BUKAREST Mies on entinen Lontoon Cityn pankkiiri. 40-vuotias. Hän kävi maineikkaan Harvardin yliopiston, mutta vaihtoi investointipankkiirin elämän ja hulppeat tulot Romanian kituliaaseen sisäpolitiikkaan ja niukempaan kansanedustajan palkkaan.
– Halusin elämän, jolla on tarkoitus, sanoo Manuel Costescu, Pelastetaan Romania -puolueen kansanedustaja.
Moni romanialainen tuntuu ajattelevan samoin. Costescun ikätoverit peilaavat elämäänsä vanhempiensa ja isovanhempiensa taisteluun omana aikanaan.
Romanian katumielenosoituksissa on toistettu useaan kertaan sitä, että vuoden 1989 vallankumouksen saavutuksia ei saa mitätöityä. Diktaattori Nicolae Ceausescu kaatui, muttei uhreitta.
– Isäni oli kadulla 1989. Koetan nyt kertoa omille lapsilleni, mitä Romaniassa tapahtuu ja, miksi vastarinta on niin tärkeää.
Mielenosoitusten syvin idea tuntuu olevan demokratian ja vapauksien puolustaminen – ja taistelun liittäminen sukupolvien ketjuun. Ajatus on siis kauniin ja kirkasotsaisen ideologinen, lähes vallankumousromanttinen.
Samaa idealismia oli Manuel Costesculla jo reipas vuosi sitten, kun hän palasi Citystä Bukarestiin. Hän tuli Dacian Ciolosin teknokraattihallitukseen valtiosihteeriksi haalimaan yksityisiä investointeja Romaniaan.
– Ciolosin kabinettiin oli helppo tulla. Kaikki olivat samalla tavalla ajattelevia, osa samat koulut käyneitä.
Ciolosin hallitukselleasetettiin vuoden määräaika. Manuel Costescu arvioi itse, että Romaniaa vietiin vuodessa valtavasti eteenpäin. Rakenteiden uudistaminen ja muun muassa korruption vastainen työ pääsivät hyvin vauhtiin.
Hän kokee olevansa nyt omimmillaan.
– Kun kerran tulee mukaan politiikkaan, niin sinne jää.
**Manuel Costescun **kommenttia on helppo uskoa, kun silmäilee ympärilleen hänen työpaikallaan Romanian parlamentissa. Ceausescun suuruudenhulluuden monumentti nielaisee sisäänsä vastaanhangoittelevammankin poliitikon.
Ciolosin hallinnossa Costescu löysi tarkoituksen juuri niistä pienistä poliittisista askelista, joita korruption läpitunkema ja rankan historian läpikäynyt Romania kipeästi tarvitsi.
– Ideologia on politiikkaa isolla P:lla. Mutta nyt on pienen p:n politiikan aika. Täytyy tehdä oikeita valintoja arjessa – teitä, kouluja, puolustusta, eläkkeitä. Tähän ajatteluun tarvitaan nyt Romaniassa syvyyttä.
Tyhjästä viime joulukuun vaaleihin polkaistu Pelastetaan Romania -puolue sai kerralla yhdeksän prosenttia äänistä. Syvyyttä Romanian poliittiseen kehitykseen on tulevaisuudessa luvassa ehkä enemmän.
Nuorilla samanmielisillä on valtavasti tehtävää, sillä nuoren demokratian puoluelaitos on samalla tavalla vaiheessa kuin yhteiskunnan kehitys muutoinkin.
Korruptiolain muuttamista runnoneet demarit ovat tästä paljonpuhuva esimerkki.
Demarihallitus yritti väen väkisin muuttaa korruptiolakia ja sai kansan osoittamaan raivokkaasti mieltään. Lakimuutos olisi päästänyt useita satoja korruptioon syyllistyneitä poliitikkoja lainkouran ulottumattomiin.
Muistettava on, että Romanian demaripuolue ei ole samaa maata kuin eurooppalaiset sisar- ja veljespuolueet. Puolue syntyi, kun Ceausescun kommunistihallinto kaatui lähes 30 vuotta sitten.
Monen kommunistin takki kääntyi yhdessä yössä ja uusi poliittinen koti löytyi sosiaalidemokratiasta.
Vanhan vallan menettelytavat jäivät kummittelemaan. Korruptiolain höllentäminen hätäasetuksella, vastoin kaikkia vaalipuheita, oli tästä tökeröin ilmentymä.
– Se oli vanhan sukupolven viimeinen henkäys. Heidän, jotka ajattelevat, että ennen asiat olivat hyvin, kiteyttää Manuel Costescu.
Vanha valta järkkyy nyt toden teolla. Monessa demarien perinteisesti johtamassa kaupungissa väkeä on kadulla tungokseen asti ja demarien rivit alkavat rakoilla.
Kansanedustaja Costescu arvioi, että demarien siivellä valtaan pyrkivillä on pohdinnan paikka.
– He valitsevat nyt, ollako kyläpäällikkö ja pikkuparoni jollain alueella vai, olisiko aika avautua ja saada koko maailma pelikentäksi.
Uutta Romaniaa on luotu tammikuun lopulta lähtien kaduilla.