– Hyvää syntymäpäivää, äiskä! toivotan kukkien kera juhliaan viettävälle äidilleni.
Äiti on aina kukkansa ansainnut ja suomalaisille rakas: kun Mikael Agricolan juhlavuoden kunniaksi 2007 järjestettiin äänestys kielemme kauneimmasta sanasta (Kielikello), äiti voitti ylivoimaisesti.
Voittajan taustalla piilee kuitenkin yllätys: yhtä hyvin voisimme nimittäin antaa kukat toivotuksineen emälle tai emolle. Ja miksi harjaamme hampaat emmekä piit? Miksi esivanhempamme korvasivat vallan kelvolliset ikivanhat suomalaisugrilaiset sanat lainasanoilla? Äiti napattiin germaanisilta kansoilta varhaiskantasuomen aikaan noin 1 500–1 000 ennen ajanlaskumme alkua, hammas sitäkin aikaisemmin, parituhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua balttilaisia kieliä puhuneilta naapureilta.
Sanojen lainaaminen on ominaista kielelle kuin kielelle, vastaa kysymykseen Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilaisen ja pohjoismaisen osaston tutkija Sampsa Holopainen. Yksinkertaisimmillaan sanoja lainataan tarpeeseen:
– Sanoja lainataan esimerkiksi silloin, kun tarvitaan nimi jollekin uudelle asialle, hän sanoo.
Selvähän se, mutta toisaalta asia ei ole aivan näin yksiselitteinen: suomen kieleen on todellakin lainattu monia sellaisiakin sanoja, joilla olisi ollut omaperäinenkin vastine, kuten juuri äiti ja hammas tai vaikkapa parta, joka on ikivanha baltti- tai germaanilaina.
– On oletettavaa, että suomalais-ugrilaiset kielenpuhujat tunsivat parran jo ennen kielikontakteja, mutta lainasivat silti sitä kuvaavan sanan muilta, Holopainen pohtii.
Syynä tällaisiin ns. ylellisyyslainoihin eli omankielisen sanan korvaamiseen toisen kielen sanalla on Holopaisen mukaan se, että eri kulttuurien ja kielenpuhujien välillä on vallinnut arvovaltaero: edistyneemmäksi koetusta kulttuurista ja kielestä on haluttu ottaa sanoja omaan kieleen. Ehkä baltti- tai germaaninaapureiden partaa pidettiin komeampana kasvojen koristeena kuin suomalais-ugrilaista vastinettaan.
Holopaisen mukaan lainasanojen perusteella voidaankin tehdä päätelmiä siitä, millaiset suhteet kahden kulttuurin välillä ovat lainaamisaikaan vallinneet. Esimerkiksi balttilainoja ovat sellaiset sanat kuin sisar, tytär ja morsian – mitä ilmeisimmin kansojen välillä on vallinnut rauhanomainen suhde.
Tuhansien vuosien perinne
Sanojen lainaaminen on alkanut jo tuhansia vuosia sitten, kun suomalais-ugrilaiset kansat päätyivät tekemisiin indoiranilaisten kansojen – tai mahdollisesti jo tätä vanhempien kantaindoeurooppalaisten kanssa, ja lainasivat heiltä esimerkiksi hevosiin liittyvää sanastoa. Nämä vanhimmat lainasanat ovat peräisin tuhansien vuosien takaa.
Suomen kielen sanastosta itse asiassa suurin osa onkin lainattu muista kielistä; sanoistamme vain muutama sata voidaan jäljittää takaisin suomalais-ugrilaiseen kantakieleen, jota puhuttiin noin 4 000 vuotta sitten.
Tällaisia ikivanhoja sanoja ovat esimerkiksi ruumiinosien ja joidenkin eläimien nimet, sekä monet luontoon liittyvät sanat. Myös pronominit ovat alkuperäisintä suomalais-ugrilaista perintöä.
Vanhin sanasto onkin sen verran usein käytössä, että Holopaisen mukaan tavallisen kadunkulkijan jokapäiväisestä sanastosta suuri osa on kielemme alkuperäistä ainesta.
Moni lainasana on toisaalta niin vanha ja kieleemme mukautunut, ettei niitä lainoiksi tunnistakaan. Äkkiseltään ei ehkä tule mieleen, että sellaiset varsin suomalaisilta kuulostavat sanat kuin jyvä tai aalto ovat peräisin muista kielistä. Jyvä on saatu indoeurooppalaisilta kansoilta yli 4 000 vuotta sitten, aalto puolestaan germaanisilta kansoilta noin 3 000 vuotta sitten.
Eniten lainoja on rohmuttu ruotsin kielestä – jopa puolet lainasanoistamme on tullut sieltä. Nykyisin kieltämme rikastuttaa englanti (Kielikello).
Suomen kieli ei toisaalta ole ollut vain ottava osapuoli: suomesta lainattuja sanoja on etenkin naapurikielissämme, kuten ruotsissa, venäjässä, saamessa ja virossa. Ja suomalaisten kansallisylpeys sauna on löytänyt tiensä moniin muihin kieliin – esimerkiksi Portugalin jalkapallotähti Cristiano Ronaldo kertoi (YouTube) käyneensä saunassa ennen tärkeää peliä.
"Kieli ei tuhoudu"
Holopainen myöntää, että kieli voi säilyä ja pärjätä ilman kontaktejakin ja lainaamista, ja esimerkiksi juuri suomen kielen rakenne antaa hyvät keinot luoda uusia sanoja johdoksilla ilman lainoja: kirjasta tulee kirjasto, nisästä nisäkäs. Etenkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa lainasanoja korvattiinkin tietoisesti omaperäisillä sanoilla, Holopainen huomauttaa.
Holopainen ei kuitenkaan pidä sanojen lainaamista ongelmana.
– Kieli ei tuhoudu sanojen lainaamiseen. Se on normaali asia, jota tapahtuu kaikissa kielissä, hän muistuttaa.
Suomen kieli tai sen kantamuodot eivät siis koskaan ole eläneet missään lintukodossa piilossa ulkopuolisilta vaikutteilta; ei suomen kirjakielen isä Mikael Agricolakaan kaihtanut lainasanoja kirjakieltä luodessaan (Kielikello).
Alla olevaan testiin on koottu tuttuja suomen sanoja, joista osa on lainoja, osa vanhoja suomalais-ugrilaisia sanoja. Testaa, tunnistatko lainan!
Testaa: Kuinka hyvin sinulta sujuu parituhatta vuotta sitten puhuttu suomi?