolen traumat jäivät käsittelemättä, koska hyvin pateettinen isänmaallinen ja kohotettu vapaussotakirjallisuus ikään kuin lukitsi sen kerronnan. He olivat sankareita. Mutta jos siellä sotaretkellä teki jotain muutakin kuin sankaritekoja, siitä ei voinut puhua, toteaa Kanto.
– Jos 17 000 punavankia teloitettiin, myös teloittajia on täytynyt olla paljon. Heidän tarinaansa ei ole kuultu, muistuttaa Kanto.
Kanto kumoaa myyttejä
Kanto myös tyrmää erään keskeisen asian, jota Etelä-Pohjanmaalla muistutetaan toistuvasti. Sitä, että eteläpohjalaiset lähtivät tappelemaan venäläisiä vastaan, eivätkä tienneet menevänsä ampumaan omia kansalaisiaan.
– Minun käsittääkseni tämä on myytti. Kuitenkin heti sodan alusta asti puhutaan, että "mennään ryssää ja punaryssää vastaan". Ja nämä punaryssät oli niitä omia punaisia. Eli kyllä niiden olemassaolo tiedettiin.
– Se on jälkikäteiskaunistelua. Omia tekoja silotellaan sillä, että ei tiedetty, sanoo Kanto.
Heti sodan alusta asti puhutaan, että "mennään ryssää ja punaryssää vastaan"
Anneli Kanto, kirjailija
Toki Kanto myöntää, että aluksi venäläisten varuskuntien tyhjääminen oli selvästi taistelua venäläisiä vastaan.
– Mutta kun lähdettiin kohti Vilppulaa, niin jo silloin tiedettiin, uskoo Kanto.
Murre hallussa
Anneli Kanto on syntynyt Tampereen seudulla, mutta hänen sukujuurensa ovat Etelä-Pohjanmaalla. Ja juuret ovat vahvat. Kanto on viettänyt runsaasti aikaa Etelä-Pohjanmaalla ja edelleen yhteydenpito on tiivistä.
Todisteena siitä voi pitää sitä, että hän taitaa hyvin Etelä-Pohjanmaan murteen. Lahtarit-kirjassa murre on mukana dialogeissa.
– Olen etninen pohjalainen, Kanto naurahtaa.
– Murrettahan ei voi käyttää puhdasoppisesti, koska sitä on muuten vaikea lukea. Mutta murre tässä on tärkeä, koska se on osa ajattelua ja suhtautumista maailmaan, Kanto selittää.