Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Nämä kuusi asiaa sinun pitäisi tietää puolustusselonteosta

Puolustusselonteon mukaan Suomen pitäisi nostaa sodan ajan joukkojen määrää 280 000 mieheen ja naiseen.

Puolustusselonteosta muodostettu sanapilvi listaa raportissa yleisimmin esiintyviä sanoja. Mitä suurempi sana, sitä useammin se esiintyy selonteossa.
Puolustusselonteosta muodostettu sanapilvi listaa raportissa yleisimmin esiintyviä sanoja. Mitä suurempi sana, sitä useammin se esiintyy selonteossa. Kuva: Yle
Hannu Tikkala
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus julkaisi Suomen historian ensimmäisen puolustusselonteon, jossa linjataan maanpuolustuksen tulevaisuutta. Aiemmin puolustuspolitiikkaa on käsitelty turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä.

Erillisen puolustusselonteon tarvetta korostavat lähivuosien suuret ilmahävittäjä- ja laivahankinnat. Yle Uutiset keräsi keskeisimmät kohdat selonteosta.

1) Armeijan vahvuus

Suomen puolustusvoimien sodan aikaisten joukkojen vahvuus nostetaan 280 000 mieheen ja naiseen. Tällä hetkellä sotilaiden määrä on 230 000.

– Nosto on maltillinen. Se on noin 20 prosenttia ja joukkojen perusvarustus on jo olemassa, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Erityisesti puolustusvoimat kiinnittää huomiota tällä vuosikymmenellä maa- ja välittömän valmiuden joukkojen kehittämiseen.

Armeija, hajoitukset
Kuva: Tommi Pesonen / Yle

2) Miljardikaupat

Puolustusselonteon mukaan Suomella on kaksi suurta hankintaa edessä: hävittäjät ja laivat. Hävittäjähankinnoista tuli tänään hyvin vähän uutta tietoa.

Nykyiset Hornet-hävittäjät tulevat tiensä päähän vuosina 2025–2030 ja ne korvataan aina vuodesta 2025 lähtien. Hankinnan kustannusarvio on 7–10 miljardia euroa ja päätös hävittäjämallista tehdään seuraavan hallituksen aikana 2020-luvun alussa.

Laivaston puolella puolustusvoimien pitää korvata Rauma-luokan ohjusveneitä ja Hämeenmaa-luokan miinalaivoja. Yhteensä käytöstä poistuu seitsemän alusta ja näiden elinkaaret päättyvät 2020-luvun puolessa välissä.

Korvaavan neljän aluksen hankinnan hinta on yhteensä 1,2 miljardia euroa. Selonteon mukaan investoinnit tehtäisiin budjettirahoituksella 2019–2031.

Ohjusvene Rauma.
Rauma-luokan ohjusvene. Kuva: Kalle Talonen / Yle

3) Rahat

Selonteko linjaa, että puolustusvoimien valmiuden parantamiseen tarvitaan 55 miljoonaa euroa vuosittain aina vuodesta 2018 lähtien.

Tämän lisäksi selonteossa esitetään, että myös ensi hallituskaudella materiaali-investointeihin käytettäisiin 150 miljoonan euron vuotuista tasokorotusta.

4) Uhat

Selonteko nostaa esille Krimin valtauksen, Itä-Ukrainan konfliktin, Itämeren alueen sotilasmerkityksen kasvamisen sekä Venäjän pyrkimykset suurvallaksi ja halut turvallisuuspolitiikassaan etupiirijakoon.

Tämän lisäksi puolustusvoimat pyrkii varautumaan entistä monitahoisimpiin hybridiuhkiin, joissa yhdistyvät sotilaalliset ja ei-sotilaalliset keinot.

Tiedotustilaisuudessa ministerit sanoivat, ettei Venäjä ole Suomelle välitön uhka. Ministerien mukaan Venäjän johdossa ei näy minkäänlaisia merkkejä halusta puuttua Suomen asemaan.

Hallituksen tiedotustilaisuus.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (vas), puolustusministeri Jussi Niinistö sekä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen hallituksen puolustusselonteon tiedotustilaisuudessa Helsingissä torstaina 16. helmikuuta 2017. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

5) Nato-yhteistyö

Suomi edistää Nato-yhteistyön syventämistä ja pyrkii sotilasliiton kanssa harjoitus- ja koulutusyhteistyöhön. Samalla Suomi pitää yllä mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

Keskeistä on ottaa huomioon myös Naton ja Suomen puolustusvoimien yhteensopivuus.

6) Ruotsi

Puolustusministeri Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessa, että selonteolla Suomi tiivistää kansainvälistä yhteistyötä. EU:n, Naton ja Yhdysvaltojen lisäksi Niinistö viittasi Ruotsiin.

– Puolustusjärjestelmää kehitetään siten, että mahdolliselle sotilaalliselle liittoutumiselle ei muodostu käytännön esteitä.

Pohjoismaiden kanssa Suomi jatkaa koulutus- ja harjoitustoimintaa. Yhteistyölle Ruotsin kanssa ei aseteta ennakkoon rajoja ja se voi tarkoittaa jopa ”kollektiivisen itsepuolustusoikeuden harjoittamista”.

Suosittelemme sinulle