Saamelaiskäräjien, eli saamelaisten korkeimman poliittisen elimen, ensimmäinen varapuheenjohtaja Heikki Paltto sanoo, että saamelaiskäräjien suhteet Juha Sipilän (kesk.) hallitukseen eivät ole tällä hetkellä hyvät.
Välejä hiertää erityisesti maankäyttö. Esimerkiksi kaivosteollisuuteen tarvittaisiin Palton mielestä kunnollista vaikutusten arviointia.
– Tällä hetkellähän sitä ei tehdä, vaikka laki edellyttää, Paltto sanoi tänään maanantaina Ylen haastattelussa.
Hänen mukaansa eduskuntaan tuodaan asioita, joihin saamelaiset eivät voi riittävästi vaikuttaa.
– Päättäjillä on väärää informaatiota.
Myös vesistöjen tila huolettaa saamelaisia.
Lämpimät neuvottelut presidentin kanssa
Paltto tapasi tänään saamelaisten kansallispäivän juhlatilaisuuksissa Inarissa vierailleen presidentti Sauli Niinistön. Palton mielestä presidentin kanssa käydyt neuvottelut olivat lämpimät.
On hyvä, että tällaista keskustelua käydään ja toivottavasti löytyy ratkaisu.
Sauli Niinistö
Presidentillä oli ymmärrystä saamelaisten huolille maan- ja vesistöjen käytöstä.
– On hyvin ymmärrettävää, että täällä ihmiset ovat kovin riippuvaisia siitä, miten heidän ympäristöään kohdellaan. On hyvä, että tällaista keskustelua käydään ja toivottavasti löytyy ratkaisu, Niinistö muotoili.
Niinistö ei halunnut ottaa kantaa siihen, pitäisikö Suomen vihdoin vahvistaa alkuperäiskansojen yhdenvertaisen kohtelun takaava ILO-sopimus.
– Nämä ovat hallituksen asioita Suomessa. Kun asiat ovat kovasti auki, niin ei ole kovin sopivaa, että lähden niitä kovin paljon puntaroimaan, Niinistö tasapainoili.
Niinistö kertoi tänään aikovansa käydä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna kaikissa Suomen maakunnissa.