Veneväylän kulku merkitään usein vihreällä ja punaisella lateraaliviitalla. Niiden välistä on turvallista mennä.
Joskus lateraaliviittoja on väylän varrella kuitenkin vain yksi, ja sekin voi olla kovin haalistunut. Ja jos vielä sääolosuhteet ovat hankalat, voi värin päätteleminen olla mahdotonta – ainakin niille, joiden värinäkö on kehno.
Erityisesti erilaisia punaiseen ja vihreään liittyviä ongelmia on yllättävän monella ja varsinkin miehillä, jopa 6–7 prosentilla heistä.
– Värinäön ongelmien yleisyyden takia mitään varoitusvärejä ei kannattaisi koodata punaisella ja vihreällä, sanoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Hyksin silmätautien erikoislääkäri, professori Tero Kivelä.
Kivelän mukaan lateraaliviitat ovat hankala tapaus. Niissä kannattaisi hänen mukaansa käyttää värejä keltaisen ja sinisen väliseltä skaalalta, koska lähes jokainen näkee ne normaalisti.
Myös veneilijöitä edustavassa Suomen purjehdus ja veneily ry:ssä ollaan samaa mieltä. Lasten ja nuorten koordinaattori Mika Hollo korostaakin, että pelkkään näköaistiin ei pidä tukeutua, vaan viitta on syytä tarkistaa merikartasta.
Hollon mukaan ongelma tunnetaan ja lateraaliviittoja on vähitellen korvattu perinteisillä kardinaaliviitoilla. Ne kertovat, mistä ilmansuunnasta viitta pitää kiertää.
Kivelä muistuttaa, että sama väriongelma on myös liikennevaloissa. Niissä kuitenkin valojen järjestys osoittaa, mikä valoista palaa.
Infografiikat voivat vain sotkea
Toinen lähes jokapäiväinen – ja turhauttava – kokemus ovat erilaiset infografiikat. Värinäön ongelmista kärsivät joutuvat kamppailemaan niiden kanssa, jos värejä ei ole suunniteltu huolella.
Punaviherongelmaiset törmäävät vähän väliä esimerkiksi mediassa grafiikoihin, joiden värimaailmaa ei ole suunniteltu heidän ongelmansa huomioiden. Esimerkiksi puolueiden kannatuskehitys saattaa tällaisessa tapauksessa jäädä selviämättä.
Toisaalta monet tahot pyrkivät ottamaan väriongelmat huomioon. Esimerkiksi Lontoossa metrokartasta on tehty oma versio väriongelmaisille.
Alla olevasta kartasta taas voi kursoria liikuttamalla nähdä, miltä alkuperäinen metrokartta näyttää normaalilla värinäöllä ja toisaalta punaviherongelmasta kärsivän silmin.
Ongelmat ovat yleensä geeneissä
Yleisin värinäön ongelma liittyy punaisen ja vihreän näkemiseen. Arkipuheessa ilmiötä kutsutaan punavihervärisokeudeksi. Professori Kivelä laittaisi kuitenkin värisokeustermin pannaan tässä yhteydessä.
Värisokeudesta voi Kivelän mukaan puhua silloin, kun kyseessä on jonkin värin näkemisen täydellinen puutos. Silloin vähintään yksi ihmisen kolmesta väriä aistivasta solutyypistä ei toimi lainkaan. Näin vaikeita mutaatioita x-kromosomissa on kuitenkin vain harvoin, Kivelä sanoo.
Miehet perivät punaiseen tai vihreään liittyvät heikkoudet äideiltään, joilla se pysyy yleensä piilossa. Selvästi alle prosentti naisista kärsii samasta ongelmasta. Keltaiseen ja siniseen liittyvät heikkoudet ovat niin ikään harvinaisia. Sellainen edellyttää, että vikaa on molemmissa perityissä kromosomeissa.
Värinäön ongelmista kärsivien määrä ei ole juuri muuttunut. Vuosituhansien myötä määrät ovat vain tasaantuneet eri puolilla maailmaa.
Kaikki värinäön ongelmat eivät johdu geeneistä. Väestön ikääntyessä erityisesti silmäpohjan rappeutuma yleistyy. Jo nyt se on yleisin syy joutua näkövammarekisteriin. Rappeuma voi aiheuttaa värinäön heikkenemistä vain toisessa silmässä.
Erikoislinssit ja tulevaisuudessa geenimuokkaus voivat tuoda helpotusta
Koska värinäön heikkous on yleensä myötäsyntyistä, ei siitä pääse nykykonstein eroon.
– Ihminen voi kyllä oppia, millaisia asioita muut kutsuvat punaisiksi. Harjoittelusta huolimatta punaviherongelmainen on ihan yhtä hukassa mennessään puolukkametsään, Kivelä sanoo.
Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos geenimuokkauksesta tulee joskus arkipäivää. Kivelän mukaan värinäön korjauskeinot tiedetään tarkkaan. Monien muiden perinnöllisten tautien korjaaminen on paljon hankalampaa.
Eri asia on, tuleeko tällaisista geenimuokkauksista koskaan kovin yleisiä. Kivelän mukaan sellainen voi tulla kysymykseen, jos joku haluaa ehdottomasti ammattiin, jossa tarvitaan moitteetonta värinäköä. Tällaisia ovat muun muassa monet ilmailuun, raideliikenteeseen ja merenkulkuun liittyvät ammatit.
Värinäön parantamiseksi on jo nykyisin kehitelty erilaisia konsteja. Esimerkiksi näyttöruudulla voi hieman muuttaa väripalettia.
Optisella alalla puolestaan on kehitelty erilaisia värilinssejä, jotka pyrkivät siirtämään heikosti aistitun väriaallonpituuden hieman toiselle kohtaa. Linssit eivät välttämättä toimi jokaisella, mutta osa värinäön heikkoudesta kärsivistä on saanut niistä toivomaansa apua.