Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Tausta: Trafiguran johtajaa syytetään osallisuudesta laajaan korruptioskandaaliin

Raaka-ainejätti Trafigura on tulossa rahoittamaan Terrafamen kaivostoimintaa Kainuussa. Brasilialainen Mariano Ferraz erosi Trafiguran johtotehtävistä marraskuussa 2016 “keskittyäkseen häntä vastaan esitettyihin syytöksiin”.

Miehet kättelevät
Kuva: Kai Pfaffenbach / EPA
Jyri Hänninen,
Mikko Sauli
Avaa Yle-sovelluksessa

Brasilialaistaustaisen Mariano Ferrazin nimi nousee usein esiin Trafiguraa koskevista Bahaman papereista. Ferraz pidätettiin São Paulon lentokentällä lokakuussa 2016 osallisuudestaan Brasilian historian suurimpaan korruptioskandaaliin.

Trafigurasta on tulossa Talvivaaran kaivostoimintaa pyörittävän, valtio-omisteisen Terrafamen rahoittaja 15 prosentin osuudella.

“Operaatio autopesulaksi” kutsutussa korruptiovyyhdessä poliitikot ja liikemiehet ovat kupanneet Brasilian valtion öljy-yhtiön Petrobràsin varoja. Epäiltynä on valtaosa maan poliittisesta eliitistä, ja tutkinnan katsotaan johtaneen välillisesti maan presidentin viraltapanoon.

Ferraz pääsi pian vangitsemisensa jälkeen vapaalle jalalle liki miljoonan dollarin takuita vastaan. Syytös koskee ensisijaisesti Ferrazin perustaman yhtiön, öljyalan logistiikkaan erikoistuneen Decal do Brasilin, toimintaa.

Ferraz on myöntänyt maksaneensa reilut 800 000 dollaria lahjuksina Petrobràsille vuosina 2011–2013. Hänen toimistaan on aloitettu tutkinta myös Sveitsissä, jonka viranomaiset selvittävät myös Petrobràsin tapausta.

Korruptioskandaalin tutkinta on ollut vastatuulessa sen jälkeen, kun sitä johtanut korkeimman oikeuden tuomari Teori Zavascki kuoli lento-onnettomuudessa tammikuussa 2017.

Miljardibisnestä Brasiliassa

Trafigura korostaa, ettei se ole osapuolena Decal do Brasilin ja Petrobràsin välisissä sopimuksissa.

Ferraz aloitti yhtiön palveluksessa vuonna 2009. Hän erosi yhtiöstä marraskuussa “keskittyäkseen häntä vastaan esitettyihin syytöksiin”, Trafigurasta kerrotaan sähköpostitse.

Sanomalehti Estadãon julkaisemien Brasilian viranomaisten tietojen mukaan Petrobràs ja Trafigura kävivät vuosina 2003–2015 kauppaa yhteensä 8,6 miljardin Yhdysvaltain dollarin edestä.

Pidätyksen jälkeen Trafigura otti nopeasti etäisyyttä Ferraziin. Trafiguran mukaan Ferraz on jättänyt  paikkansa kaikissa konsernin yhtiöissä.

Ferrazin nimi löytyy useista Bahaman papereihin sisältyvistä asiakirjoista yhdessä Trafiguran perustajien kanssa. Näiden yhtiöiden nimet viittaavat Afrikkaan, esimerkiksi Bahamalle rekisteröidyt DT Oil Africa Limited, Puma Africa Investment Limited ja AngoEcore Limited.

Ylen tiedossa ei ole, onko Ferraz jatkanut toimintaa näissä yhtiöissä “operaatio autopesulaan” liittyvän pidätyksensä jälkeen.

Korjaus: Jutussa kerrottiin alun perin, että Mariano Ferraz aloitti Trafiguran palveluksessa vuonna 2007. Oikea vuosi on 2009. Trafiguran mukaan Ferraz on jättänyt yhtiön kokonaan korruptioepäilyjen myötä.

Suosittelemme sinulle