Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Intiasta löytyi seitsemän uutta sammakkolajia – pienimmät mahtuvat peukalonkynnelle

Intian Länsi-Ghatien vuoristo on ollut sammakoiden paratiisi, mutta tuho uhkaa jo kolmannesta lajeista.

Pieni kirjava sammakko istuu ihmisen kynnellä.
Nyctibatrachus pulivijayani -sammakolla on mittaa 13,6 millimetriä. Kuva: S. D. Biju
Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Intialaiset tutkijat ovat löytäneet seitsemän aiemmin tuntematonta sammakkolajia. Länsi-Ghatien vuoristosta löydetyista lajeista neljä on niin pieniä, että ne voisivat vaivatta istuskella ihmisen peukalonkynnellä.

12,2–15,4 millimetrin mittaiset otukset kuuluvatkin maailman pienimpiin sammakoihin.

Nyctiibatrachus-suvun sammakot elelevät yleensä puroissa, mutta uudet lajit löytyivät metsien kostean lehtimaton alta ja soilta. Suvussa oli ennestään 28 jäsentä, joista vain kolme oli miniatyyrikokoa eli alle 18-millimetrisiä.

Ääni kuin ötökällä

Se, ettei monista lajeista tiedetty ennestään, oli yllättävää, sillä paikallisesti yksilöitä löytyi varsin paljon.

Ehkä niihin ei ollut kiinnitetty huomiota, koska ne ovat niin pieniä, ne piilottelevat ja äänikin on kuin hyönteisellä, arvelee Delhin yliopiston tutkija Sonali Garg.

Tämä sammakoiden suku on kotoperäinen juuri Länsi-Ghateilla, josta on muutoinkin varsinaista sammakkoseutua. Maailmassa tunnettujen sammakkolajien määrä kasvoi vuosina 2006–2015 lähes 1 600:lla, joista 103 löytyi Länsi-Ghateilta.  

Seitsemän sammakkolaja. Neljä on aseteltu kolikon päälle.
Uusista lajeista pienimmille viiden rupian kolikko on hulppea alusta. Kuva: S. D. Biju

Viisi lajia tarvitsee suojelua

Kaikki nyt löydetyt lajit elävät kukin vain yhdellä alueella vuoriston eteläpäässä, ja osan elinalueet ovat yksityisomistuksessa. Niiden viljelmät uhkaavat pirstoa alueet.

– Kolmannesta Länsi-Ghatien sammakoista uhkaa jo sukupuutto. Seitsemästä nyt löydetystä lajista viisi tarvitsee välitöntä suojelua, sanoo tutkimusta johtanut professorit S. D. Biju.

Tutkimus on vapaasti luettavissa Peerj-tiedelehdestä. Sonali Garg kertoo löydöistä myös lehden blogissa, ja tutkijat ovat julkaisseet niistä myös videon.

Suosittelemme