1
Suosio alkoi post-it-lappusarjasta
Kun Elina Brotherus katselee vanhoja teoksiaan, hän näkee niissä kaukaisen sukulaisen.
– Valokuva on kuin aikakone. Näyttelyssä on kuviani vuodesta 1998 lähtien. Niistä voi seurata tyypin kehitystä, toteaa Brotherus.
Vuonna 1999 27-vuotias Brotherus aloitteli uraansa taiteilijana. Hän työskenteli taiteilijaresidenssissä Chalon-sur-Saônessa Ranskassa ja asui asuntolaksi remontoidussa luostarissa. Suites françaises 2 -sarja kertoo uuteen kulttuuriin ja kieleen sopeutumisesta, jota hän harjoitteli post-it-lappujen avulla.
– Itsenäistyin residenssijaksolla. Ranskassa minua kohdeltiin taiteilijana, vaikka opiskelin vielä valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Merkittävä tuki tuli juuri oikeaan aikaan, Brotherus muistelee.
Valokuvataiteilija yöpyi samassa asuntolassa, kun palasi kaupunkiin 12 vuotta myöhemmin. _12 ans après _-sarjassa (2014) hän pohtii kuluneita vuosia, joiden aikana on pitänyt hyväksyä, etteivät unelmat aina toteudu. Nykyään Brotheruksella on koti myös Ranskassa.
2
Brotheruksen suosituin kuva viittaa taidehistoriaan
Selinpäin katsojaan seisova hahmo on Elina Brotheruksen teoksissa tärkeä elementti.
– Henkilö kutsuu katsojan katselemaan yhdessä, Brotherus avaa rauhallista tunnelmaa.
Der Wanderer 2 (2004) on kuvattu Lofooteilla, jossa Brotheruksella oli näyttely. Taiteilijalla on tapana kuvata samalla, kun matkustaa näyttelyiden ja muiden töiden takia ympäri maailmaa.
– Kun saavun uuteen paikkaan, palan halusta päästä kulkemaan ympäriinsä. En tiedä, mitä etsin, mutta tunnistan heti, kun löydän sopivan, kertoo valokuvataiteilija tyypillisestä työtavastaan.
The New Painting -sarjassa (2000–2004) Brotherus kääntää maalaustaiteen historiasta tutut aiheet valokuvan kielelle. Der Wanderer 2:n esikuvana on saksalaisen taidemaalari Caspar David Friedrichin maalaus Vaeltaja sumumeren yllä (1818).
Teos on Brotheruksen töistä tunnetuin, ja se on nähty lukuisissa näyttelyissä ja valokuvakirjojen kuvituksissa.
3
Selfie-aikakausi on ollut Brotherukselle valtava helpotus
Keväällä 2015 Brotherus vietti pari päivää Pariisin ulkopuolella sijaitsevassa Alvar Aallon suunnittelemassa Maison Louis Carré -huvilassa. Brotherus inspiroitui talosta ja kulki ympäriinsä seuraten valon liikkeitä. Les Femmes de la Maison Carré -sarjassa ulko- ja sisätilat sekoittuvat heijastuksen kautta.
– Rekvisiitta ei kiinnosta minua. Rakennan kompositiot niillä elementeillä, joita kädessäni on. Hetki on rakennettu kuvaksi, mutta laitan siinä oikeasti illallista, kertoo Brotherus Asperge-teoksesta (2015).
Vielä 1990-luvulla Elina Brotherusta pidettiin narsistina, kun töissä esiintyi valokuvataiteilija itse.
– Se, että kaikki kuvaavat itseään, on ollut minulle valtava helpotus. Enää kukaan ei kysy, minkä takia kuvaan itseäni, Brotherus toteaa viitaten selfie-aikakauteen.
4
Annonciation on hyvä vertaistuki
Elina Brotherus dokumentoi_ Annonciation_-sarjassa (2009–2013) hänen monta vuotta kestäneet lapsettomuushoitonsa, jotka eivät lopulta onnistuneet. Hän ei mielellään puhu valokuvasarjasta, mutta ei kadu sen tekoa.
– Vuosien jälkeen ei enää itketä. Olen kuullut kuvien olleen hyvä vertaistuki. Ne ovat sellaisia, joita olisin itsekin kaivannut, kertoo Brotherus.
Brotheruksen mukaan mediassa annetaan kuva, että kun tarpeeksi kauan jaksaa, lopputuloksena pääsee kotiin lapsen kanssa. Se ei aina pidä paikkaansa, joten sarja antaa äänen kaikille, joilla hoidot eivät toimineet. Hän on saanut enemmän palautetta Annonciationista kuin mistään muusta kuvasarjasta.
5
Carpe Fucking Diemissä tartutaan tilaisuuksiin rytinällä
Carpe Fucking Diem -sarja (2011–2015) on eräänlainen jälkikirjoitus Annonciationille. Valokuvasarjan nimi tuli Elina Brotherusta vastaan Arlandan lentokentällä, kun design-kaupassa oli avaimenperiä erilaisilla sutkautuksilla.
– Ensin työnimenä oli Another day in paradise, mutta ihmiset eivät olisi tajunneet ironiaa. "Carpe fucking diem" on nerokas: seize the day but with a bang, Brotherus virnuilee.
Marcello's Theme -teoksessa Brotherus on mänttäläisessä metsässä Marcello-koiransa kanssa. Valokuvasarjan myötä Brotherus alkoi ottaa kohteissa myös videokuvaa.
Elina Brotherus on saanut Carte Blanche PMU -valokuvapalkinnon, jonka myötä hänellä on syksyllä yksityisnäyttely Pariisin Pompidoussa, joka on yksi maailman merkittävimmistä nykytaiteen keskuksista. Hän tekee projektin yhdessä tanssija Vera Nevanlinnan kanssa.
– Kun olen tehnyt 20 vuotta omakuvia, olen kuvannut itseni kaikissa asennoissa. Mitä muka voisin vielä keksiä, naurahtaa Brotherus.
Elina Brotheruksen retrospektiivinen näyttely Teoksia 1998–2015 Turun taidemuseossa 21.5. asti.
