Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Yli viisikymppisenä taistelulajit löytänyt Juha: "Salilla ei katsota ketään kieroon"

Vaikka perinteisessä kamppailu-urheilussa kilpailija kamppaileekin aina vain yhtä vastustajaa kerrallaan, voitettavia on silti kaksi. Tärkeää on aina myös tilanteen hallinta, rohkeus ja taito – itsensä voittaminen.

Juha Näsänen innostui viisikymppisenä kamppailulajeista. Takana on brasilialaisen ju-jutsun alkeet ja ja seuraavaksi on tarkoitus osallistua kuntonyrkkeilyn peruskurssille.
Risto Degerman
Avaa Yle-sovelluksessa

OULU Kamppailulajeista Suomessa tutuimpia lienevät nyrkkeily, judo, paini, miekkailu ja karate, mutta listalta löytyy kymmenittäin muitakin lajeja ja niiden lisäksi vielä koko joukko peruslajista kehitettyjä variaatioita ja tyylisuuntia ja koulukuntia.

Useimpien kamppailulajien taustalla on puolustautuminen fyysistä hyökkäystä vastaan. Siksi lajeja kutsutaankin joskus myös itsepuolustus- tai taitelulajeiksi, vaikka urheiluversioissa kysymys onkin nimenomaan kilpailemisesta tai kuntoharrastuksesta salilla.

Harjoittelu vie kaiken huomion eli se niin kuin resetoi mielen, kun tekee vain sitä, mitä pitää tehdä. Se on niin kuin mielen nollaaminen.

Juha Näsänen

– Täällä voi haastaa itsensä ja nousta sitten eri tasoille, kuvailee oululainen Juha Näsänen, joka hurahti kamppailulajeihin viime vuoden marraskuussa ja on sen jälkeen treenannut Oulun Kamppailuklubin salilla säännöllisesti. Takana on brasilialaisen ju-jutsun peruskurssi ja suunnitelmissa osallistua seuraavaksi keväällä alkavalle kuntonyrkkeilyn peruskurssille.

53-vuotias Juha Näsänen on alan harrastajana veteraanisarjaa, mutta ei suinkaan poikkeus. Lajin tai oikeastaan lajien harrastajien ikähaarukka lähtee nelivuotiaista ylöspäin ja lajeja voivat harrastaa yhtälailla niin miehet kuin naisetkin.

– Porukka ottaa kaikki hyvin vastaan ja vaikka minähän olen vanhimpia täällä, niin täällä ei silti katsota ketään kieroon.

Harrastus onkin imenyt miehen mukaansa täysillä.

Kun kamppailet niin totta kai se on fyysistä tekemistä, mutta kyllä se henkinen kantti kasvaa siinä samalla.

Tomi Kaarela

– Juha on viimeisen päälle hyvällä asenteella aina treeneissä ja hän on kyllä löytänyt ytimen itsensä haastamisesta, vakuuttaa Juhaa valmentava Kimmo Kolehmainen.

Kamppailulajit mielletään usein taistelulähtöisiksi ja aggressiivisiksi lajeiksi. Juha Näsäsen mukaan siitä ei kuitenkaan ole kysymys. Treenatessa huomio keskittyy vain harjoitteluun.

– Harjoittelu vie kaiken huomion eli se niin kuin resetoi mielen, kun tekee vain sitä, mitä pitää tehdä. Se on niin kuin mielen nollaaminen.

Kamppailu-urheilussa kehitetään niin fysiikkaa kuin psyykettäkin. Lajien harrastaminen vaatii hyvää fyysistä kuntoa ollaanpa sitten judon tatamilla, painin molskilla, nyrkkeilykehässä tai miekkailualueella. Peruskuntoharjoittelun lisäksi pitää oppia seuraamaan vastustajaa, hallita tilanteita ja reagoida vastustajan liikkeisiin.

Tarvitaan myös kovaa henkistä kanttia.

– No kyllä me kehitettään näitä molempia taitoja ihan rinnakkain. Kun kamppailet niin totta kai se on fyysistä tekemistä, mutta kyllä se henkinen kantti kasvaa siinä samalla, kertoo kamppailuklubin toinen valmentaja Tomi Kaarela.

Juha Näsänen treenaa Kimmo Kolehmaisen kanssa Oulun Kuntoklubilla.
Kamppailu-urheilua voi harrastaa sekä kilpatasolla että kuntoilumielessä. Välttämättä harrastajan ei tarvitse edes otella. Jo pelkillä harjoituksilla saa hien pintaan ja mielen avoimeksi. Kuva: Antti Pylväs / Yle

Suosittelemme